Sisustus vaihtaa paikkaa ja viikon kirpputorilöydöt

Täytyy aluksi tunnustaa yksi asia. Ennen minua huvittivat suuresti ne ihmiset jotka kertoivat joissain lehdissä tai somessa että heidän harrastuksensa oli sisustaminen. En ymmärtänyt alkuunkaan miten sellaista joku halusi jatkuvasti tehdä. Eikö sisustamisen pääpointti nimenomaan ollut se että aluksi sisustetaan niin hyvin oman mielen mukaan ettei sitä sen jälkeen tarvinut vaihtaa kymmeneen vuoteen, paitsi ehkä jotkut uudet kesäverhot ostaessa.

Nykyään taas joudun myöntämään että olen yksi tämän kultin jäsenistä. Ehkä syynä oli korona ja kotona pöllöily joka sai keskittymään kodin ulkonäköön paljon enemmän ja paljasti helpommin niitä kohtia joihin en ollut tyytyväinen.

En tiedä teistä mutta minulla sisustaminen voi tapahtua usealla eri helppous-tasolla. Toisinaan kirpparilta lähtee mukaan uusi ruukku tai koristetyynynpäällinen, ja taas toisinaan huomaan etten tykkää ollenkaan jonkin huoneen sisustuksen  teemasta vaan haluan täysin erilaista, jolloin kaikki huonekalut saavat huutia ja uusia metsästän kirppareilta koirien ja hamsterien kanssa. Ja taas joskus pääsen helpommalla (ja halvemmalla) niin että omat esineet vaihtavat vain paikkaa kodin sisällä tai jopa kodin ja ullakon välillä.

Näin helpolla onneksi pääsin viime viikolla. Tässä siis vähän valokuvia demonstroimaan muutosta.

Ensinnä parvekkeen rottinkituoli pääsi sisätiloihin, ja se sopikin täydellisesti olkkarin nurkkaan palmun seuraan. Ilahduin suuresti kun minun ei tarvinut alkaa etsimään siihen päällisiä vaan ne löytyivät valmiina. Makkarin sängyn iso koristetyyny oli täydellisen kokoinen istuinosaksi ja kesällä ompelemani tiiliskivi-koristetyyny selkänojaksi.

Olkkarin jalkalamppu päätyi makkariin (makkarin halpa muovilamppu taas ullakolle) Plantagenista oli myös pakko ostaa alla näkyvä valkoinen, uurteinen ruukku

Makkarin juliste siirtyi olkkarin ruokailutilaan koska mustavalkoista väriä siellä ei ollut tarpeeksi. Ikean mustat komposiitti-tuolit lähtivät parvekkeelle ja tilalle tuli ainoa omistamani Artekin jakkara (joka sekin koottu erillisestä päällisestä ja sohvapöydän jaloista). Nyt täytyy vielä etsiä toinen ja ehkä kolmaskin jakkara niin ettei vieraiden tarvitse lattialla istua. Käytettynä jakkaroita tuntuu tosin olevan hyvin vaikea löytää ja uusia en halua koska niiden puuosat ovat liian vaaleat.

Muuta ei sisustusrintamalta tällä kertaa. Nyt niihin kirppislöytöihin.

Esteri Tomulan Arabialle suunnittelema seinälautanen 15 eurolla.

Tämä löytyi vakkaripaikasta Siilitien 8-aisti kirpparilta

Marianne purkki (ei siis Aarikan riemuraita, jossa raidat ovat leveämmät) 4 eurolla ja Arabian Ali- sarjan kahvilautanen tasselilla 10 eurolla.

Pihlis kirppis on myös yksi lemppareitani Helsingissä ja nämä molemmat sain sieltä

Vintage My Little Pony Muki

Nuo oli siis edelliseltä viikonlopulta. Tämä viikonloppu oli kirppistelyn oslta yksipuolinen sillä kävin vain Dallapen-puistokirppiksellä sunnuntaina ja sieltä mukaan tarttui vain yksi tavara mutta tosin sitäkin halutumpi! Olin pitkään jo haaveillut että löydän jostain aidon kasarilla tehdyn ponimukin. Olin muutaman vuoden ikäisenä 90-luvun puolivälissä kova My Little Pony fani ja vaikka omia mukeja ei silloin minulla ollut muistan elävästi kuinka sellaisesta join päivähoidossa ollessa. Tämä muki (tosin ei ihan samanlainen) tuli vastaan Dallapessa ja vain euron hintaan (!) Nämä on tosiaan aika haluttuja meidän poni keräilijöiden kesken ja näistä näkee maksettavan jopa parikymmentä euroa nettikirppiksillä.

Tässä mukissa poneista on mukana Applejack ja Tootsie omenia syömässä. Värit olivat säilyneet hyvin eikä halkeamia ollut ollenkaan.

Pakko muuten hehkuttaa vielä lopuksi kuinka mahtava apuri yleispesuaine Universal Stone onkaan tällaiselle astiakeräilijälle! Tällä savisaippualla nimittäin lähti mukin naarmut putipuhtaiksi

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *