Ladataan...

Ah keittiö, tuo suvereeni valtakuntani. Kuinka usein olenkaan häärännyt siellä tarmokkaan punaposkisena emäntänä, taikonut käsieni kautta pöytään niin höyryävät Jalostajan hernekeitot kuin hienostuneesti ketsupilla maustetut spagetitkin. Ja kuinka usein olenkaan unelmoinut siitä, miten kotirouvanpäiväni sujuisivat leppoisasti lieden lämmössä lapsen kanssa touhuillen, yhdessä salottisipuleita kuorien ja keittotaidon alkeita sukupolvelta toiselle siirtäen...

Mutta myönnettäköön, että koska minulla ei ole keittotaitoja, joiden alkeita siirtää seuraavalle sukupolvelle, on todellisuus osoittautunut jossain määrin erilaiseksi. Itse asiassa olen käyttänyt keittiötä enimmäkseen piilotteluun ja lapsen pakoiluun teeskennellen kotitöiden tekemistä (äiti ei just nyt voi lukea Kaapo Kukko -kirjaa kahdeksatta kertaa, kun äidin täytyy järjestää teepussit). Ikävä kyllä lapseni on oppinut huomaamaan haukkana, milloin lopetan todellisten kotitöiden tekemisen ja yritän esim. lukea lehteä - naps vain, ja sitä ollaan taas Kaapo Kukon kanssa kiinni nilkassani. Nyt olen siis luovuttanut, ja päättänyt valjastaa keittiön sen alkuperäisen tarkoituksen mukaiseen käyttöön. Alan harrastaa kokkausta. Ja ihan ensimmäiseksi aion ottaa askeleen aivan uudelle tasolle: fuusiokeittiöön.

Niille, joille fuusiokeittiön käsite on jäänyt oudoksi, kerrottakoon, että kyse on yllättävistä yhdistelmistä. Siis siitä, että esimerkiksi suomalainen keittiö (perunamuusi) fuusioituu japanilaisen keittiön (sushi) kanssa, jolloin syntyy perunamuusitäytteisiä sushirullia. Tai jotain yhtä herkullista, esim. merilevämuussia. Toinen vaihtoehto on yhdistellä valmistusmenetelmiä, esim. valmistaa ranskanperunoita savustuspöntössä. Oma versioni on yhdistää äärimmäisen epäkelpo eines äärimmäisen kotitekoiseen vanhanajan luomuruokaan. Näin saavutamme kompromissin, joka vastaa laadultaan normikouluruokaa (minulle varteenotettava tavoite) ja jonka onnistumisprosentti ei eines-osuuden ansiosta koskaan tipahda alle 50:n.

Parasta tässä on se, että suurin osa vanhanajan luomuruoasta kasvaa ikkunallani, joskin hieman homevaurioisena (ks. viimeistä edellinen postaus). Eines-osuuden kävin hakemassa Alepasta: neljätoista Dr Öetker -pizzaa ja lisäksi joitakin vanhanajan ruoka-aineksia, kuten luomumunia. Huomaatte, että kehittyneellä  kotirouvan vaistollani osaan jo varautua viikon ruokatarpeisiin etukäteen. Sitten vain kokkaamaan!

Kotirouvan fuusiokeittiöresepti nro 1: pizza vegetale alla insalata verde e huevo

Ainekset (kolmelle):

- 4 munaa

- salaattia tms. kasvillisuutta jota jokaiselta kunnon emännältä löytyy ikkunalaudalta, esim. basilikaa

- 2 kpl Dr. Öetkerin pizza vegetale -pakastepizzaa (laihduttaja voi jättää tämän aineksen halutessaan pois.)

Valmistus: Kuumenna uuni 225:n asteeseen. Avaa pizzapaketti ja poista pizza muovikääreestä. Valmistele toinen pizza samalla menetelmällä. Aseta ensimmäinen pizza kuumaan uuniin keskitasolle. Mikäli olet kärsimätön, voit myös asettaa toisen pizzan alemmalle tasolle ja nostaa toisen ylimmälle tasolle, jolloin tarjoilet toisen pizzan karrelle palaneena känttynä ja toisen lötkönä raakileena. Valmista sitten kananmuna: riko neljä munaa teflonpannulle ja liikuttele niitä lakkaamatta, jolloin saat kokkelimaista sörsseliä. Mikäli epäilet taitojesi riittävän, voit myös yrittää paistaa munat öljyssä ja raapia sitten pannuun kiinni jäänyttä kananmunaa irti seuraavan vartin. Valmista salaatti: etsi sienikasvustojen ja homeitiöiden seasta jotain syötäväksi kelpaavan näköistä. Huuhtele löytösi, mikäli olet harrastanut samassa huoneessa saastuttavia aktiviteetteja kuten hyönteismyrkytystä (mutta kuka hullu nyt sellaista tekisi! Ai niin.) Kun pizzat ovat valmiit, yhdistä ainekset kerroksittain: pohjalle pizza, sitten kokkelimainen sörsseli, ja lopuksi vihersalaatti. Voila!

Urakan jälkeen olin väsynyt mutta onnellinen. Katoin pöytään mitä parhaimmat porsliiniastiat ja kaadoin jääveden valmiiksi laseihin.

"Ai, taas pizzaa", oli aviomieheni kiitos.

"Miten niin taas", ällistyin.

"No justhan me eilen syötiin pizzaa."

"Eilinen oli pizzataxin pizzaa. Se on tuoretuote", selitin herttaisesti. "Itse asiassa tämäkin on maalaismaisen rustiikkikeittiön tuoretuote. Siinä on päällä luomumuna. Ja basilika." (Valitettavasti jouduin käyttämään basilikanlehden kohdalla yksikkömuotoa, sillä lapsi oli jossain välissä käynyt napsimassa suurimman osan kasvattamistani salaateista sun muista yrteistä suuhunsa. En torunut häntä, sillä saattaa olla että hän näin toimimalla vältti täpärästi taloudessamme vaanivan keripukkivaaran.)

Aviomies tyytyi kohtaloonsa.

"Mä sulle luomumunat näytän..." hän mutisi alkaessaan veistää omaa palastaan rapsakasta lätystä. Otin sen lupauksena.

Ladataan...

Jännitys tiivistyy: kumpi voittaa kamppailun parhaan laihdutusruoan tittelistä? Vastakkain ovat siis uskollinen ystävämme Dr. Ö (neljällä juustolla) ja salaatti. Tällä hetkellä tilanne on täpärästi Dr. Ö:n eduksi 1-0, mutta kiilaako salaatti lehdet rapisten pakastepizzan edelle loppusuoralla? Se selviää tässä jaksossa.

Empiirisen tutkimuksemme toinen tutkimuskysymys kuuluu:

2. Laihdutuksen toiseksi tärkein tavoite on näyttää paremmalta. Miten salaatti ja pizza selviytyvät tästä haasteesta?

Saadakseni selville, mitä "näyttää paremmalta" itse asiassa tarkoittaa, tein hieman tutkimusta R-kioskin lehtihyllyllä. Sillä jokainenhan tietää, että aikakauslehtien palstoilta löytyvät yhteiskuntamme kauneimmat ja ihanteellisimmin photoshopatut ihmiset. Aloitin lehtihyllyn tutkimuksen järjestelmällisesti ylimmästä rivistä.

Ensinäkemältä vaikutti siltä, että kauneusihanteista tärkeimmät ovat pitkät hiukset, suuret rinnat, alastomuus sekä poseeraus pyllistysasennossa. Mihinkään näistä ei ruokavaliolla ole kovin helppoa vaikuttaa, paitsi ehkä rintojen kokoon, mikäli on valmis hyväksymään sen, että muu kroppa suurenee samaa tahtia. Ruokavaliosuositus tuntui näissä lehdissä olevan enimmäkseen nestemäinen. Oudosti tuijottavan kassaneidin ilme kuitenkin vihjasi minulle, että näiden lehtien naiskuvan tavoittelu ei ehkä noin yleisesti ottaen ole rantakuntokauden ykkösprioriteetti. Niinpä siirryin mukavan värikkäistä miesten nimillä nimetyistä lehdistä seuraavaan riviin: naisten nimillä nimettyihin lehtiin. Niissä ihmisillä oli vaatteet päällä. Osassa kuvista oli jopa pelkästään vaatteita ilman koko ihmistä!

Lopulta tulin naistenlehtien perusteella  siihen tulokseen, että laihdutuksessa näyttää paremmalta = näyttää pienemmältä. Tärkeintä ovat vartalon mittasuhteet: esimerkiksi mitä suuremmalta pää näyttää vartaloon nähden, sitä parempi. Päätä ei valitettavasti voi ruokavaliolla juuri suurentaa, paitsi ehkä poskista (mutta tässä on sama ongelma kuin rintojen kohdalla - muu kroppa seuraa vääjäämättä perässä). Tietysti yksi keino on olla kaksivuotias: tyttäreni pää-vartalosuhde on toistaiseksi kadehdittavan trendikäs, harmi vain että se menee ennen aikuisikää pilalle. Hyvä kampaaja voi toki saada ihmeitä aikaan kunnon tupeerauksella, ja hetken jo suunnittelin siirtyväni Anita Hirvosmaiseen tukkalookiin, johon verrattuna vähän ronskimmallakin selluliittikerroksella varustettu vartalo näyttäisi suorastaan kukkakeppimäisen norjalta pajunvitsalta. Sitten kuitenkin muistin, että minulla on tärkeä tutkimus kesken.

Siispä takaisin kotiin ja keskelle salaatin ja pizzan kaksintaistelun tuoksintaa. Saadakseni selville, kumpi suurentaa vartaloani enemmän, tein tarkat tilavuusmittaukset niin salaattikulhollisesta kuin pizzastakin. Tulokset olivat seuraavat:

Dr Öetker neljänjuustonpizza: 25x25x0,9cm = 562,5 cm3

Kulhollinen salaattia 24x24x11cm =6336 cm3

Tiukka kamppailu, mutta sanoisin että tulokset ovat kiistattomat. Varmemmaksi vakuudeksi piirsin vielä seuraavan kaavion tutkimustuloksesta.

Siitä voi sitten jokainen ihan itse miettiä, että kumpi näyttää paremmalta uimapuvussa.

 

Ladataan...

Jaa jaa, se on sitten vuoden toisen laihdutuspostauksen aika. Ruokavaliota ja dieettivinkkejä onkin tässä blogissa käsitelty jo varsin kattavasti tuossa vuodenvaihteen aikaan. Nyt kesänkorvalla alkaa kuitenkin tunnetusti todellinen kollektiivinen ryhtiliike nimeltä "rantakuntoon". Tässä vaiheessa siteeraan pienenä vastalauseena erästä ystävääni, joka vastasi osuvasti kysymykseen "how to have a beach body?", että "1. have a body 2. go to the beach". Se on siinä. Tosin saattaa olla, että meillä toisilla voi olla hieman suurempi kiusaus pukeutua rannalle kokovartaloburkhaan tai vähintäänkin kunnon saronkikääryleeseen, kuin toisilla. Odotettavissa olevien kaikkien kahden hellepäivän takia minäkin päätin siis ottaa pienen tilannekatsauksen vartalooni, tuohon sielun temppeliin ja Dr Öetker -pizzojen avulla huolella rakennettuun taideteokseen.

Saatuani lapsen päiväunille vetäisin rohkeasti mekon päältäni ja asetuin peilin eteen. Jaahans, ei hassumpaa. Rinnoilla on vielä jonkin verran pidempi matka polviin kuin kaulaan... Epäsymmetrisesti muotoutuneet selluliittimuhkurat tuovat mielenkiintoa takasivuprofiiliin... Hypähdin, ja odotin sen jälkeen viitisen sekuntia hyytelömäisen tutinan pysähtymistä. Päätin, että se on mukavan naisellista. Pahempaakin on tässä takavuosina nähty.

Tilannekatsaukseen tyytyväisenä puin vaatteet takaisin päälleni. Rehellisyyden nimissä kuitenkin myönsin, että ehkä pieni petraus ruokavalioon ja liikuntatottumuksiin ei suoranaisesti tuhoaisi vartaloani. Kaivelin muistini sopukoista terveellisen ruokavalion perusteita, mutta jostain syystä aivoihini pongahti vain yksi, itsepintainen sana ylitse muiden: Dr Öetkerin neljänjuustonpizza.

Nythän on niin, että lahjomaton eettinen paatokseni, joka normaaliolosuhteissa vaatii minua välttelemään pitkälle prosessoituja eläinkunnan epäluomutuotteita ja lahjoittamaan loputkin ruokarahat Afrikan köyhille, luhistuu täysin pakastealtaan äärellä Dr Öetkerin neljänjuustonpizzan huhuillessa suloista kutsuaan. Itse asiassa mainittu eines muodostaa yhden perheemme ruokavalion kulmakivistä. Ja koska terveellinen ruokavalio on elämänikäinen prosessi, johon on jaksettava sitoutua pitkäksi aikaa, en lähtenyt suoralta kädeltä hylkäämään tätä peruselintarvikettamme. Sen sijaan päätin aloittaa dieettiprosessin huolellisella vertailevalla tutkimuksella otsikolla "Dr Öetker -pizza vs. salaatti".

Empiiristä tutkimustani varten tarvitsin tietenkin tutkimusaineistoa, joten lapsen herättyä päiväunilta lähdimme yhdessä Alepaan. Heti toisesta hyllyvälistä eteeni pongahti Kassaherra. Hyppäsin äkillisen mieskomeuden aiheuttamasta shokista puoli metriä ilmaan ja tein täyskäännöksen viereiseen hyllyväliin, missä tasaannutin hetken hengitystäni lukemalla makaronipaketin tuoteselostetta (kyllä, siinä tosiaan on vain kolme ainesosaa). Sitten vedin vatsan sisään ja siirryin keinuvin lantein pakastealtaalle, missä kahmin koriin neljänjuustonpizzan lisäksi myös pari muuta pizzavaihtoehtoa. Huomattuani, että perääni ei katsonutkaan Kassaherra vaan ainoastaan kuolaava papparainen juustopakettinsa kanssa, pullautin vatsan rennoksi. Sitten täytin koriin jäljelle jääneen tilan salaattiaineksilla (keksin helposti tomaatin, kurkun ja lehtisalaatin, mutta mitä niitä muita oli? Saamissani salaateissa on ollut vaikka mitä, mutta jotenkin en osannut yhdistää aineksia kaupan valikoimaan. Lopulta otin lisäksi paprikan.) Kassalla kasasin vihannesvuoren pizzalaatikoiden päälle ja leikin hetken tervehenkistä fitness-perheenäitiä.

Kotona aloitin vertailevan tutkimuksen ensimmäisen osion.

1. Laihdutuksen ensimmäinen tavoite on pudottaa painoa. Miten salaatti ja pizza selviytyvät tästä tehtävästä?

Selvittääkseni salaatin ja pizzan vaikutukset painoon päätin tietenkin punnita ne. Jokainenhan tietää, että säntillinen laihduttaja punnitsee ruokansa. Pieteetillä varustetusta keittiöstämme ei, yllätys yllätys, löytynyt ruokavaakaa, vaikka kuinka kaivelin aviomiehen exien ruoanlaittovälinejäämistöä (sisältää mm. veitsisarjan ja munaleikkurin, sanoisin että melko vihjailevaa kamaa). Ex-jäämistöstä löytyi kylläkin kaikenlaista muuta vempelettä, kuten valkosipulinpuristin - huh mitä laiskuriexiä! Etteivät valkosipulia jaksa itse leikata. Onneksi mieheni on sittemmin löytänyt vaimokseen tällaisen energiapakkauksen.

Ruokavaa'an puutteen vuoksi punnitsin normaalivaa'alla ensin itseni, sitten itseni salaattiainekset sylissä. Salaatin kokonaispainoksi tuli 500g. Jos siis söisin sen, painoni kohoaisi lyhyellä tähtäimellä 500g. Pidemmän tähtäimen vaikutukset ovat valitettavasti niin vaikeasti tutkittavissa, että ne poissuljetaan tästä tutkimuksesta. Seuraavaksi punnitsin itseni Dr Öetker -pizza sylissä. Tulos: 400g!

Laihdutusruokatutkimuksen ensimmäisestä vaiheesta pisteet siis Dr Öetker -pizzalle.

(Jatkuu ensi numerossa, mikäli tutkimusaineistoa on vielä jäljellä.)