Taste of Helsinki, ei kiitos

Kaunis utopia?

Toista kertaa Helsingin Töölönlahdella järjestetty Taste of Helsinki -ruokatapahtuma on herättänyt ihmisissä paljon innostunutta huomiota, niin myös minussa. Kohtuuhintaiset fine dinig -annokset vapaamuotoisessa ympäristössä. Jopa kaltaiseni "ei niin hieno rouva" uskaltaisi mennä sinne ihan pokkana tutustumaan hienoihin ruoka-annoksiin, erottumatta sen kummemmin joukosta. Kuulostaapa kerrassaan herkulliselta. Paitsi sitten seuraa se pakollinen mutta.

Klikkasin itseni tapahtuman sivulle, jossa oli myös ruokalistat nähtävillä ja tutustuttavissa. Jepjep. Paria suolaista ruokalajia ja jälkkäreitä lukuunottamatta ei mitään kasvissyöjille. Kauden ruokatrendit olivat kyllä jo pelkkää ruokalistaa selailemalla aistittavissa; makkaraa ja mitä erilaisimpia raaka-aineita (kuten haudutettua viljaporsaan poskea), mutta tasan kahta suolaista vaihtoehtoa (kiitos niistä Smör ja Luomo) lukuunottamatta ei kasviksia.

Pääsylippu tapahtumaan olisi ovelta maksanut 25 euroa ja sen lisäksi noin 5 markkaa (eli euroa) per annos. Jäipä sitten minunkaltaiseltani ituhipiltä ne pippalot väliin. Sen sijaan jäin kotiin pohtimaan, että eivätkö kasvissyöjät vieläkään ole ravintoloille varteenotettava tai millään muotoa huomioitava, potentiaalisista maksavista asiakkaista koostuva kohderyhmä? Fine dining -kulttuurilla on minun korvissani edelleen ranskalaiseen keittiöön vivahtava leima, vaikka olen ollut huomaavinani että hienot ravintolat ovat viimeaikoina astuneet ulos bokseistaan ja laajentaneet ruokalistojaan kattamaan muun muassa aasialaisen, meksikolaisen ja skandinaavisenkin keittiön antimia. Eikö mihinkään näistä todellakaan etäisestikään kuulu kasvikset muussa kuin höysteiden muodossa? Onko kasvikset tuomittu ikuiseen sivurooliin, mediumpihvin ja linnunmaksan rinnalle? 

Tottakai jos menisin ihan oikeaan hienoon paikkaan syömään, niin varmasti voisin käypää rahasummaa vastaan tilata räätälöidyn kasvisannoksen listan ulkopuolelta. Uskon että sieltä ravintolan listalta saattaisi löytyä se kasvisannos ihan erikseen kysymättäkin. Mutta mikäli minä monen muun innokkaan teistaajan tavoin olisinkin halunnut pehmeämmän laskun gourmet-ruoan maailmaan tutustumalla siihen vapaamuotoisessa maistelutapahtumassa, ei onnistu. Koska olen kasvissyöjä.

Lieneeköhän meillä kasvissyöjillä edelleen maine hankalina asiakkaina, takkutukkaisina ja aggressiivisina saarnaajina, joita ei edes haluta niinkutsutussa hienossa paikassa palvella? Kasvissyöjiä silmälläpitäen on kyllä perustettu mitä mainioimpia hampurilaispaikkoja, mutta hienoihin ravintoloihin meitä ei ilmeisestikään haluta.

Olen käsittänyt Taste of Helsingin tapahtumana, jossa kaupungin hienot ravintolat saavat mahdollisuuden tehdä ruokaansa ja konseptiaan tutuiksi, mahdollisesti myös sellaisille kaltaisilleni ihmisille, joille gourmet-ruoka on täysin vieras asia. Tapahtuma on ravintoloille oiva tilaisuus kokata itsensä kaupunkilaisten sydämiin ja hankkia siinä samalla ravintoloihinsa uusia ja lojaaleja kanta-asiakkaita. Me kasvissyöjätkin voisimme erittäin hyvin olla sellaisia, jos meille vaan annettaisiin siihen mahdollisuus.

Ruokatrendeissä on jo hyvä tovi korostettu joiltain osin ekologisuutta, esimerkiksi puhumalla lihaeläimen ruhon kaikkien - myös niiden vähemmän herkullisina pidettyjen - osien käyttämisestä monipuolisesti. Itse haluaisin uskoa ja toivoa että tämä olisi merkki siitä, että fine dining -ravintoloidenkin keittiömestarit alkaisivat pikkuhiljaa kiinnittää enemmän huomiota ravintola-annostensa raaka-aineiden laadun lisäksi myös niiden alkuperään ja muihin ekologisiin ja eettisiin tekijöihin. Tästä oli jo viitteitä tämän vuoden Taste of Helsinki -tapahtuman ruokalistallakin sianposken ja luomulampaan muodossa. Tulevaisuudessa Helsingin makuihin voisi kuulua myös ne kasvikset.

Kommentit

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos viestistäsi. Tottapuhuen minulle ei tullut tuo mukautumiskyky mieleenkään, sillä jotenkin ajattelin heidän pysyvän ennaltamäärätyissä menuissa jotta homma etenisi jouhevasti läpi tapahtuman. Olen kyllä tämän kommenttisi myötä täysin valmis ottamaan sanani takaisin.

Toisaalta, en voinut tästä mukautumiskyvystä ennalta tietää, sillä siitä ei tosiaan ollut mitään mainintaa missään ennakkoinfossa. Minun olisi siis ennakkomenun perusteella pitänyt ottaa riski, mennä paikalle ja kokeilla saanko kasvissyöjänä rahoilleni vastinetta vai en. Eli kuten sanoit, niin tästä asiasta voisi ehkä tulevaisuudessa rummuttaa hieman enemmän. :)

Itse en myöskään halua leimautua hankalaksi asiakkaaksi, vaikka minulla onkin "erityisruokavalio". En kylään mennessäkään mitenkään automaationa oleta että mua varten ois tehty kasvistarjottavat, vaan olen aina yhtä vilpittömän hyvilläni jos niitä on minulle tehty. Siksi koenkin kiusallisena mennä kyselemään/vaatimaan erityiskohtelua ravintolassa, mikäli etukäteen ei ole annettu heidän puolestaan mitään signaalia siitä, että se on heidän mielestään ihan ok.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Jep. Onhan sekin yksi huippuravintoloiden taidonnäyte että pystyvät loihtimaan extempore uusia annoksia. :)

Mulla on sellainen asenne tähän kasvissyöntiin, että en halua "väkisin" yrittää käännyttää ketään kasvissyöjäksi. En siis halua puuttua siihen mitä muut ihmiset syövät, sillä en koe että se kuuluu mulle. Kieltämättä olisi mukavaa että kasvisruokaan liittyviä ennakkoluuloja (joita tuntuu edelleen olevan melko paljon) saataisiin murrettua ja siihenhän tällainen Taste of Helsingin kaltainen tapahtuma olisi omiaan.

En siis peräänkuuluttanut kasvisvaihtoehtoja sen takia, että haluaisin Taste of Helsingistä kasvisruokatapahtuman. Enkä lähtökohtaisesti odota kasvisannosten korvaavan liha-annoksia, vaan nousevan tasavertaisiksi herkkupaloiksi niiden rinnalle.

Tällöin kasvissyöjät kokisivat olevansa tasaveroinen asiakaskunta lihaa ja kalaa syövien rinnalla ja lisäksi lihaa syövätkin saisivat mahdollisuuden kokeilla ammattitaidolla valmistettuja kasvisruokia ja todeta että "eihän tämä olekaan niin mautonta/pahaa/omituista kuin luulin."

Tottakai kasvisruoan valmistaminen vaatii myös perehtymistä, sillä kasvisruokaa et kaiketi kuitenkaan voi ihan samoilla opeilla valmistaa joilla olet tottunut liharuokia tekemään. En myöskään odota että kaikki huippuravintoloiden keittiömestarit siirtyisivät juuri tässä ja nyt valmistamaan pelkkää kasvisruokaa, mutta toivon että se olisi tulevaisuudessa yksi osa-alue johon haluttaisiin omaa osaamista laajentaa. Ehkä kasvikset voisivat olla tuleva ruokamaailman huipputrendi tai jopa tähtitaivaan kiintotähti?

PS. Mielestäni ruokamaailma on menossa pikkuhiljaa ehdottomasti parempaan suuntaan! Taste of Helsingin menuissakin nähtiin kalkkunanmaksaa, mikä on mielestäni jo yksi vauvanaskel parempaan suuntaan hanhen- ja ankanmaksasta. Lisäksi nähtiin ruhon monipuolista käyttöä ja luomuraaka-aineita, enkä missään nimessä halua vähätellä ravintoloiden panostamista eettisiin kysymyksiin, päinvastoin!

Tiedostan että muutokset maailmassa tapahtuvat hitaasti ja siksi - kaikesta märinästä huolimatta - olen iloinen siitä suunnasta, mihin Suomen huippuravintolakulttuurissa ollaan mitä ilmeisimmin menossa. :)

Aurinkopiirakka

Minäkin mietin saisinko kasvissyöjänä vatsani täyteen kyseisessä tapahtumassa. Koitin googletellakin mutta mistään ei tullut ilmi kannattaako erityisruokavaliolla lähteä liikenteeseen. Jäin sitten kotiin. Muistaakseni jossain raskausblogissa valiteltiin samaa. Tietysti tavallaan ymmärrän, ettei annosten muokkaamista mainostella kamalasti. Siellä olisi äkkiä joku vuohenjuustoa vihaava valittamassa ja toinen valittaisi jostain muusta. Lisäksi annokset ovat ravintoloiden nimikkoannoksia ja sitä kunniaa harva kasvisruoka saa. Mutta silti. Olen kerran päässyt syömään Muruun ja ruoka oli niin hyvää, että vieläkin muistelen kaiholla. 

En itsekään viitsi mennä vaatimaan kasvisruokaa, jos menut näyttävät, ettei sitä ole saatavilla. Pieni teksti "kasvisruoka pyydettäessä" riittäisi oikein hyvin. Olen tainnut ottaa itseeni vanhan vitsin mistä tietää, että paikalla on kasvissyöjä? -Hän kyllä kertoo sen. Pohdit myös onko kasvisten kohtalo jäädä ikuisesti pelkäksi lisäkkeeksi. Kimmo Saariston ja Kimmo Jokisen Sosiologia kirjassa kerrotaan, että ruuilla ja ruokalajeilla on kaikissa kulttuureissa samantapainen keskinäinen arvojärjestys. Useimmiten mitä vähemmän jokin raaka-aine on käsitelty, sitä alempana se on hierarkiassa ja näin ollen kasvikset usein päätyvät lisäkkeeksi. Kirjassa tosin mainitaan myös, että hierarkioiden välillä käydään keskustelua ja muutokset ovat mahdollisia. Itse uskon muutokseen mutta myös siihen, ettei se tapahdu ihan hetkessä. Saavutetuista eduistahan on ikävä luopua ja jokapäiväistä liha-annosta voi tietyllä tapaa pitää sellaisena. 

Olen muuten joka vuosi yllättynyt miksi tv:n kokkikisoissa ei ole tehtävänä valmistaa hienoa kasvisruokaa. Sen sijaan jaksosta toiseen paistellaan lihaa lihamittareiden kanssa. Kuitenkin oikeasti maukkaan kasvisruuan valmistaminen tuntuu olevan haastavampaa kuin hyvän lihan paistaminen. Saisi jyvät karsittua akanoista.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Kiitos kommentistasi. :) Olen aika pitkälti samoilla linjoilla kanssasi siitä, että en mene vaatimalla vaatimaan kasvisruokaa jos ei ole vaikka pienelläkin präntillä ilmoitettu että sellaisen saaminen on mahdollista. Ymmärrän toki myös sen että siitä mukautuvuudesta ei sen suuremmin ruveta toitottamaan, koska se toisi sitten tuon mainitsemasi lieveilmiön melko varmasti mukanaan. Mutta tosiaan, se pienikin maininta menun yhteydessä riittäisi. :)

Tuo vanha vitsi tiivistää juuri kaiken sen, millaiseksi stereotypinen kasvissyöjä usein mielletään. Ikävä kyllä. Itse en halua olla sellainen, mutta en halua myöskään pelkästä kohteliaisuudesta toimia aatteitani vastaan.

Jospa tämä luomu- ja puhtaan ruuan trendi (raakamaito yms. käsittelemättömät raaka-aineet) toisivat mukanaan myös sen, että kasviksistakin olisi tulevaisuudessa mahdollista loihtia ruoka-annoksen päätähti. :)

Siinä olet oikeassa, että yleensä noissa kokkiohjelmissa kasvisten rooli on ollut vain se kuuluisa ruohosipulit ristissä -osasto. Olinkin hyvin iloinen ja positiivisesti yllättynyt siitä, että viimeisimmässä Master Chef -tuotantokaudessa heidän yhtenä tehtävänään oli tehdä toisinto kasvisannoksesta. :) Toivoisin että tällaiset tehtävät - kuten kasvisruoka yleensäkin - nousisi yhdeksi ruokakulttuurin luontevista osa-alueista, ilman että sitä tarvitsisi mitenkään erottaa muusta ruokakulttuurista tai tehdä siitä sen kummempaa numeroa.

kaunisutopia
Kaunis utopia?

Lisäyksenä edelliseen:

En siis tarkoita että kasvisruuilla pitäisi ainakaan täysin korvata liharuokia, se tuskin ihan heti tulee onnistumaan. Lähinnä tarkoitin siis sitä, että kasvisruoka saavuttaisi luontevan, vakiintuneen ja tasaveroisen aseman liha- ja kalaruokien rinnalla. Kasvissyöjien lisäksi se sitten voisi myös olla vapaaehtoinen lisämahdollisuus "lihisteille" laajentaa makumaailmaa kasvisruokien pariin.

Kommentoi