Ladataan...
Kirsikan lifestyle

 

Blogi on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa, sillä olen ollut kiireinen opintojeni parissa. Oikeastaan tämä koko syksy on ollut melko hektinen, mutta pikku hiljaa tämän hulluus alkaa helpottamaan. Viime viikolla meitä ilahdutti ystävän koiravauva, joka oli hoivissamme. Tico ei ehkä aluksi ollut yhtä innoissaan tästä pienestä kuin me muut. Viikon aikana hän kuitenkin vähän miehistyi ja ehkä huomasi sen, että ihan harmiton tuo pieni otus on.

Tico on aivan ihastuttava sylivauva, mutta äärettömän kova räyhäämään. Ystävän suosituksesta päädyin kuitenkin hommaamaan rauhoittavaa suihketta sekä sitruunapannan. Olen ollut hyvinkin skeptinen noiden suhteen, mutta täytyy todeta olleeni aivan väärässä. Sitruunapanta on nimittäin saanut aikaan sen, että turha haukkuminen on jäänyt pois. Ja mikä parasta tuo sitruunan tuoksu leviää kotiin ja antaa sen vaikutelman, että täällä olisi juuri siivottu. Varsin kätevää vai mitä?;)  Jos olisin tiennyt miten tuo toimii, en olisi odottanut näin kauan. Tarkoitus ei suinkaan ole kitkeä haukkumista täysin pois. Meillä lähinnä on ollut ongelmana vieraille haukkuminen.  Olipa kiva nähdä miten veljeni nautti kyläilessään meillä kun Tico ei tapojensa mukaan räyhännyt, vaan rauhallisesti istui hänen sylissään. Olen äärettömän ylpeä tuosta koiruudesta, ja pikku ystävän vierailu teki hänelle kaikesta huolimattta niin hyvää. 

Joululomaa odotan hartaammin kuin koskaan aiemmin. Tänä vuonna sitä onkin luvassa ruhtinaalliset kolme viikkoa.  Toivon, että silloin minulla olisi aikaa käpertyä sohvan nurkkaan villasukat jalassa, hyvää kirjaa lukien sekä kynttilän valosta nauttien.  Tontut virittelin eilen tutulle paikalleen ja jouluvalojakin on koristamassa kotia. Heti läikähti lämmin joulufiilis rintaan, vaikka tuolla ulkona ei niin jouluista olekaan. Glögiä olen nautiskellut lokakuusta asti.  Ensimmäiset tortut ja piparitkin paisteltiin tuolloin. Joululomaa odotan siinäkin mielessä, että ennen joulua suuntaamme ystävän kanssa kylpylään. Tuo reissu on kyllä kruunu tälle syksylle, ja tulee niin oikeaan hetkeen. Ensimmäiset joululahjatkin on hankittu, mutta keskitän suurimman osan ostoksista tuonne Black Fridayhin. Pieni vinkki jos haluat päästä vähän edullisemmin lahjahankinnoissa. Fiksu olisi aloittanut tämänkin ajoissa, mutta tänäkään vuonna ei tuo mennyt niin kuin suunnittelin.

 

 

Marraskuu ei muutoin ole lempikuukauteni. Odotan lumen tuloa, että saisimme kaivattua valoa lisää. Olen nauttinut kun  aurinko on hemmotellut meitä läsnäolollaan. Parasta aikuisena olossa on, että saa nukkua päiväunet jos siltä tuntuu. Ja viime aikoina onkin tuntunut aika usein siltä. Tänä syksynä myös kahvia ja suklaata on kulunut enemmän kuin olisi tarpeellista.  Joulukuun lähestyessä minut voi bongata putiikista ihanien vaatteiden ympäröimänä. Tämä on se juttu, joka tuo valtavasti energiaa arkeen, että saan tehdä jotain josta nautin niin  suuresti. Tykkään laittaa kodin jouluasuun, mutta muutoin stressaan itse joulusta joka vuosi vähemmän. 

Jokos siellä on jouluvalmistelut aloitettu?

 

Rakkaudella Kirsikka

 

Ladataan...

Ladataan...
Kirsikan lifestyle

 

Ajattelin pitkästä aikaa ilahduttaa teitä asukuvilla. Tänään onkin ollut astetta kivempi sunnuntai, kun pääsimme  miehen kanssa nauttimaan kahdenkeskistä laatuaikaa elokuvan merkeissä.  Kävimme katsomassa Mielensäpahoittajan, ja elokuva oli kyllä niin moniulotteinen. En sis pahoittanut mieltäni, vaan elokuva nauratti ja herkisti juuri sopivassa suhteessa. Roolituskin oli mielestäni oikein onnistunut. 

Muutoin viikonlopun olemme viettäneet juhlahumussa, kun olemme juhlistaneet pienemmän poitsun 12v synttäreitä jo ennakkoon. Huomenna  on vielä vuorossa kaverisynttärit, mutta onneksi ne eivät ole  enää niin massiivisia kuin joinakin vuosina.  Ei ole kovinkaan montaa vuotta siitä, kun tuli askarreltua puolille öin halloween juttuja, ja tehtyä jutut niin viimeisen päälle. Ehkä se onkin ihan viisautta, kun osaa jo olla jo hieman armollisempi itselleen. Vielä kun osaisi tuon taidon myös noissa opiskelujutuissa. 

Olen iloinnut siitä, että opiskeluiden myötä voin  pukeutua vaatteisiin mitä en tuolla päiväkotiarjessa voinut kuvitellakaan käyttäväni. Voisi siis sanoa, että opiskelu-uniformuni on hiukan toisenlainen. Tämän syksyn olenkin saanut viettää kauniiden vaatteiden ympäröimänä, joihin olen niin hullaantunut.  

Jo lyhyessä ajassa monet Joensuulaiset ovat ihastuneet kanssamme hurmaaviin Capri Collectionin vaatteisiin, ja haluamme edelleen jakaa tätä ilosanomaa teidän kanssanne. Meidät löydät Facebookista nimellä Boutique Glamour. Sivuillamme onkin nyt menossa arvonta, jossa voit voittaa itsellesi ja ystävällesi 30€ arvoisen lahjakortin putiikkiimme. Arvonta suoritetaan 10.11 eli vielä on hyvin aikaa osallistua. 

 

Seuraavan kerran Pop up putiikkimme palvelee teitä lauantaina 24.11 klo 11-14 Joensuussa osoitteessa Kirkkokatu 32, sijaitsemme Hius-ja meikkistudio Glamour Roomin yhteydessä. Toivottavasti tapaamme! 

 

Get the Look:
* Pumpulin pehmeä Morley Cardigan
* Ruusuinen Maddie Top, pitsiä
* Super mukavat Bradshaw pantsit
* Lämpimät Brooklyn Bootsit, aitoa nahkaa
* Feather korvakorut, aitoa mokkaa
* Upea Rock necklace

 

 

Ladataan...