Aloitin CrossFitin. Rajua.

En varmaa ikinä elämässä ole ollut niin väsynyt kuin kurssiviikonlopun jälkeen. Ihanaa.

Keholla on yhteys mieleen. Liike liikuttaa myös mieltä. Terapeuttini kertoi siitä, miten traumassa on kyse kesken jääneestä liikkeestä. En vielä täysin ymmärrä mitä hän tarkoittaa.

Fyysinen rasitus on ihmiselle hyväksi. Ja vaihtelu.

Tämä saattaa olla parasta mitä minulle on tapahtunut.

Luen tenttiin. Kirjassa esitetään ajatuksia siitä, mistä taiteen opettamisessa on kyse. Mistä edes taiteessa on kyse? Miten voi opettaa jotain niin hahmotonta?

Kyse on yhden kirjoittajan mukaan tradition ja uuden luomisen kohtaamisesta. Virheen mahdollisuudesta.

Mikä on virhe?

Kirjoittajan mukaan poikkeama, joka koettelee yhteisön normeja.

Opettaja on se, joka mahdollistaa virheen syntymisen. Luo puitteet ja tilan virheelle.

Kuulemma taideopetuksen tehtävä on virheiden havaitseminen, salliminen ja jopa nostaminen vallitsevien käytänteiden haastajaksi.

Kaikki mitä luen on kovin hienoa ja ylevää. Entä jos vaan tartutaan kynään tai pensseliin ja katsotaan mitä tapahtuu? Unohdetaan kaikki hienot tavoitteet. Ehkä tuo kaikki edellä kuvattu tapahtuu sitten itsestään, kun ei ole mitään odotuksia tai oikeita vastauksia.

Ehkä.

Lähde: Taiteen jälki, 2011, Riku Saastamoinen: Virhe taidepedagogiikan tehtävänä