syksyiset puolukkasämpylät ja muut syystuulet

Olenko ainoa, jonka mielestä luonto on vielä hämmentävän vihreä ja vehreä?

Jotenkin, kun omissa ajatuksissa ja tekemisissä ollaan jo täysin syksyn puolella, tuntuu niin hassulta huomata, että nurmikko kaipaisi yhä viikottaista leikkausta, ruskaa ei ole havaittavissa kuin ehkä vähän kuivahtaneessa mongolianvaahterassa ja lämpömittarikin kohosi tänään taas yli 20 asteen.

Vahva syksyn merkki meillä kuitenkin on lapsella eilen noussut pieni kuume ja kovasti vuotava nenä. Totta kai tauti alkoi juuri samana aamuna, kun mies lähti taas viikoksi reissuun – kuinkas muutenkaan, meillä on tainnut jokainen nuha-kuume-vauvarokko-flunssahärpäke osua niihin viikkoihin, kun olen ollut lapsen kanssa yksin. Eikä siinä muuten mitään, mutta nytkin flunssa on ajanut meidät neljän seinän sisälle, mikä on huomattavasti raskaampaa, kun ei ole sitä toista aikuista, joka tulisi jossain kohtaa päivää töistä kotiin ja äitikin saisi muuta seuraa kuin nuhaisena kiukuttelevan taaperon.

Onneksi tällä kertaa siskoni sattui olemaan Suomessa ja hän oli meillä yökylässä. Taapero oli onnellinen, kun sai tädin sylissä katsoa muumeja, lukea loputtomasti kirjoja ja ylipäätään esitellä tädille kaikki temput. Välillä pieni kävi tankkaamassa äidiltä ”halipusuja”, mutta muuten täti oli maailman paras asia.

Itse taas nautin täysillä siitä, että joku muu viihdytti lasta ja itse sain sohvan nurkassa kutoa vauvalle villatakkia. Takki alkaa olla päättelyjä vaille valmis ja en voi uskoa, että sain sellaisen tehtyä! Tai katsotaan nyt, mutta toivon mukaan pääsen esittelemään lopputulosta pian täällä ja/tai instagramissa.

Kutomisen ja pienen nuhanenän lisäksi muita selviä syksyn merkkejä ovat lautaselle ilmestyneet syysherkut: kotimaiset omenat, puolukkabanaani (p a r a s t a), omenakaurapaistos ja puolukkasämpylät. Kaikkia näitä voisin syödä kaksin käsin ja viikonloppuna saatoin syödäkin, hups.

Tähän loppuun ajattelin jakaa tuon puolukkasämpylöiden reseptin. Näissä sämpylöissä ehdottomasti parasta on se, että taikinan pyöräyttää super nopeasti ja käsiä likaamatta vaikka edeltävänä iltana ja aamulla taikinan voi vain nostella pellille, paistaa ja tadaa, heti aamusta uunituoreita sämpylöitä! Itse esimerkiksi tein taikinan perjantaina Vain Elämää -ohjelman mainoskatkon aikana ja sämpylöistä saatiin nauttia perheen kesken lauantaina ja isommalla porukalla vielä sunnuntainakin. Reseptin pohjana on Samasta Padasta kirjan loputtomat ruissämpylät, joiden resepti löytyy myös netistä.

SYKSYISET PUOLUKKASÄMPYLÄT 

7 dl kylmää vettä
8-8,5 dl vehnäjauhoja
4 dl ruisjauhoja
1 pss kuivahiivaa
2 tl suolaa
haluamasi määrä puolukoita

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi haarukalla. (Vehnäjauhojen määrä riippuu siitä kuinka nestemäisiä puolukoita käytät ja paljonko niitä on. 2-3 rkl kosteaa puolukkasurvosta kaipasti 8,5 dl vehnäjauhoja.) Taikina saa jäädä pehmeäksi.

Peitä kulho kelmulla/kannella ja laita jääkaappiin yön yli.

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Nostele taikinamöykkyjä kahden lusikan avulla pellille haluamasi määrä – lopun taikinan voi laittaa takaisin jääkaappiin (ilman puolukoita. Ripottele sämpylöiden päälle vehnäjauhoja ja koristele halutessasi esimerkiksi saksilla tehdyillä ristiviilloilla.

Paista sämpylöitä 20 minuuttia, kunnes pinta on ruskistunut. Lisäämällä paistoaikaa saat sämpylöihin rapeamman kuoren.

Kommentit (2)
  1. Kiitos ihanasta sämpyläreseptistä! Tein äsken taikinan ja huomenna olisi tarkoitus paistaa. Korvasin 0,5dl jauhoista kauraleseillä. Ihanaa syksyä😊
    T. Hanna Vispilänkauppaa-blogista

    1. Moikka, kiva kun tuli käyttöön, millaisia sämpylöistä tuli? 🙂 Ihanaa syksyä sinnekin!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *