Ladataan...
Kaunis utopia?

Tuossa taannoin tuli useammalta eri suunnalta vastaan kysymys, miten totuttaa kissa ja koira toisiinsa. Niinpä päätin kirjoittaa omia aatoksiani tänne bloginkin puolelle, hävettävän pitkäksi venähtäneen hiljaiselon jälkeen. Tarkoitukseni ei ole neuvoa ketään toimimaan tietyllä tavalla, vaan ainoastaan kertoa miten meillä on saatu eläimet tulemaan keskenään toimeen, lajista riippumatta. Virheitäkin on tehty ja haluan niistäkin avoimesti kertoa, jotta näistä meidän kokemuksistamme voi silläkin tavalla ehkä joku toinen hyötyä ja välttää tekemästä samoja virheitä.

Taustaa:

Minulle tuli kesällä 2012 useammaksi kuukaudeksi hoitoon terrieri. Osa kissoistani (silloin 3 kpl) olivat eläneet edellisessä kodissaan koiran kanssa, mutta eivät meillä ollessaan olleet olleet koirien kanssa tekemisissä lukuunottamatta satunnaisia kohtaamisia naapurin cockerspanieleiden kanssa.

Terrieri taas oli elänyt pennusta asti kissojen kanssa ja oli täten periaatteessa kissoihin tottunut, mutta omat karkuunjuoksevat kissani saivat sen saalisvietin heräämään. Tämä vaati alkuun napakkaa puuttumista ja takaa-ajotilanteen välitöntä katkaisua. Jouduimme puuttumaan tilanteeseen huikeat kaksi kertaa, jonka jälkeen kissat ovat saaneet olla täysin rauhassa.

Sittemmin koira siirtyi kokonaan minun omistukseeni, jonka jälkeen porukkaamme on tuotu yksi uusi koiriin tottumaton kissa, ja koiraa tutustutettu vanhempieni koiriin tottumattomiin kissoihin.

Perustan omat näkemykseni siis siihen, että koiran ei voi lähtökohtaisesti sanoa olevan tottunut kissoihin. Vaikka se olisikin tottunut elämään tiettyjen kissayksilöiden kanssa, ei se osaa välttämättä yhdistää samoja käytösmalleja oman laumansa ulkopuolisiin kissoihin. Niinpä sama totutteluprosessi voidaan joutua käymään jokaisen uuden kissatuttavuuden kohdalla uudelleen läpi. Sama pätee myös toisinpäin, oman perheen koiraan tottuneet kissat saattavat pelätä vierasta koiraa, eikä kissoistakaan voi mielestäni yleisesti sanoa niiden olevan tottuneita kaikkiin koiriin.
 

Älä mystifioi

Ensimmäinen oman kokemukseni pohjalta muodostunut ajatus on: älä mystifioi kissaa koiralle. Tämä tarkoittaa sitä, että näyttää koiralle selkeästi mitä mahdollisesti suljetun oven takana on. Koira kyllä aistii vieraan eläimen läsnäolon vaikkei sitä näekään, joten siitä saattaa muodostua koiralle pakkomielteen aiheuttava mysteeri, jonka aiheuttamiin kolahduksiin ja muihin ääniin pitää reagoida epäilyllä ja mahdollisesti haukkumalla ja pörhistelemällä. Oman koirani kohdalla kyse on ennenkaikkea saalisvietistä, mutta voisin kuvitella myös vahtimaan taipuvaisten koirien reagoivan siihen, jos niiden reviiriltä kuuluu outoja ääniä joiden aiheuttajaa ne eivät tiedä.

Meillä koiraa ja vanhempieni kissoja toisiinsa totuttaessa tehtiin sellainen perustavanlaatuinen virhe, että eristimme aluksi kissat asunnon yläkertaan ja koiran alakertaan. Tällöin koira ei meinannut oikein päästä selville siitä, mikä yläkerrasta kuuluvat äänet aiheutti. Tämä sai sen herkäksi reagoimaan haukkumalla yläkerrasta kuuluviin kilahduksiin ja kolahduksiin, mikä taas pelästytti kissoja entisestään, hidastaen tottumisprosessia.

Tilanne ratkesi sillä, että toimme yhden kissan kerrallaan kuljetuskopassa koiran luokse ja saivat siinä hetken haistella toisiaan. Kun tämä oli tehty pariin kertaan, alkoivat kissat tulla oma-aloitteisesti alakertaan koiran läsnäollessa. Samalla koiralta meni mielenkiinto kissoihin, eikä se noteeraa niitä tai niiden aiheuttamia ääniä nykyään juuri ollenkaan.

 

"On muutenkin ensisijaista totuttaa koira kissaan eikä toisinpäin, koska kun koira lakkaa osoittamasta mielenkiintoa kissaa kohtaan, kissa rentoutuu useimmiten todella nopeasti ja alkaa itse ottaa kontaktia koiraan ja haluaa oma-aloitteisesti tehdä tuttavuutta."

 

On muutenkin ensisijaista totuttaa koira kissaan eikä toisinpäin. Kun koira lakkaa osoittamasta mielenkiintoa kissaa kohtaan, kissa rentoutuu useimmiten todella nopeasti ja alkaa itse ottaa kontaktia koiraan ja tehdä oma-aloitteisesti tuttavuutta. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei kissan tarvitse pelätä koiraa ja että se voi tuntea olonsa sen läsnäollessa täysin turvalliseksi. Koiran ei siis saa antaa missään nimessä jahdata kissaa takaa, sillä se hidastaa kissan tottumista koiraan, kissan kokiessa henkensä uhatuksi.

Meillä takaa-ajokohtauksia on päässyt syntymään muutamia, mutta ne on pyritty katkaisemaan välittömästi, jotta kissat huomaisivat ettei niiden tarvitse pelätä. Oma koirani tuskin vahingoittaisi kissoja vaikka sattuisikin saamaan ne "kiinni", sillä sille tärkeintä tuntuu olevan kissojen pöläyttäminen "lentoon". Koiriin tottumaton kissahan ei tätä tiedä, vaan luulee joutuvansa pakenemaan henkensä edestä. Stressittömään ja turvalliseen yhteiseloon pyrittäessä takaa-ajokohtaukset eivät muutenkaan ole mielekkäitä, sillä ne aiheuttanevat turhaa stressiä kissoille ja saavat koirankin syyttä suotta kierroksille.

 

Eristämisestä

Itse olen suosinut myös niin vähäistä eristämistä kuin turvallisuuden kannalta vain suinkin mahdollista, jotta eläimet pääsevät oikeasti tutustumaan toisiinsa. Riippuu toki koiran rodusta ja luonteesta, mutta ainakin oma saalisviettinen terrierini muodostaa helposti pakkomielteen, jos kuulee vieraan eläimen läsnäolon, muttei pääse näköyhteyteen eikä selville siitä mikä se näkymätön kolistelija oikein on miehiään. Pidemmän päälle myös se, että eläimet ovat vuorokauden ympäri eristyksissä toisistaan muodostanee niille ikään kuin omat ja toisistaan erilliset reviirit talon sisälle, jolloin kynnys oma- ja vapaaehtoiseen tutustumiseen ja nenäkkäin kohtaamiseen kasvaa.

Jos eläimet kuitenkin ovat ainakin alkuun eristyksissä toisistaan, niitä voi totuttaa toisiinsa "hajuja vaihtamalla" eli hieromalla kättä vaikka koiran turkkiin ja antamalla sitten kissan haistella ja puskea sitä ja sitten taas haistattamalla sen kissan puskeman käden koiralla. Jos koira jännittää kissaa, kissan voi ottaa syliin ja antaa koiran haistella sen selkää/häntää niin, että suora katsekontakti estetään. Vaikka kissat ja koirat puhuvatkin muuten eri kieltä, on suora silmiintuijotus molemmille yksiselitteisen uhkaava signaali ja monien eläinten onkin helpompi lähestyä toista takaapäin. Omat kissanikin ovat aina lähestyneet koiraa ensin takaapäin sen häntää ja takajalkoja haistellen, jolloin suoraa katsekontaktia ja sen aiheuttamaa jännitettä ei ole päässyt syntymään.

 

"Jos eläimet kuitenkin ovat ainakin alkuun eristyksissä toisistaan, niitä voi totuttaa toisiinsa "hajuja vaihtamalla" eli hieromalla kättä vaikka koiran turkkiin ja antamalla sitten kissan haistella ja puskea sitä ja sitten taas haistattamalla sen kissan puskeman käden koiralla. Jos koira jännittää kissaa, kissan voi ottaa syliin ja antaa koiran haistella sen selkää/häntää niin, että suora katsekontakti estetään."

 

Meillä kun tuo viimeisin kissatulokas oli ensimmäiset päivät eristyksissä, kävin yksitellen sen "osastolla" muiden eläinten kanssa. Kiinnitin eläinten huomion pois Jujusta ruualla, - joka on muuten hyvä jäänmurtaja, kunhan pitää huolen ettei tule kilpailutilannetta, vaan molemmilla omat herkut - ja Juju sai rauhassa tutkailla tilannetta toisen eläimen keskittyessä tuijottelun sijasta syömiseen. Samalla muut eläimet näkivät kuka siellä "suljetulla osastolla" oikein lymyilee, eikä sieltä kuuluviin ääniin sen jälkeen tarvinnut reagoida.

Otin eläimet tässä vaiheessa siis yksitellen mukaan Jujun luokse, että mahdollisia yllätystilanteita olisi ollut helpompi hallita, eikä kahden eläinyksilön välille syntyvä kärhämä olisi vaikuttanut muiden eläinten väleihin. Tämä oli siis varotoimenpide, joka onneksi osoittautui tässä tapauksessa turhaksi.

Kun heittelin muille eläimille ruokaa lattialle, tuli uusi tulokaskin nopeasti apajille. Sitten vaan ruokaa molempien naamojen eteen sellaisella etäisyydellä että tilanne pysyy rentona, eikä aiheuta resursseista ja niiden puolustamissta johtuvaa tuiskahtelua. Siitä se sitten lähtee omalla painollaan ja Juju solahtikin alle viikossa meidän porukkamme täysivaltaiseksi jäseneksi.

Etenkin kissojen välisessä totuttamisessa yritän antaa asioiden edetä mahdollisimman pitkälti omalla painollaan, enkä halua liikoja olla puuttumassa, koska siitä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Koiran ja kissan toisiinsa totuttamisessa ihmisellä on sinänsä suurempi rooli, että tutustuminen pysyy turvallisena, eikä pääse muodostumaan saalistaja-saalis-asetelmaksi.

 

Paikan merkitys

Oman kokemuksen mukaan myös sillä on eroa, tuoko uuden kissatulokkaan koiran omalle reviirille, vai viekö koiran sille täysin vieraaseen paikkaan, vieraiden kissojen keskelle. Ainakin oman koirani on ollut paljon helpompi ymmärtää uudet kissatulokkaat osaksi laumaa silloin, kun ne on tuoda pätkäytetty koiran omalle reviirille. Meidän koira on siis sellainen, että haluaisi ajaa ulkona näkemänsä irtokissat puuhun, mutta omaan porukkaan kuuluvat kissat saavat olla täysin rauhassa.

Vieraassa paikassa olevia vieraita kissoja ainakin meidän koiran on vaikea mieltää samantien osaksi laumaa, sillä se ei näytä tekevän eroa vieraissa paikoissa olevien vieraiden kissojen välillä sen perusteella, ovatko ne sisällä vai ulkona. Kun koira käy useamman kerran samassa paikassa samojen kissojen luona, niin mieltää kissat kyllä sitten ”ei jahdattaviksi” ja kuuluviksi omaan porukkaan. Aivan itsestään ja samantien se ei ole tapahtunut, vaan vasta paikan ja sen asukkaiden muodostuttua koiralle tutuiksi.

Kun taas toimme Jujun meille kotiin eli koiran omalle reviirille, koira suhtautui siihen alusta asti täysin välinpitämättömästi ja tutustuminen kävi alusta asti täysin kissan ehdoilla.

 

"Vieraassa paikassa olevia vieraita kissoja ainakin meidän koiran on vaikea mieltää samantien osaksi laumaa, sillä se ei näytä tekevän eroa vieraissa paikoissa olevien vieraiden kissojen välillä sen perusteella, ovatko ne sisällä vai ulkona."

 

Miten totuttaa kissa ja koira toisiinsa? Oman kokemukseni mukaan vastaus tähän kysymykseen on yksinkertainen: kannusta eläimiä hienovaraisesti tutustumaan toisiinsa alusta asti, mutta älä puutu ja painosta liikaa. Huomioi turvallisuusseikat ja anna asioiden edetä niiden puitteessa omalla painollaan. Siinä se. :)

Oletteko te tutustuttaneet koiria ja kissoja toisiinsa? Jos, niin miten ja millä lopputuloksella? :)

Ladataan...
Kaunis utopia?

Elmo ja Hiski -kissat tulivat meille aikuisina kodinvaihtajina ja nauttivat elostaan.

Internetin ihmemaassa käydään säännöllisin väliajoin keskustelua tapauksista, joissa lemmikin omistaja joutuu esimerkiksi oman muuttuneen elämäntilanteensa takia etsimään eläimelle uuden kodin. Näiden keskusteluiden yhteydessä vedetään aina esille "koska oot kerran eläimen ottanu, pitää sun kantaa vastuus loppuun asti" -kortti, eli kun on kerran lemmikkieläimen päättänyt hankkia, niin siitä ei saisi luopua, eli "laittaa kiertoon" missään tilanteessa. Myös eläimen lopetus tällaisessa tilanteessa tuomitaan jyrkästi, joten ainoa eläinrakkaiksi itseään tituleeraavien henkilöiden määrittelemä vaihtoehto olisi pitää lemmikkieläin "väkisin" itsellään, oli elämäntilanne sitten millainen tahansa. Muuten eläin kuulemma kärsii.

Koska itse omistan ja olen omistanut melko paljon kodinvaihtajaeläimiä, koen tarpeelliseksi tuoda esille oman mielipiteeni asiasta. Kyllähän minulla nyt kahden kodinvaihtajakesyrotan, kolmen kissan ja yhden koiran myötä on varmasti jonkinlainen käytännönkokemuksen mukanaan tuoma näkemys siitä, miten kodinvaihto vaikuttaa eläimeen.

Olenkin sitä mieltä, ettei kodinvaihto kertaluontoisena tapahtumana ole eläimelle mikään katastrofi. Jos koti taas alkaa vaihtua tiheämpään tahtiin, niin tottakai eläin kärsii, kun paikka ja ihmiset ympärillä vaihtuvat jatkuvasti. Pitää siis heti alkuun selväsanaisesti todeta, että kodinvaihto ja kiertoon joutuminen eivät ole synonyymejä ja niiden eläinyksilöiden kohdalla jossa jälkimmäiseen kierteeseen joutumisen todennäköisyys on suuri, tulee omistajan mielestäni tuntea vastuunsa ja miettiä vaihtoehtona myös sitä viimeistä piikkiä.

Miisu-kolli tuli meille 14-vuotiaana kodinvaihtajana ja sai elää lokoisat eläkepäivät.

Ihmisen jalot periaatteet eivät poista eläimen ahdinkoa

Pääsääntöisesti pidän eläimen kannalta selkeästi uuden kodin etsimistä huolestuttavampana tätä "kun on kerran otettu, niin pakko väkisin pitää hamaan loppuun asti" -mentaliteettia, sillä jos eläin pidetään muuttuneesta elämäntilanteesta ja sen aiheuttamista puutteellisista resursseista huolimatta väkisin vain sen takia että "niin kuuluu tehdä" , niin eläinhän se on joka tilanteesta eniten kärsii. Ei sillä ole hajuakaan mistään ihmisen jaloista periaatteista, joiden pakonomaisen noudattamisen takia se nyt tavalla tai toisella kärsii. Se tiedostaa vain oman ahdinkonsa, ei selityksiä sen takana.

Kärsimyksellä en siis tässä tapauksessa tarkoita ainoastaan suoranaista eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttävää kaltoinkohtelua, vaan myös esimerkiksi omistajan ajanpuutetta tai omistajan omaa pitkäkestoista stressiä, jotka kuitenkin vaikuttavat eittämättä eläimen yleiseen hyvinvointiin. Mikäli lemmikin omistaja kokee olevansa kykenemätön tarjoamaan lemmikilleen sitä mitä se tarvitsee, on sekin omiaan lisäämään stressiä, joka sitten tavalla tai toisella heijastuu myös eläimeen. Pahimmassa tapauksessa siitä ennen niin rakkaasta eläinystävästä voi tulla riesa, jonka välttämättömimmistä perustarpeista huolehtimisesta tulee ainoastaan ikävä velvollisuus, eikä sen seurasta ja olemassaolosta enää pysty nauttimaan.

Ihmisen mielialoille herkät eläimet aistivat ilmapiirinmuutoksen varmasti, vaikkei niihin mitään selkeää kaltoinkohtelua kohdistettaisikaan. Tällä tavalla ihmisen muuttunut elämäntilanne vaikuttaa myös eläimeen, vaikka se saisikin edelleen ruokaa nenänsä eteen ja pääsisi pihalle/puhtaaseen hiekkalaatikkoon tarpeilleen. Näin voi tapahtua kenelle tahansa, eikä se tarkoita että olisi huono lemmikinomistaja. Joskus elämä vaan heittelee sellaisiin suuntiin, joita ei kuunaan olisi voinut ennustaa ja silloin on mietittävä asioita uudestaan ja eteen voi tulla myös uuden kodin etsiminen sille rakkaalle lemmikille. En tarkoita sitä, että eläimestä tulisi luopua heti pienten vastoinkäymisten osuessa kohdalle, mutta jos tilanne alkaa käydä sietämättömäksi ja eläimen omistaminen ylitsepääsemättömän vaikeaksi, on mielestäni paras viheltää peli suosiolla poikki, tunnustaa realiteetit ja toimia niiden mukaan.

Kodinvaihto voi tietenkin aiheuttaa eläimelle stressiä, mutta mikäli koti on hyvä ja eläimelle sopiva, niin ainoastaan tilapäistä sellaista. Jos eläin taas joutuu elämään koko loppuelämänsä kodissa jossa sille ei ole aikaa/mahdollisuutta taata sen perustarpeiden täyttymistä, se tulee roikkumaan löysässä hirressä koko loppuelämänsä, vailla mahdollisuutta parempaan. Oman vahvan mutu-tuntuman pohjalta voimakas tilapäinen stressi josta eläimen on mahdollisuus palautua on pienempi paha, kuin tauotta jatkuva lievempi stressi, joka kasautuu eläimen harteille sitä raskaammin, mitä pidempään se jatkuu. Kodinvaihto on siis mielestäni tältäkin kantilta ajateltuna parempi vaihtoehto, kuin tilanteen säilyttäminen ennallaan.

Kesyrottaveljekset Vesa ja Jenkka tulivat meille kodinvaihtajina ja elivät pitkän elämän.

Uuden kodin etsiminen ei aina ole vastuun pakoilua

Tarkoitukseni ei ole tässä selitellä mitään lemmikkieläinten pitoon liittyvää kertakäyttökulttuuria tai oikeuttaa eläimen dumppaamista uuteen kotiin kun "se ei oo enää söpö pentu". Halusin vain tuoda esille kolikon toisenkin puolen, eli syyt ja perustelut miksi kertaluontoinen kodinvaihto voi olla eläimenkin kannalta joskus se paras ratkaisu.

Mielestäni ihminen kantaa vastuunsa hankkimastaan lemmikkieläimestä juuri silloin, kun hän elämäntilanteen radikaalin muutoksen edessä punnitsee omat resurssinsa ja tekee ratkaisun sen pohjalta. Se, että kokee kantavansa vastuunsa noudattamalla jotain hatusta vedettyä vastuunkannon määritelmää ja pitämällä lemmikkieläimen väkisin itsellään aiheuttaen kaikille osapuolille ylimääräistä kärsimystä, ei tuo kenellekään sitä sananlaskussa mainittua kirkkainta kruunua. Uuden kodin etsiminen voi sen sijaan tuoda helpotuksen - ei ainoastaan ihmiselle, vaan myös eläimelle.

Kodinvaihtajalemmikin uuden omistajan peruslupaus mielestäni taas on olla luovuttamatta eläintä enää uuteen kotiin, ettei kodinvaihtajasta tule kiertoon joutuvaa. Minä olenkin tehnyt kaikille minulle kodinvaihtajina tulleille eläimille lupauksen, ettei heidän tarvitse täältä meiltä lähteä enää minnekään muualle kuin sille viimeiselle matkalle sitten joskus, kun sen aika on. 

Uusin kodinvaihtajatulokkaamme on borderterrieriuros Kari, joka saa elää stressitöntä elämää.

Kuvat Ari K.