eskimopusuja

Elämä lapsen kanssa on täynnä hassuja, suloisia, ihania, pieniä ja söpöjä hetkiä.

Ne on myös niitä hetkiä, jotka pelkään unohtavani sitten joskus, jos en kirjoita niitä ylös – vaikka tällä hetkellä tuntuukin, että niitä toistetaan mooooonta kertaa päivässä.

Kuten se, että eilen potalla ollessaan lapseni halusi samalla pörisyttää poskiani. Vuorotellen kumpaakin. Uudestaan ja uudestaan. Siis sillä tavalla, kun tehdään jonkun vatsaan. Hän oli mielettömän söpö, ja poskeni todella kuolaiset.

Hän on myös mielettömän söpö, kun hän haluaa laskea liukumäestä sata kertaa putkeen. Se on myös todella rasittavaa, koska hän ei osaa kiivetä sinne vielä itse (luoja miten kapeat portaat ne ovat!), ei osaa asettua ylhäällä itse istumaan, eikä pysähtyä liukumäen laskettuaan. Eli liukumäen laskeminen vaatii sen, että hänet joko taluttaa tai nostaa ylös, auttaa oikeaan kohtaan istumaan ja juoksee sitten ottamaan hänet vastaan. Mutta luoja sitä riemun kiljahduksen suloisuutta ja sitä miten hassun näköinen lapsi on, kun hän täysin riehaantuneena nyökyttää vastaukseksi, kun kysyy haluaako hän laskea uudestaan.

Todella suloinen hän on myös silloin, kun hän joka kerta hämmästyy ja päästää pienen ”wau” huokauksen, kun Maisa leipoo kakun -kirjassa uuninluukku-läppää avaamalla kakku nousee vuoasta. Onhan se nyt hieno, mutta äidille sen katsominen 5463 kertaa putkeen ei ole ihan yhtä wau. Toisinaan kirja saattaakin kadota sohvatyynyjen väliin..

Pari päivää sitten hän ymmärsi meillä olevan wobbelboardin hienouden, jonka seurauksena eilen ja tänään hän on triljoona kertaa kiivennyt varovasti karhukävelyä laudan päälle, noussut siellä seisomaan ja sitten varovasti laskeutunut toista puolta alas. Tälle pitää taputtaa j o k a kerta. Mutta voi se riemu, mikä siitä seuraa, kun hän (ansaitsemansa) aplodit saa!

Hän on syötävän söpö, kun hän lirkuttaa oppimiaan sanoja tuolla ihmeellisellä omalla äänellään. Koska sanoja on toistaiseksi aika vähän, hän voi toistaa kala kala kala pappa pappa kala kala pappa kala äärettömän monta kertaa putkeen. Miten hauskaa hänen mielestään onkaan venyttää noita sanoja, kaaaaaLA.

Miten fiksu ja oivaltava hän onkaan tutkiessaan ympäristöä. Kaikesta sanotaan ”KATO” ja toistetaan sitä niin kauan, että äiti katsoo.

Tai sitten se miten hän tällä hetkellä tosiaan haluaa jatkuvasti tehdä eskimopusuja. Siis hieroa neniä yhteen ja katsoa toista silmiin ihan läheltä. Se naurattaa meitä molempia ja joka kerta sydän sulaa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *