Ladataan...

Mistä tietää loppuvuoden koittaneen? Ensin on kirjamessuja ja sitten alkaa Finlandia-kohina. Tänään julkistettiin Finlandia Junior -ehdokkaat, ja myös kirjabloggarit tiedottivat tämän vuoden Blogistania-kilpailuista eli kaikille kirjabloggareille avoimista kirjaäänestyksistä. Tänä vuonna kisasarjoja on peräti kolme. Kotimaiseen aikuisten proosaan keskittyvää Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja, jonka "kisakoontijuttuun" linkitän: Sallan kirjoituksesta saa siis tietoa kaikista kisasarjoista ja osallistumisehdoista.   Käännöskaunokirjallisuuspalkinto Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjava Kammari -blogi ja lastenkirjallisuuteen keskittyvää uutuutta Blogistanian Kuopusta Saran kirjat -blogi.

Näihin äänestyksiin saavat siis sääntöjen puitteissa osallistua kaikki kirjabloggarit. En ole itse vielä päättänyt, mihin ja miten osallistun. Itse asiassa tuntuu, että minun olisi tänä vuonna helpompi äänestää tietokirjoista, klassikoista tai ylipäätään vaikuttavista lukuelämyksistä kuin juuri noiden haluttujen kategorioiden mukaan. Mikään ei tietenkään estä minua listaamasta vuoden kirjasuosikkejani muuten vain loppuvuodesta.

Kirjabloggarien kirjallisuuspalkinnot jos mitkä ovat esimerkki yhteisöllisestä lukemisesta, mutta löytyypä sitä yhdessä lukemista muualtakin, esimerkiksi erilaisista lukuhaasteista. 

Lilyn toimitus julkaisi tänään aika pahan haasteen: lue oman kirjahyllysi lukemattomat kirjat! Auts. Tunsin piston sydämessäni. Kyllä mä koko ajan yritän, mutta kun se hylly täyttyy nopeammin kuin ehdin lukea... Lilyn toimitus oli saanut idean haasteeseen Aasinsiltoja-palstalta, jonka seuraajaksi liityin oitis. Ja ainakin seuraan tuon lukuhaasteen edistymistäkin, ties vaikka osallistuisinkin...

Ainakin aion ottaa osaa Nuoren Voiman Liiton novellienlukuhaasteeseen, joka on osa kiinnostavaa Novelli palaa! -hanketta. Palaan tähän haasteeseen vielä tarkemmin lähiaikoina, nyt vinkkaan vain, että kirjoitin haasteesta ja novellien näkymisestä kirjablogeissa novellihankkeen sivuille. Sivuilta Novelli.fi löytyy mm. novellitietopankki sekä novellistivinkkejä.

Nyt aion kuitenkin vetäytyä vähemmän yhteisöllisesti yksin kirjan taakse. Aloitin eilen kirjan, joka oli ensin ihan tylsä, sittenkään ei muka erityisen hyvä, mutta joka nyt pyöriikin jatkuvasti ajatuksissa. Kerron pian, mistä on kyse!

Hyvää ja toivottavasti lukuhetkiä sisältävää iltaa!

Ladataan...

 

Kurkistus kirjavuosiin! Loppiaisena on korkea aika summata viime vuoden lukukokemuksia ja miettiä, mitä ja miten sitä tänä vuonna lukisi. Entä mitä lukuhaasteille kuuluu?

 

Tein vanhan blogini puolelle kesällä katsauksen alkuvuoden lukemisistani ja siitä, miten kirjat jakautuivat kirjailijan sukupuolen mukaan. Nyt lisäsin näihin lukuihin heinä-joulukuun luvut, ja mukaan tuli myös uusi kategoria sarjakuvat. Edelleen vaikuttaa siltä, että luotan miehiin erityisesti tietokirjailijoina ja runoilijoina. ;) Tietokirjoissa miehet ovat niukasti johdolla, runoissa sukupuolijakauma menee tasan.

Vuonna 2011 luetut kirjat

 

Kotimainen kauno: naisten kirjoittamat 23, miesten kirjoittamat 17, 1 sekateos (useita kirjoittajia)

Ulkomainen kauno: naiset 25, miehet 17

Tietokirjat ja elämäkerrat: naiset 20, miehet 22

Runoteokset: naiset 9, miehet 9

Lasten- ja nuortenkirjat: naiset 18, miehet 5

Sarjakuvat: naiset 1, miehet 2 (mitä ihmettä? olen ostanut pinon sarjakuvia, mutta en siis ole lukenut niitä!)

 

Mikäli laskin oikein, luin viime vuonna 127 teosta; suunnilleen saman verran olen lukenut muutamana viime vuotena. Noiden 127:n lisäksi tutustuin arviolta ainakin pariinkymmeneen teokseen joko selailemalla tai jättämällä ne heti kesken, ko. teoksia ei siis ole mukana laskuissa. Kiitos kirjabloggarien yhteisön ja muiden lukevien ystävien, minusta tuntuu, että olisin tutustunut vielä suurempaan määrään teoksia (tai suurempaan ja suurempaan, jotkut kirjatoukkakollegat lukevat tuplasti sen määrän kuin minä!): jotkut kirjat ovat niin blogeista ja puheista tuttuja, että tuntuu kuin lukenut ne, vaikken olekaan.

 

Vuoden 2011 merkittäviä lukukokemuksia

 

Sitten hieman laadullista analyysia. Susa Järjellä ja tunteella -blogista haastoi jokin aika sitten lukutoukkia vastaamaan seuraaviin kirjavuotta 2011 kartoittaviin kysymyksiin. 

1. Minkä lukemasi kirjan olisit toivonut löytäväsi juuri joulupaketista tänä vuonna, ellet jo olisi lukenut sitä? Peter Bichsel: Lastentarinoita. Viehättävä ja mestarillinen pieni suuri kirja!

2. Mitä kirjaa suosittelisit ystävälle, joka ei ole lukenut paljoa, mutta kaipaisi lukuelämyksiä? Riippuu lukijasta. Nk. kauniin kirjallisuuden ja (amerikkalaisten) älykkäiden lukuromaanien ystävälle Michael Cunninghamin teosta Illan tullen, joka on yhtäaikaa fiksu ja tietyllä tavalla helppo. Keskittymiskykyiselle laatukirjallisuuden ja hienon kielenkäytön ystävälle Rosa Liksomin Hytti nro 6 -Finlandia-voittajaa.

3. Mikä kirja sinun teki mieli jättää kesken? Roy Jacobsen: Ihmelapset. Ja jätinkin, mutta ihme kyllä pääsin lopulta loppuun.
 

4. Mikä kirja sai sinut vuodattamaan kyyneleitä? Kaikki lukemani kissaelämäkerrat. Eläintarinat ovat heikko kohtani.

5. Minkä kirjan lukemista odotit ennakkoon eniten? Lionel Shriver: Jonnekin pois.

6. Mikä kovasti pitämäsi kirja sai mielestäsi aivan liian vähän näkyvyyttä ja ns. blogisavuja? Mieleeni ei tule yhtään sellaista uutuutta, jonka minä olisin lukenut mutta jota muut eivät olisi huomanneetkaan. Toivon, että kaikenlaiset kirjat saavat bloginäkyvyyttä, kiinnostavien uutuuksien ohella myös vanhat teokset, sellaisetkin, joista kuvittelisi, että kukaan muu ei niitä lue. 

7. Mikä kirja oli suurin pettymys? Yhtään erityisen pahaa pettymystä ei tule spontaanisti mieleen. Helmi Kekkosen Valinta oli aluksi pettymys, koska odotin siltä todella paljon hienon Kotiin-novellikokoelman jälkeen, mutta huomasin sittemmin, että kyllä kirjassa oli ansionsa. Ensinnäkin se on pysynyt jo kuukausia elävänä mielessäni, mitä monikaan kirja ei tee, toisekseen, kun ihmiset puhuvat Bo Carpelanin hienosta kielestä, huomaan ajattelevani Kekkosta. Eli kyllä hän osaa kirjoittaa (myös Lilyssä, toim. huom.)

Eniten taisin pettyä itseeni, niin monen kirjan lukeminen jäi vain aikomukseksi.

8. Minkä kirjan ottaisit ainoaksi kirjaksi autiolle saarelle uudestaan... ja uudestaan luettavaksi? Kerstin Ekmanin Sudentalja-trilogian. Ensimmäinen osa Herran armo oli upea. Se kestäisi, vaatisikin, useita lukukertoja ja mielelläni lukisin vihdoin myös lopputrilogian.

9. Mikä kirja herätti sinulla eniten halua keskustella kirjan tapahtumista ja henkilöistä? Lisa Genovan pelottavan todellisuudentuntuinen alzheimer-kuvaus Edelleen Alice. Siitä ja myös Seppo Turusen lemmikkieläimien pitoa vastustavasta, provosoivasta tietoteoksesta Lemmikkielämää tuli paasattua vähän siellä sun täällä.

10. Minkä kirjan sulkisit aikakapseliin avattavaksi sadan vuoden päästä täällä Suomessa? Jäniskirjapaketin: näin Suomi ja maailma muuttuivat, eivätkä oikeastaan muuttuneetkaan. Paasilinnaa ja Kyröä siis.

11. Mistä kirjasta haluaisit nähdä elokuvan, ellei sitä jo ole tehty? Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet (onneksi teoksesta on jo traileri)

12. Minkä kirjan ns. jälkimaku oli niin voimakas, että mietit sitä vielä pitkään viimeisen sivun kääntämisen jälkeenkin? Kaikki muumiromaanit. Muumimaraton oli ehdottoman suositeltava kokemus. Kiitos kaikille osallistuneille!

