Lokakuun kirja – Tuonen tahto

Niin vain lopulta kävi, että vaikka syysflunssa antoi odottaa itseään normaalia pidempään, se tuli lopulta. Maanantaina uin oman henkilökohtaisen parhaan matkani hetkeen – 800 metriä ilman minkäänlaista nivelkipua – eikä mikään viitannut kulman takana odottavaan kurkkukipuun, paitsi ehkä se että ajatus kylmäaltaaseen menemisestä tuntui fyysisesti pahalta.

(Menin silti. Ei ehkä olisi pitänyt.)

Tiistain treenitkin menivät vailla minkäänlaisia ongelmia, mutta myöhään illalla kurkkuun alkoi koskea niin ettei nukkumisesta tullut mitään, ja eilen oli jo täysi flunssa päällä. Kurkkukivun infernaalisuus on asia joka on valottunut minulle vasta aikuisiän myötä. Nuorempana en juurikaan kärsinyt kurkkukivusta kuin satunnaisesti, mutta aikuisena siitä on tullut joka flunssaan liittyvä vaiva. Kun siihen yhdistetään vielä jatkuvalla syötöllä vuotavat nenä ja silmät, ei flunssan parina, kolmena ensimmäisenä päivänä voi tehdä muuta kuin maata aloillaan silmät kiinni ja toivoa saavansa mahdollisimman paljon nukutuksi.

Sellaisina hetkinä saa yleensä kuunneltua myös äänikirjoja. Yleensä päädyn kipeänä lukemaan teoksia jotka olen jo aikaisemmin lukenut ja joista tiedän saavani lohtua, mutta nyt BookBeatista tarttui Hanna Morren kirjoittaman ”Tuonen tahto”. Lokakuun lopussa lähestyvään sielujen päivään teoksen teema sopii paremmin kuin hyvin.

Teos kertoo trillerimäisesti espoolaispariskunnasta, joiden lapsi menehtyy liikenneonnettomuudessa. Kerronta vuorottelee vanhempien, Timon ja Tytin, näkökulmia vaihdellen, ja jo ennen onnettomuutta käy ilmi ettei avioliitto ole vakaimmalla mahdollisella pohjalla. Molemmat osapuolet pyrkivät manipuloimaan toisiaan, aviomies vielä vaimoaan enemmän, ja tuntevat tyytyväisyyttä siitä kun asiat menevät heidän omien suunnitelmiensa mukaan.

Tässä piilee kirjan kauhistuttavin puoli. Timon kuvailut nautinnosta, jota hän tuntee vaimonsa pelätessä, tai Tytin syvälliset pohdinnat oman elämänsä käsikirjoituksesta ja tavoista, joilla hän ohjailee aviomiestään tämän roolissa, ovat sellainen karmea osa stereotyyppisiä parisuhteita, jotka on pitkään nähty välttämättömyytenä. Kyllähän kaikilla parisuhteen osapuolilla ”täytyy” olla salaisuuksia toisiltaan, ja kyllähän suhteen osapuolten ”täytyy” manipuloida toista avoimen keskustelun sijaan. Ulospäin tällaiset suhteet näyttävät usein täydellisiltä, vaikka kiiltävän pinnan alla piilee kalman lemu.

Kyseessä ei silti ole pelkkä ihmissuhdedraama, tai kertomus suhteesta asioista kauheimman – oman lapsen kuoleman – jälkeen. Siihen alkaa linkittyä suomalaista mytologiaa, yliluonnollisia elementtejä ja kysymys: mitä tekisit saadaksesi kuolleen lapsesi takaisin? Minkä hinnan olisit valmis maksamaan?

Morre ei työnnä kauhua naamalle tai alleviivaa mitään. Pelko piilee ja kasvaa pienissä yksityiskohdissa: siinä, kuinka Timo miettii pistävänsä vaimoaan ”ojennukseen”. Siinä, kuinka molemmilla suhteen osapuolilla on toistensa varalle tarkat suunnitelmat, ja kuinka nuo suunnitelmat poikkeavat toisistaan yhä kasvavassa määrin. Siinä, kuinka tavalliset, jokapäiväiset kuvaukset portaista, seinistä ja lakanoista vaihtuvat yhtäkkiä kuvauksiin upottavasta sammalesta, maatuvasta lehtikasasta ja rasahtelevista oksista, vaikka miljöönä on koko ajan toiminut pariskunnan oma koti.

Siinä, ettei missään vaiheessa tarinaa voi olla täysin varma, onko tarinassa yliluonnollisia elementtejä ollenkaan, vai onko kaikki vain surun raiteiltaan suistaman mielen hallusinaatiota, defenssejä joissa yliluonnollisen olemassaolo on helpompaa hyväksyä kuin peloista pahimman käyminen toteen.

En ole kauhun ystävä, mutta toisinaan teen poikkeuksia. Morren kirja on yksi niistä, enkä katunut päätöstäni hetkeäkään. Samaan aikaan kun Timo ja Tytti vajosivat tarinassaan yhä syvemmälle omiin henkilökohtaisiin suonsilmiinsä, minä kuuntelin herkeämättä, kuumeen ja kerronnan aiheuttamat kylmät väreet selkärangassa kiemurrellen. Oli pakko saada tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tarina pysyy itselleen uskollisena loppuun asti. Suosittelen lämpimästi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *