Ladataan...

 

Kiljahdin ilosta, kun katselin Otavan ensi kevättä: Jeffrey Eugenidesiltä tulee uusi suomennos! Vihdoin! Hänen huikea teoksensa Middlesex on yksi suosikkikirjoistani, ja tuoreen Eugenides-uutisen innoittamana päätin lukea romaanin Virgin Suicides - Kauniina kuolleet uudelleen. Olin suunnitellut Virgin Suicidesin lukemista jo kauan, vaikkei ensimmäinen lukemiskerta tehnyt kovin suurta vaikutusta.

Tämä uusi lukukerta teki, vaikka tiesin kirjan juonen ja niin tietävät varmaan kaikki muutkin, kiitos samannimisen elokuvan. Toivon, etten paljasta kenenkään mielestä liikaa, kun kerron, että kirja kertoo naapurin teinipoikien silmin kertomuksen amerikkalaisesta Lisbonin perheestä, isästä, äidistä ja viidestä teini-ikäisestä tyttärestä, jotka kaikki tekevät itsemurhan. Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvulle. Makaaberi tarina käy ilmi heti kirjan ensimmäisistä riveistä:

Sinä aamuna, kun viimeinen Lisbonin tyttäristä teki itsemurhan - kyseessä oli Mary, ja hän teki sen unilääkkeillä kuten Therese aikaisemmin - ambulanssimiehet tiesivät täsmälleen, missä heidän talossaan säilytettiin veitsiä, missä sijaitsi kaasu-uuni ja missä oli se kattoparru, johon saattoi solmia hirttoköyden. (s. 7)

Ensimmäiseltä lukukerralta muistan sen, että minua ällötti lukiessa odottaa, kuka kuolee seuraavaksi ja miten. Lisäksi paikat, joissa vain odoteltiin, olivat minusta aika pitkäveteisiä, suorastaan tylsiä.

Tällä kertaa näin kirjan paljon laajemmin. Totta, tytöt kuolevat, se  tulee heti selväksi.

Kauhutapahtumien ohella kirja kuvaa kuitenkin taitavan tarkasti  ja kauniisti nuoruutta. Kertojanäänenä toimiva mies on uskottava: hän puhuu jo aikuisen kokemuksella, mutta kertoo, millaista oli olla ujo, epävarma teinipoika ja miten epätodellisilta hyvin suojattua ja kurinalaista elämää viettäneet Lisbonin siskokset vaikuttivat. Kirja kertoo hyvin elokuvamaisesti nuoruudesta, kyläyhteisöstä kun se kokee yhteisen järkytyksen, naapuruudesta. Se ei ota kantaa, olisivatko asiat voineet mennä toisin, mutta pistää pohtimaan, kuinka vapaata tai suojattua elämää teinien olisi hyvä saada elää. Vai voivatko vanhemmat ja muut aikuiset lopulta mitään - millekään? Entä miten nuoruudessa kohdattua surua tai järkytystä tulisi työstää, ettei se jäisi varjoksi loppuiäksi? Tai muuttuisi edes varjoksi?

Ikävä kyllä en voinut lukea tätä kirjaa enää fiktiivisenä tarinana, vaikka se varsin absurdi onkin. Luulen, että minä olen muuttunut ensimmäisestä lukemiskerrasta, mutta niin on Suomikin. Viime vuosina täälläkin on saatu lukea uutisia ja keskustella ahdistuneina siitä, millaista kriisipsykologiaa nuorille tarjotaan, kun toinen nuori kuolee epätavallisesti. Täälläkin on mietitty, miten median pitäisi suhtautua perhettä ja yhteisöä koskevaan strategiaan. 

Kirjassa on siis tärkeitä teemoja - ja lisäksi se on yksinkertaisesti hyvä, erittäin luettava kirja! Elokuvaa en ole nähnyt, koska en ole uskaltanut katsoa, mutta toivon, että jonain päivänä uskallan. Jos joku on sekä lukenut kirjan että nähnyt elokuvan, olisi mielenkiintoista kuulla, miten saman- tai erilaisia ne ovat.

Middlesex kertoo elämäkertamaisen tarinan hermafrodiitin elämästä. Tässä kirjassa perhettä kohtaa epätodellisen kauhea tragedia. Ensi keväänä ilmestyvä teos taas on Naimapuuhia. Se kertoo kolmoisdraamasta ja sitä kuvataan Otavan kevätkatalogissa valopilkuksi. Varsin monipuolinen kirjailija!

Virgin Suicides on luettu myös tarkkanäköisessä  Nulla dies sine legendo -blogissa, jossa aivan oikein muistinkin siitä joskus keskustelleeni.

 

Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides - Kauniina kuolleet. (The Virgin Suicides) Otava, 2003. Suom. Juhani Lindholm

Kustantajan kirjaesittely

Sofia Coppolan ohjaaman The Virgin Suicides -elokuvan traileri

 

P.S. Tämä kirja todisti taas myös sen, että kirjoja kannattaa lukea uudestaan - mutta se on oman postauksensa aihe se!