Keittiön materiaalit

Näillä mennään! Pitkällisen pohtimisen, valikoimisen ja poissulkemisen tuloksena meidän keittiön materiaalit on nyt valittu. Alusta asti oli selvää, että kaapeista tulee vihreät. Olohuoneessa on vihreä kakluuni ja halusimme jatkaa vihreää myös muihin huoneisiin. Mutta sen vihreän sävyn valitseminen ei sitten ollutkaan ihan helppoa…

Värejä valitessani olen viettänyt pitkiä aikoja ihaillen Farrow & Ballin värikarttaa. Sieltä löytyikin hyvä vihreä kaappeihin. F&B on kuitenkin erittäin tarkka resepteistään, eikä niitä kerrota ulkopuolisille. Piti siis yrittää löytää kotimaisista värikartoista sama sävy. Tai edes niin lähelle kuin pystyy. Tikkurilan väriviuhkaa selailin muutamankin hetken (lähinnä useamman tunnin). Lopulta oikea sävy löytyi Teknoksen värikartasta.

Kaapit ovat keittiöliikkeestä, eivät puusepän, mutta niihin oli mahdollista valita haluamansa väri. Tämän vuoksi ei voitu käyttää suoraan F&B:n maalia vaan piti löytää sellainen minkä tehdas voi toteuttaa. Nyt vaan jännitetään lopputulosta.

Keittiöön ei tule yläkaappeja. L-tason yläpuolelta seiniin tulee ihan perus valkoiset 15×15 laatat tiililadonnalla. William Morrisin Fruit-tapetti värissä Limestone/Artichoke tulee ikkunaseinälle ja neljännen seinän peittää koko seinän korkuinen kaapisto.

Laatoitetulle seinälle olin suunnitellut Ikean teräksistä hyllyä, jossa oli aika huomaamattomat kannakket. Noin kuukausi sitten sitä vielä netistä katselin. Eilen, kun piti tarkistaa mitat, sitä ei enää löytynytkään. Olivat lopettaneet sen!!! Hetken harmitti, mutta ei auta kun keksiä jotain vielä parempaa tilalle. Muutama malli on jo harkinnassa.

Pelastettiin talon vanhoista kaapeista lankavetimet. Katsotaan pystyykö niitä vielä käyttämään. Puhdistin vetimet vanhoista maaleista ja muista sotkuista, ja ukonäkönsä puolesta ne ovat ok. Kierteissä ja noissa muttereissa vaan on jotain häikkää. Ongelma saattaa johtua siitä, että kahvat on katkaistu sopiviksi kaappien sisäpuolelta ettei ylimääräisiin päihin raavi käsiään. Tästä syystä kierteiden alkupää on vähän vino. Suoristamisen jälkeen eivät ehkä enää riitä ovilevyn läpi…

 

koti sisustus remontointi

Erottajan palatsi

Pääsin muutama päivä sitten käymään Erottajan ja Uudenmaankadun kulmassa olevassa entisessä Tullihallituksen palatsissa. Vuonna 1891 valmistuneen uusrenesanssirakennuksen on piirtänyt arkkitehti Theodor Höjer. Aivan mieletön paikka! Rakennuksessa on onneksi säilynyt paljon vanhaa jäljellä. Se on täynnä erilaisia kaakeliuuneja ja koristeita. Ja ihania värejä. Olisin voinut jäädä sinne.

Rakennukseen remontoidaan aikanaan toimistoja ja ravintoloita, mutta sitä ennen se toimii syyskuussa Helsinki Design Weekin päätapahtumapaikkana. Kannattaa ehdottomasti käydä.

Nykyisessä markkinointivaiheessa talon tilasuunnittelusta vastaa Sisustusarkkitehdit Fyra.

Tämä pikku-uuni on niin söpö. Se muodosti hienon väriparin punaisen seinän kanssa.

Lisää uuneja. Melkein joka huoneessa oli kakluuni. Tämäkin oli hieno pari vanhan kuluneen parketin kanssa. Talo oli todella inspiroiva paikka.

Tässä huoneessa oli hienot valaisimet, olisiko Tynellin? Tykkäsin myös tämän huoneen väreistä. Itse asiassa aika tarkkaan samat kuin meidän tulevan makuuhuoneen. Haalea roosa, harmaanvihreä ja kulta. Rakennuksesta löytyi paljon samankaltaisia värejä kun ollaan valittu meidän taloon. Kiva nähdä, että valitsemamme värit toimivat myös käytännössä.

Helmiponttipaneelia ja peiliovia. Näitä meillekin tulee. Mittakaava on tosin reippasti pienempi ja ulkoiset puitteet vaatimattomammat.

Niin, ja se sisääntulo. Ajatella, että joku on saanut olla töissä tällaisessa paikassa. Olisi mieletöntä aloittaa päivä kävelemällä näitä portaita omalle työpisteelle.

Ylimmän kerroksen parveke oli aika pelottava paikka. Kaide oli todella matala. Taisi 1800-luvulla olla vähän eri normit kuin nykyään. Maisemat oli kyllä hienot. Sen minkä uskalsi katsella…

kulttuuri sisustus