Olkkarin retrohenkinen muodonmuutos

Puolessa vuodessa ehtii tapahtua paljon, etenkin kodin sisustuksen osalta, jos ei siihen koskaan ole kauaa tyytyväinen ennen kuin maku taas notkahtaa suuntaan jos toiseenkin. Ainakin omassa kodissani tapahtui tänä kesänä ja syksynä paljon pientä säätöä, ja ajattelin että olisi mielenkiintoista nähdä nuo muutokset kuvina ja analysoida niitä hieman.

Minulle oli myös tärkeää että pyrin suurimmaksi osaksi hyödyntämään minulla ennestään olevia tavaroita ja ostamalla käytettyä. Siinä onnistuinkin mielestäni hyvin.

Aluksi kuva viime talvelta jollaisena se oli ollut kämppään muutosta, eli kesästä 2019 lähtien:

Tavoitteeni syksylle 2020:

  1. Enemmän väriä sisustukseen kuin pelkkää mustaa
  2. Yksinkertaisempi ja armonisempi sisustus toiminnallisesti ja ulkonäöllisesti
  3. Halusin asuntoon enemmän vintage-huonekaluja ja esineitä sillä asunto on rakennettu 1951 ja pidän sen ajan tyylisestä sisustustyylistä

Miten siis kävi?:

1. Ryijy tuli taloon

Olkkarini on (kesää ja kesäverhoja) lukuunottamatta mustan ja valkoisen hallitsema. Tänä syksynä halusin kuitenkin jotain elävää sisustukseen mukaan, ja piristysväriksi valikoitui lempivärini keltainen.

Yksi keltainen elementti oli sohvan takaseinää koristamaan päässyt vanha ryijy. Yleensä ottaen ryiju olikin minulla pitkään päähänpinttymänä, sillä ne ovat niin kivan vanhanaikaisia ja tuovat lämpöä mihin tahansa tilaan. Sainkin loppukesästä ostettua tämän Kanarialintu ryijyn tori.fistä mielestäni edulliseen (reippaasti alle 100e) hintaan ja nouto oli helppoa Espoon Matinkylästä. Ylitin itseni kun sainkin sen kiinnitettyä seinään ihan itse. Sohvalle kaveriksi löysin kirpparilta Marimekon räsymatto-tyynynpäälliset.

2. Vitriini

Toinen mieluinen sisustushankinta tänä vuonna oli alla kuvassa näkyvä kirjakaappi/vitriini. Sinne sain hyvin esille lempi astiani ja koriste-esineet. Tämä löytyi kesälomalla selattuani hartaasti netin myyntipalstoja koko talven ja kevään.

3. Sohvapöytä vaihtui

Valkoinen sohvapöytä sai lähteä, sillä halusin että huonekalut olivat ainoastaan joko koivun tai mustan värisiä. Liian moniväriset huonekalut kun alkoivat tuntua liian sekavalta. Tilalle löysin väliaikaisesti käytetyn Ikean Svalsta pöydän n. 1 km päästä kotoa ja vain parillakympillä! Myyn sen eteenpäin kunhan joskus löydän tilalle koivuisen vintage-sohvapöydän, joka sopii senkin ja vitriinin kanssa hyvin yhteen.

4. Artekia artekin päälle

Halusin olkkarista yksinkertaisemman muutenkin kuin vain värien osalta, joten siirsin Ikean säänkestävät ruokatuolit parvekkeelle. Tilalle toin kukkapöytänä olleen vanhan Artekin jakkarani, ja ostin sille seuraksi kaverin Porin kalustetalon alesta. Olisin halunnut tottakai tämänkin ostaa käytettynä, mutta nämä jakkarat vaan on niin suosittuja etten löytänyt yhtään hakumatkan päästä.

Tässä kohtaa varoitus. Laitoin jakkarasta ostoilmotuksen jopa tori.fi:n mutta ainoa henkilö, joka otti minuun yhteyttä oli selvästi huijari. Hän halusi myydä kaksi hyväkuntoista jakkaraa yhteensä vain 200 eurolla sisältäen postitukset, ja kuvana oli netistä kopioitu kuva jossa jakkara oli esillä jossain myymälässä. Tämä oli mielestäni klassinen ”tarjous on liian hyvä ollakseen totta”- tapaus ja rohkaisen kaikkia tajuamaan tällaiset yritykset ajoissa sillä rahoja ei välttämättä näiltä huijareilta saa ollenkaan takaisin.

5.Taulut

Edellisen kuvan ja seuraavan kuvan taulut myös löysivät tiensä olkkariin. Pöytäryhmän takana oleva minimalistinen juliste siirtyi makkarista, ja alla olevan kuvan Nasan matkailujulisteen tilasin Etsystä.

6. Turha työpöytä pois, tilalle pehmeä nojatuoli

Vaikka paiskinkin etätöitä vielä nyt syksyllä, päätin että pärjään aivan hyvin keittiönpöydän ääressä. Työtuolin siirsin varastoon, työpöydän lahjoitin ja tilalle nurkkaan siirsin rottinkisen nojatuolin parvekkeeltani sillä nyt siellä on jo liian kylmä istua. Pehmikkeiksi siirsin makkarin sängyltä ison vanhan koristetyynyni, ja selkänojaksi tavallisen vanhan 50×50 koristetyynyni, johon olen joskus ommellut Marimekon jämäpalakankaasta päällisen. Olin mielissäni ettei kumpaakaan tarvinnut ostaa  erikseen koska istuintyyny sopii täydellisesti mattoon, ja tiiliskivityyny taas mustaan sisustukseen.

Nurkkaus ennen:

7. Matto vaihtui vaaleaan

Vaikka tykkään mustasta sisustuksessa, niin alkoi tuntua että mustavalkoinen matto vain oli liikaa. Tilalle jätin luonnonvaalean kesämatoni jonka hankin keväällä Jotexista. Villamattoon verrattuna tämä puuvillamatto on ihanan helppo pitää puhtaana ja se ei kutita paljaiden jalkojen alla.

8. Viherkasvit saivat uudet yhtenäiset ruukut

Suosin viime talvella kauniita ja erivärisiä ruukkuyksilöitä kunnes tajusin että ne muodostavat omaan makuuni liian sekavan kokonaisuuden. Päätin siksi hankkia kaikille joko mustat tai valkoiset ruukut (poikkeuksena jukkapalmu) mutta tyyliltään ne saivat poiketa toisistaan. Ilokseni löysin vanhoja Arabian Richard Lindhin suunnittelemia SN – ruukkuja ja niitä täydentämään uusia Plantagenin vaaleita Albin ruukkuja, sekä heidän tavallisia kiiltäväpintaisia saviruukkuja. Rakastan näitä Albineja (alla olevassa kuvassa vasemmalla) sillä ne ovat jotenkin niin 50-luvun tyylisiä. Viherkasveja ostin muutaman lisää (niitä ei voi koskaan olla liikaa) ja pari siirsin makkarista olkkariin ja vice versa.

Lopuksi muutokset rinnakkain:

Olen muutokseen todella tyytyväinen, ja etenkin että löysin niin mieleisiä vanhoja esineitä kotiini. Ehkä tulevaisuudessa voisin karsia mustaa hiemankin enemmän pois jos se alkaa tuntua liian painostavalta. Tosin tiedän etten tykkää hirveän värikkäästäkään sisustuksesta (muuten kuin kesällä), ja enkä myöskään voi sietää liian vaaleaa ja beigeäkään. Ehkä jokin tasapaino näiden kolmen värisuunnan välillä voisi olla mahdollista.

Kommentit (1)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *