Se tunne kun säästää 200 euroa alennusmyynnissä

Tänä syksynä säästöt joutuivat koetukselle, sillä luvassa oli muutama isompi satsaus vaatepuolella. Tarvitsin nimittäin pitkät syystakin ja väikausitakin, sekä syys/kevät nilkkurit. Takit syystä, että aloitin uuden työn joka vaatii paljon ulkona kaupungilla liikkumista, joten halusin syksyyn ja talveen pitkät sekä tuulta ja sadetta kestävät takit. Yksi pitkä välikausitakki minulta tosin jo löytyy, mutta leudon sään vuoksi käytin sitä yhtä ja samaa koko edellisen talven. Jos sama sää taas toistuu, en halua takin kuluvan liikaa joten halusin sille kaveriksi toisen. Nilkkurit ostin samasta syystä. Kenkien varsinkin on hyvä antaa huilata välillä eikä pitää niitä joka päivä jalassa.

Olin valmis sijoittamaan hankintoihin kunnon summan, sillä halusin ennen kaikkea laatua, joka kestäisi pitkään, ja joka todella pitäisi minut lämpimänä. Tavoitteena tottakai oli myös laatua uhraamatta saada ne mahdollisimman edullisesti. Ja koska takit ja kengät maksavat paljon, päätin ensin yrittää ostaa nämä alennusmyynnistä. Nettikirppiksiäkin kolusin, mutta mieleisiä ei tullut vastaan.

Tässä mitä löysin:

1. Vagabondin syys/kevät-nilkkurit pohjallisilla 150e. Eivät olleet alessa mutta ostin koska hinta ei ollut kauhea. Nämä on aidosta nahasta tehdyt, Chelsea-bootsin tyyliset nilkkurit eli ajattomat klassikot jotka hyvällä hoidolla kestävät vuosikausia. Tykkään myös että ne on vähän raskaamman oloiset, vähän maiharityyliset.

2. Didriksonsin topattu välikausitakki Intersportin alesta 200e (ovh. 250e) Didriksonsiin voi luottaa siinä että tekevät varmasti lämpimiä sekä tuulen/vedenpitäviä takkeja. Tyyliltään ne ovat myös kuin minulle tehtyjä sillä ne on yksinkertaisia mutta kauniita.

3. Didriksonsin pitkä kuoritakki Sokoksen alesta 100e (ovh 250e) Olin pyörtyä kun näin tämän alennetun hinnan. Koko on minulle ehkä hieman liian iso mutta koska tämä on pelkkä kuoritakki mahtuupahan alle ainakin lämmin huppari tai villapaita. Ja väri on aivan ihana

Eli tällä kertaa alennusmyynnit oli selvästi puolellani, sillä säästin 200 euroa.

Kommentit (2)
  1. Mistä Sokokselta ostit tuon vikan takin? Jäikö niitä vielä? 😀

    1. Helsingin Mannerheimintieltä ostin, mutta taisi olla viimeinen. Sinne on ilmestynyt outlet osasto jossa on aika paljon takkeja yms. vaatteita ja asusteita alennettuina.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *