Ladataan...

Niinpä niin, siellä sitten olin uskollisesti kello 13:30 torstai-iltapäivänä Alepan nurkalla vaanimisasemissa. Kiikarissa eivät nyt olleet Rainbow-herkuista notkuvat hyllyt, vaan ennemminkin silmänruoka ja hengen ravinto. Toisin sanoen viime viikolla bongattu namipala: Rekkamies. (Lausutaan syvällä rinta-äänellä ärjäisten, kuitenkin samalla ilmentäen mummojenauttelukykyä). Muovikassit sojossa olin valmiina singahtamaan kaupan ovista sisään heti kun tuttu, polvia notkauttava rekan pörähdys kantautuisi äärimmilleen viritettyihin kotiäidin korviini. Mutta kuten aina sanotaan, hiljaisuus ei tiedä hyvää. Ei nytkään. 

Rekan sijaan kadun toiseen päähän ilmestyi tuttu hahmo. Taloyhtiön Puuhanainen. (Lausutaan uhkaavia talkoita sun muita ikäviä viemärisukellushommia enteilevällä äänenpainolla).  Salamaa nopeammin pelastauduin Alepan kotoisaan suojaan siitä huolimatta, että ensimmäinen vilaus toivotusta kohteesta saattaisi jäädä huomaamatta. Ja mitä siellä näinkään? Pula-ajan Neuvostoliiton karmean todellisuuden!! Tyhjyyttään ammottavat hyllyt kertoivat samaa karua tarinaa, mikä oli luettavissa tuulikaappiin pystytetyssä kyltissä: Suljetaan remontin ajaksi 23.9.-13.10. Kolme viikkoa ilman ruokaa! Stalinin kuvat silmissä viuhuen säntäsin jonkinlaisena refleksinä säilykepurkkihyllylle hamstraamaan suolakurkkuja. 

Haalittuani paniikinomaisesti koriini myös säilykepunajuurihyllyn sisällön ja pari purkkia smetanaa, tajusin yhtäkkiä, mikä oli todellinen ongelmani. Ei ruokaa = ei tavarantoimituksia = ei Rekkamiestä. Nyyh. Seuraava mahdollisuuteni valella öljyä orastavan etäsuhteemme liekeille koittaa vasta ensi kuussa. Säälittävästi laahustin kassalle ja kipitin kiltisti kotiin tarjoilemaan aviomiehelle maittavia suolakurkkuaterioita.

Lohdukkeena kävin sitten tänään korvaavassa ruokakaupassa, hieman kauempana sijaitsevassa S-marketissa. Ratkaisevan 200 metrin etäisyyseron takia S-market on minulle, arjen voimavarat tarkasti optimoivalle henkilölle lähes tutkimatonta aluetta. Kokemus oli huumaava. Viis rekkamiehistä, kun korvauksena minulle tarjotaan hyllyn täydeltä orgaanista Clipper-teetä! Täysjyvänuudeleita perhepakkauksissa! Pikku Myy -hammastahnaa! Sekä luomuvalmisteista tomaatti-basilika-levitettä! (Nyt ennen kuin kukaan alkaa muistutella, että minulla kasvaa parvekkeella luomuna sekä tomaattia että basilikaa, niin todettakoon että karu totuus on että en kuuna päivänä saisi niistä aikaan levitettä.) Loppujen lopuksi uskallan siis varovaisesti toivoa, että tämä vastoinkäyminen ehkä koituu vielä onnekseni. Kauppareissun jälkeen tosin kesti aika kauan miettiä, mitä ruokaa valmistaisin Bart Simpsonin muotoisista makaroneista ja Pikku Myy -hammastahnasta...

Ladataan...

Huomasin juuri tuota blogini tagi-listaa tutkaillessani, että tageja sanaan "äitiys" oli vain kaksi. Tämä on melkoisen noloa, sillä kyseessä on kuitenkin kotiäidin pitämä blogi, ja lapsia omistavien kotirouvien elämänhän kuuluisi täyttyä nimenomaan äitiydestä. Tässä tapauksessa tagit kuitenkin kertovat toista tarinaa. Blogin reunustaa koristavassa listassa äitiyden ohi ovat kiilanneet mm. Dr Öetker -pakastepizza (3 tagia), Pirkka Ikkunanpesuneste (3 tagia), Kassaherra (3 tagia), Laihdutus (3 tagia), sekä tietenkin jokaisen uhrautuvaisen, asiaankuuluvasti lapselleen omistautuneen kotiäidin ykkösprioriteetti: Oma Elämä (25 tagia). Kotiäidin elämän tukipilari ja sosiaalisen elämän keskus, Alepa (5 tagia) komeilee sekin listalla melko hyvissä asemissa. Tasoissa äitiyden kanssa on Kakkahätä (2 tagia).

Hm, pitäisiköhän tämän vähän hävettää.

Toisaalta puolustuksekseni voidaan esittää kolme Kokkaus-tagia (joskin ne viittaavat samoihin juttuihin kuin yllämainitut pizzatagit) sekä kotirouvan ylpeys: kokonaista neljä tagia aiheeseen Yrtit. Ne jos mitkä kiillottavat mainettani asialleen omistautuvana kotirouvana. Ei siinä kaiken yrttien kastelun lomassa ole sitä äitiyttä niin ehtinyt miettiä.

