Ladataan...

Loppujen lopuksi aviomies pesi ikkunat. Se tapahtui jotenkin yllättäen takavasemmalta: siinä vaiheessa kun ehdin reagoida, kaksi ikkunaa oli jo pesty. "Ne oli ihan pieniä", puolustautui aviomies. Tunsin kotirouvan maineeni olevan vaakalaudalla. Omin mustasukkaisesti S-marketin ikkunanpesusuihkeen - tämä oli kuitenkin MINUN projektini - ja ryhdyin ruikkimaan nestettä olohuoneen pienimpään ikkunaan. Haju oli kamala. Hinkutin liuoksen pois froteepyyhkeellä. Puhdasta tuli!

Urakan jälkeen lepuutin silmiäni sohvalla siinä minuutin verran. Kun havahduin, kaikki loputkin ikkunat oli pesty.

Keitin miehelle hyvät kahvit.

Ladataan...

Tarkemman tutkimuksen jälkeen kävi ilmi, että uuden ystäväni "Pirkka ikkunanpesusuihkeen" purkinpohjalla oli ainetta n. sormenleveyden verran. Puolisoni informoi minua, että se ei tule riittämään kuin vessan peiliin (kiitos vinkistä Sillypäänts). Niinpä pakkasin tänään lapseni ja itseni nöyrästi reissulle kohti Alepaa (neuvokkaana kotiäitinä yhdistin retken leikkipuistokäyntiin, joka kannatti: siellä näkyi yllättävän paljon kevään herättämiä, hyväkroppais... siis mukavia isukkeja t-paidoissaan). Samalla ostimme myös postimerkit äitienpäiväkortteihin. "Tuo tullessas, vie mennessäs", tiivisti jo mummoni aikoinaan hyvän taloudenpidon salaisuuden, ja näin se käy meikäläiseltäkin! Tosin en ole vielä onnistunut laajentamaan ohjetta kotioloihin.

Alepassa meitä odotti iloinen yllätys. Lähestyessäni kaupan taloustarvikkeilla lastattua takaosaa, jossa en ole aiemmin juuri vieraillut (yleensä retkeni pysähtyvät säilykehyllyn kohdalle), näin jo kaukaa tyhjän aukon suihkepullorivistössä. Voisiko se olla totta... tavailin lappuja puteleiden alta. Tiskiaine... vessanpesusuihke... ja sitten tyhjä kohta: IKKUNANPESUSUIHKE! Totta se on: kuin kohtalon oikusta juuri ikkunanpesusuihke oli lopussa! Minulla ei siis ollut mitään mahdollisuuksia ostaa sitä, eikä näin ollen aloittaa tuota ikävää urakkaa. Kiitos taivaan ja huonosti varustellun Alepamme!!! Sekä innokkaasti ikkunoita jynssäävien lähiönaapuriemme. Olen toistaiseksi pelastettu! (Ainakin niin kauan kuin puolisoni ei huomauta siitä tosiasiasta, että S-market sijaitsee vain 500 metrin päässä.)

Suuri ilo ja kiitollisuus vaihtui kuitenkin pian karmaisevaan draamaan. Olin niin pyörryksissä helpotuksesta, että tipautin suurella vaivalla askartelemamme äitienpäiväkortit postilaatikkoon ilman postimerkkejä (jotka olin kyllä juuri äsken muistanut ostaa). Tajuttuani erheeni jähmetyin ensin suolapatsaaksi, käsi vielä puoliksi laatikossa. Ensireaktio oli tietenkin yrittää tunkea kättä laatikkoon ja onkia kirjeet takaisin, mutta valitettavasti räpyläni hutki puolityhjässä laatikossa pelkkää ilmaa. Seuraava reaktio oli tietysti Aku Ankasta tuttu konsti liimata purkka kepinnokkaan ja yrittää kalastaa kirjeet sillä ylös. Tosin minulla ei ollut purkkaa eikä keppiä. Minulla oli vain turhautuneena hiuksia repivä käsi (toinen oli postilaatikossa) ja kaksivuotias, joka kurkotteli vaunuista kysyen "Mikä äitiä vaivaa?"

Tiesin, että ei ollut hyötyä jäädä postimerkkien kanssa odottelemaan laatikon tyhjennystä. Olen nimittäin tehnyt saman mokan kerran ennenkin, ja päätynyt seisomaan sateessa kaksi tuntia odottaen postiautoa, joka ei saapunut laatikossa ilmoitettuun aikaan. Siispä soitettuani postin asiakaspalveluun ja purettuani mieltäni tarpeekseni hyväksyin tilanteen. Ja aloin jo valmistautua siihen häpeään jota ihminen kokee, kun hänen 80-vuotias mummonsa joutuu lyllertämään postiin ja pulittamaan 3,60€ omasta äitienpäiväkortistaan.

Ladataan...

Jotenkin tämä kevät on tuntunut erilaiselta kuin edelliset. Jotenkin... hämyisemmältä. Aivan kuin aurinko olisi himmentynyt muutaman satatuhatta wattia. Tai ihan kuin sarveiskalvoni olisivat kotirouvaistumisen myötä pikkuhiljaa pölyyntyneet, niin että valo ei aivan näytä tavoittavan huoneistomme pimeimpiä nurkkia. Vai olisiko syynä sittenkin se, että lapsuuden kultaiset kesät vain tuntuivat kaikin puolin kirkkaammilta?

Pohdin tätä dilemmaa päivällispöydässä ääneen puolisolleni, kaihoten nuoruutemme keväitä, jolloin valo aivan kuin häikäisten lakaisi lemmenpesämme lattioita nukkuessamme tyytyväisinä auringonläiskällä (siinä kohdassa mattoa, missä nyt kohoaa varjoisa dublolegovuoristo). Puoliso kuunteli vaieten ja jauhoi omin käsin valmistamaani päivällistä (voideltua ruispalaa). Lopulta hän loi intensiivisen ja erittäin merkitsevän katseen... siivouskaappiin. "Niin", hän sanoi hitaasti, "yleensähän se olen ollut minä, joka pesee keväisin ikkunat".

Hm. Voisiko tosiaan olla, että tänä keväänä ilmennyt hämyisä tunnelma asunnossamme johtuukin vain siitä, että puoliso on laiminlyönyt vuotuiset ikkunanpesuvelvollisuutensa? Ei kun hetkinen... siis kukas täällä nykyisin vetelehtiikään kotona dublolegovuoristoa kasvatellen ja luistelee kodinhoitovelvollisuuksistaan? Sehän taitaa olla - meikäläinen!!

Loin varovaisen katseen kohti siivouskaappia. Olemme siivouskaapin kanssa tulleet jo jonkin verran tutuiksi tässä kevättalven aikana. Kaksi kertaa olen kaivanut sieltä pölynimurin (olin tyytyväisen yllättynyt siitä, kuinka siistinä asuntomme on pysynyt tällä imurointirytmillä, kunnes minulle selvisi tässä hiljakkoin, että puoliso imuroi salaa poissaollessani). Lisäksi etsin sieltä kerran "Tolua" (se on eräänlaista siivoussaippuaa), mutta en löytänyt, joten pyyhin sen sijaan vessan pinnat tuttuun tapaan vain kostutetulla vessapaperilla. Nyt olisi kuitenkin tosi kyseessä.

Päivällisen jälkeen hiivin varovaisen epäluuloisesti siivouskaapille. Jostain syystä sieltä tuntuu aina kaatuvan, putoavan tai varisevan päälleni jotakin epämääräistä harjanvartta sun muuta sinne muuton yhteydessä sullottua siivousvempelettä sillä sekunnilla, kun raotan ovea. Ihan niinkuin ne eivät malttaisi odottaa pääsevänsä olemaan kerrankin hyödyksi. Tällä kertaa kaapin avaaminen sujui kuitenkin kommelluksitta, ja löysin hyllyjen uumenista suihkepullon, jonka kyljessä seisoi PIRKKA IKKUNANPESUNESTE.

Tässä kohdassa mainitsen kaikille blogia lukeville Pirkan edustajille, että jos haluatte sponsoroida blogiani, niin kehun erittäin mielelläni PIRKKA IKKUNANPESUNESTEEN helppoutta ja tehokkuutta! Sopiva sponsorilahja voisi olla esimerkiksi se, että lähetätte edustajanne meille pesemään ikkunat.

Ja nyt onkin sopiva aika lopettaa tältä päivältä ja jäädä odottamaan mahdollisia sponsorointiyhteydenottoja. Iltalukemiseksi aion lukea käyttöohjeen uuden tuttavuuteni PIRKKA IKKUNANPESUNESTEEN kyljestä ja antaa sen painua tajuntaani yöunen aikana. Näin alitajunnan kautta valmistautumalla ikkunanpesutapahtuman pitäisi sitten määräpäivän tullen sujua kitkatta, kuin selkäytimestä. Ajattelin ehkä tehdä myös joitakin hengitysharjoituksia sekä mahdollisesti printata mukaan monisteen, jossa esitellään vaihtoehtoisia ikkunanpesuasentoja. Kuka tietää, ehkä myös jumppapallosta voisi olla hyötyä. Varsinaiseen ikkunanpesuun pääsemme sitten ehkä ensi viikolla.

Jäätte varmasti jännityksellä odottamaan mitä tuleman pitää, mutta koettakaa kestää.