Ladataan...
Kasvukäyrillä

"Kyllä mä täällä taas taputtelen itseäni selkään, kun olen jossain imetyshuuruissani onnistunut keksimään blogilleni nimen, joka tuntuu istuvan elämässäni lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen."

Mutta asiaan.. ;)

Viime kuukausina elämääni on tuntunut määrittelevän etsiminen, oman itsensä etsiminen, elämän suunnan etsiminen, ja ihan sellaisten pikkuisten "kuka minä olen?" kysymysten pohtiminen. Eikä siihen "Kuka minä halusin olla?" kysymkseenkään ole edelleenkään löytynyt varsinaista vastausta.

 

 

Varsinaiseen kuoppaan tunnuin tipahtavan jokin aika sitten sairauslomani yhteydessä, kun minulla oli kokonaiset kolme viikkoa aikaa pohtia näitä juttuja katatonisessa tilassa sohvalla möllöttäen. Kuoppaan tiputtiin suorilla jaloilla ja kivana kimmokkeena toimi lievähkö kuoleman pelko, joka nousi pinnalle samaan aikaa, kun sormestani löytyneet kasvaimet lähtivät patologin analysoitavaksi. Kasvaimet eivät osottauneet finnejä vaarallisemmiksi, mutta ajatus siitä, että aika tehdä asioita, joita todella haluaa on rajallinen, iskostui päähäni pysyvästi.

Tässä samassa mylleryksessä blogini on ollut hiljainen. En ole löytänyt sanoja, oikeastaan mihinkään, vain keskittynyt aukomaan solmuun mennyttä lankakerää, jota aivotoimintani on pääasiallisesti muistuttanut. Yrittänyt pitää itseni ja ajatukseni kasassa sen verran, että olennaisimmat asiat eivät pääsisi unohtumaan: lapsi, avioliitto ja työ, jotka kuitenkin ovat onneksi olleet selkeitä juttuja. Tämä nainen nimittäin rakastaa ihan kympillä lastaan, miestään ja työtään, kaikki muu onkin sitten ollut melkoista mössöä.

Nyt minusta alkaa pikkuhiljaa tuntumaan siltä, että suunta on jälleen löytymässä ja palaset alkavat loksahtelemaan paikoilleen, verho väistymään ja aurinko paistamaan! Joten bloginkin osalta voi kohta odottaa taas enemmän kuin hiljaisuutta.

Blogin kehityssuunta on kuitenkin pohdinnassa, sillä tässä samaisessa aivomyllerryksessä olen kaivautunut ulos äiti -kuorestani, jonne plussaa näyttänyt raskaustesti minut yli kolme vuotta sitten sulki, ja tajunnut taas sen, kuinka minä olen ja elämässä on niin paljon muutakin. Äiti olen kyllä, eikä sitä saa minusta tai Kasvukäyristä irti, mutta on niin paljon muutakin. Mitä te ajattelette? Askel yleismaailmallisempaan suuntaan? 

Kertokaahan mielipiteitänne ja hei, kommentteja siihen, mitä te toivoisitte täällä näkyvän ja kuuluvan, millaisista asioista te haluaisitte lukea?

 

elina

 

PS. sainkohan mä mitään sanottua, vaikka sanoja on jonossa noinkin monta? Mössö ei selvästikään ole väistynyt vielä ihan kokonaan ;)

 

Ladataan...
Kasvukäyrillä

Blogitauko.

En suunnitellut sitä, enkä missään olosuhteissa ajatellut ryhtyväni sellaiseen ja kuitenkin on vierähtänyt jo pidempi aika, lähes kaksi kuukautta siitä, kun olen kirjoittanut aktiivisesti. Se jäi kuin vahingossa.

Ei ole kulunut päivää etteivätkö ajatukseni olisi käyneet Kasvukäyrillä ja ajatellut, että "vitsit, tästä pitäisi kirjoittaa" ja kuitenkaan en ole tehnyt niin; olen valinnut toisin. Loppuvuoden kiireiden ja juhlakauden vauhdissa ajauduin tilanteeseen, jossa huomasin pääasiallisesti valitsevani aivan mitä tahansa muuta kuin ajan lapsen kanssa. Koska minun oli pakko. Oli pakko tehdä töitä, pakko siivota, pakko hoitaa raha-asioita ja laskea tulevalle vuodelle budjettia, joilla pääsemme säästötavoitteisiin, oli pakko kirjoittaa blogia, pakkoa pakon perään.

Ja sitten se alkoi, joulun tienoilla: tarketumisvaihe.

Kukaan muu kuin äiti ei kelvannut mihinkään. Äiti vain sai nukuttaa, äiti vain sai ottaa syliin, äiti vain kelpasi lohduttamaan, lukemaan, leikkimään ja käyttämään vessassa. Äiti vain, joka ei koskaan ollut oikeasti läsnä.

Olin turhautunut ja tuskissani, en saanut tehtyä juuri mitään niistä asioista joita minun oli pakko. Hetken sätkin ja rimpuilin kuin kala kuivalla maalla kunnes sen muistin: ainoa asia, jota minun on pakko olla ja tehdä on olla äiti.

Blogi jäi ensimmäisenä, aloin katsomaan maailmaa muutoinkin kuin iPhonen läpi, antamaan oikeasti aikani ja läsnäoloni pienelle takiaiselle, joka sitä niin kipeästi kaipasi. Arvotin maailmaa ja asioita, joita elämääni kuuluu. Ja kun mieleni teki kirjoittaa jostakin, hiljaa mielessäni valitsin toisin ja elin sen hetken, olin läsnä. Kerta toisensa jälkeen.

Nyt kun aikaa on kulunut kaksi kuukautta alkaa arvojärjestykseni olemaan taas ojennuksessa ja olen oppinut läsnäolon, olen oppinut turhautumisen sijaan rakastamaan niin hetkinä kun vain äiti kelpaa, laskemaan tavarat käsistäni ja antamaan sen hetken. Samaa tahtia kuin minun pakkoni on keventynyt on myös tarrautumisvaihe helpottanut. Se tuli tarpeeseen, meille kaikille.

Sitten se suurin kysymys: jatkuuko elämä vielä täällä Kasvukäyrillä?

Kyllä, mutta ei enää pakkona, vaan silloin kun se elämänmenoon mahtuu.

taito on vain olla ja nauttia siitä

 

Toivottavasti te olette vielä siellä? Oletteko? Ja mitä teille kuluu?

E

Ladataan...
Kasvukäyrillä

 

"Et ole enää kaksikymmentä."

 

Lainatusta vapaa-ajasta ja hilpeistä juhlista maksetaan kallis hinta: kaoottinen arki ei katoa, vaikka äitiä kuinka väsyttäisi. Päin vastoin, se kasaantuu ja painaa niskan linttaan. 

Pikkujoulukausi, joskus rakastin sinua, mutta harkitsen vakaasti päätöstä pitkäaikaiselle suhteellemme.

 

kind regards,

"almost thirty, but feeling like sixty"

Pages