Miettimisestä puheenollen, huomasin että tageissani ei ole ainuttakaan postausta kategoriassa "Syvällistä". En siis ilmeisestikään ole juuri uhrannut kallista kotiäidin aikaani niinkin triviaaliin ajanvietteeseen kuin syvälliseen ajattelemiseen. Ajattelu on muutenkin yhteiskunnassamme yliarvostettua ja aiheuttaa paljon ikävyyksiä, ainakin huonot ajatukset. En tunnustaudu Descartesilaiseksi, vaan kannatan ennemminkin lauselmaa "olen, siis olen".

Kas näin: nyt tässä postauksessa onkin jo saman verran substanssia kuin keskimääräisessä Hesarin kolumnissa. Voin siis huoletta sijoittaa sen Syvällistä -kategoriaan. Saadaan sekin tili auki.  

Ladataan...

No nyt! Koko kesän jatkunut Alepan mieskomeus-hiljaisuus päättyi tänään rytinällä. Tai pitäisikö sanoa pörähdyksellä. Rekan pörähdyksellä.

Kaikki alkoi aivan tavanomaisesti. Oli kaunis päivä, olimme päässeet pihalle suuremmitta kommelluksitta ja työntelin rattaitani leikkipuistosta koti kotia. Päätin siinä sitten ohimennen käydä tarkistamassa, olisiko Alepan pakastepizzavalikoim... siis tarkoitan vihannesvalikoimaan saapunut uutuuksia. Salasuhde Kassaherraan (niin salainen, ettei hän itsekään tiennyt siitä) on jo taaksejäänyttä elämää, joten odotukseni kauppareissun viihdearvosta eivät olleet korkealla.

Mutta astuessani kauppaan henkeni salpautui. (En kyllä tiedä salpautuiko, mutta mielestäni ilmaisu sopii tällaisiin korkean taidearvon omaavaan kertomukseen. Joka tapauksessa olin hämmästynyt.) Kurkkuhyllyn edessä patsasteli - ei suinkaan Kassaherra - vaan kassaherran up-greidattu versio! Pasmani menivät hetkeksi täysin sekaisin, sillä en ollut varma, oliko kyseessä sama vanha Kassaherra, joka oli vain viettänyt koko kesän salilla ja rannalla, korjauttanut hampaansa ja riisunut Alepa-univormunsa. Niinpä ryysäsin rattaineni mahdollisimman nopeasti turvalliselle pakasteallasalueelle, ja jäin kyräilemään tilannetta kauempaa. 

Mies hääräili laatikoita kantaen siellä sun täällä. Selvästi avuliaisuutta ja mummojenauttelukykyä havaittavissa. Sama sänkikalju, sama virne - mutta ei, kyseessä ei ollut sama herra, vaan aivan uuden uutukainen komistus näillä kulmilla. Ei Alepa-asua - niinpä päättelin nokkelasti, että kyseessä oli ulos parkkeeratun tavarantoimitusrekan kuljettaja. Toisaalta saattoi tietysti myös olla, että traagisesti kadonnut Kassaherra oli lähettänyt kauan kadoksissa olleen kaksoisveljensä kauppaan ja että hänellä olisi minulle salainen viesti. Olihan mies selvästi katsonut minua merkitsevästi astuessani sisään. (Todennäköisemmin tosin Kassaherra oli jättänyt veljelleen salaisen viestin, suunnilleen tällaisen: "voisitko viedä nämä kamat puolestani Alepaan, mutta HUOM! varo kiimaista blondia kotirouvaa, joka kuolaa univormullesi.") Lopulta tulin siihen tulokseen, että kohtalo oli vain tipauttanut hänet tielleni rekkamiesten taivaasta. Tarkemmin sanottuna, rekkamiehiä ihannoivien kotirouvien taivaasta. Kutsukaamme siis häntä tästä lähtien nimellä Rekkamies

Sain ostokset kaavittua kasaan ja suuntasin kohti kassaa. Kumarruin silittämään lapsukaisen poskea selittäen ystävällisesti mutta lujasti, että ei, tänään ei ole pillimehupäivä, ei myöskään muumipatukkapäivä. Ja kun nostin katseeni - siinä hän taas oli, yhtäkkiä edessäni koko komeudessaan. Sekunti venyi, kun heilautin hiukseni kasvoiltani (wuuush...), hän katsoi suoraan silmiini (tsädäm...), hymyilimme toisillemme... ja sitten hän sanoi "tsori" ja tunki ohitsemme kohti takaovea hypätäkseen rekkansa ohjaamoon, jatkaakseen matkaa kohti uusia lähiöalepoita.

Ryntäsin kassalle ruokavälituntia pitävien teinien ohi, sitten ulos ovesta ja kadulle. Täydellinen ajoitus! Kaupan takapihalle vievä puomi nousi juuri, kun olin rattaineni sen kohdalla. Kappas vain, rekkahan se siinä. Ja kyllä vain, Rekkamies heilautti ystävällisesti kättään päästääkseen meidät edeltään. Kipi kipi, vilkuti vilkuti, wuush, wuush, kävivät kotirouvan jalat, kädet ja hiukset (onneksi olin föönannut ne juuri tänä aamuna). Ja sitten kohtaamisemme oli ohi, rekan pörähdyksen saattelemana. 

Ohi tältä päivältä. Arvatkaapa vain, merkitsinkö tavarantoimitusrekan käyntiajan jääkaapinoven kalenteriin? No todellakin. Eläköön Alepa!