13. Mikä kirja oli suurin yllättäjä hienon lukukokemuksen myötä? Runoteokset: kaikki alkoi Eeva Kilvestä ja teoksesta Perhonen ylittää tien ja johti siihen, että luin viime vuonna runoja enemmän kuin koskaan ennen. En ollut koskaan ennen myöskään keskustellut runoista, mutta nyt pistin pystyyn jopa runohaasteen. Myös Aapelin Pikku Pietarin piha jäi hieman yllättäen mieleen yhtenä vuoden positiivisimmista lukukokemuksista: teos oli sekä hauska että opettavainen ja hämmästyksekseni siitä kirjoittamani juttu kiinnosti monia. Se ilahdutti vanhojen kotimaisten klassikkojen ystävää!

14. Mistä kirjasta et muista enää paljoakaan, vain lähinnä tunnelmia ja pätkiä sieltä täältä tapahtumista? Timo K. Mukka: Näin hetki sitten ketun. Teos oli hieno ja eritttäin kiinnostava, mutta sisältäessään kaikkea runoista lehtikirjoituksiin se ei jäänyt mieleen kovinkaan kokonaisvaltaisesti.

15. Mitä kirjaa suosittelisit eniten muille kirjablogisteille? Carlos María Dominguezin Paperitaloa, varoittavaa kertomusta siitä, mihin kirjahulluus voi johtaa.

 

Kirjavuosi 2012: suunnitelmia ja haasteita

 

Tämän vuoden kirjallinen lupaukseni on, että saatan loppuun vuosi sitten aloittamani haasteet. Aakkoshaasteessa luetaan kirjoja kirjailijoiden sukunimen alkukirjaimen mukaan ja olen ollut jo kauan T-kohdassa (olen lukenutkin siihen Märta Tikkasta, mutta haluan lukea vielä lisää). Finlandia-haasteessa luetaan Finlandia-voittajia, aika moni on minulta vielä lukematta, vaikka kotihyllyssäkin olisi lukumateriaalia. Ja runohaastetta jatkan myös aika ajoin. Haaste on yksinkertainen: kun löytyy mieluinen tai kiinnostava runo, se julkaistaan blogissa.

Yritän lukea myös joka kuukausi jonkin teoksen kategorioista runot, tietokirjat, sarjakuvat ja (klassikko)lastenkirjat. Toivon myös lukevani entistä enemmän tiiliskiviä eli paksuja kirjoja. Aika näyttää, miten käy. 

Yritän kenties tilastoida tämän vuoden lukemisiani entistä tarkemmin, genreittäin. Mikäli osallistun muiden ideoimiin lukuhaasteisiin, kerron niistä tapauskohtaisesti.

Ensi sijassa aion kuitenkin vain lukea paljon ja kirjoittaa ja keskustella lukemastani. Toivon, että moni muukin tekee niin. :)

Vielä kerran hyvää kirjavuotta 2012!

Ladataan...

 

 

Sade tanssi jatkuvasti katolla ja tuuli oli yhä yltynyt. Se ulvoi savupiipussa, ja kaakeliuunin luukut kalisivat huolestuttavasti.

(Muumipeikko ja pyrstötähti)

 

Loppuvuoden synkät illat ovat parasta muumienlukuaikaa ja nyt on suuren muumikeskustelun aika. Tarkoitus on siis vapaasti jakaa ajatuksia siitä, mikä muumeissa kiehtoo tai ei kiehdo. Muumiajatukset voivat perustua vanhoihiinkin lukukokemuksiin. Olisi hauska kuulla esim. mahdollisista suosikkihahmoista tai siitä, missä ja miten olette muumeja lukeneet. Entä mikä on muumien sanoma?

Moni varmaan lukee muumeja yhdessä lasten kanssa, mutta minä olen lukenut niitä vain yksikseni ja aikuisena. Toki olen kuullut muumeista lapsenakin ja jotain lukenut itsekin, mutta varsinaisesti katson löytäneeni tieni Muumilaaksoon vasta aikuisena, ensin opiskelijana ja vielä vahvemmin viime vuosina.

 

Suuri muumitulva

 

 

Luin muumimaratonia varten aikajärjestyksessä romaanit Muumit ja suuri tuhotulva, Muumipeikko ja pyrstötähti, Vaarallinen juhannus, Taikatalvi,  Näkymätön lapsi, Muumipapan urotyöt ja Muumipappa ja meri. Taikurin hattua en ikävä kyllä omista ja Muumilaakson marraskuukin jäi vahingossa välistä.

Kirjoitin jo ensimmäisestä muumiromaanista, Muumit ja suuri tuhotulva. Kirjassa oli kiinnostava alkupuhe, mutta muuten teos oli näistä romaaneista kaikkein lapsellisin ja hioutumattomin. Jatkossa hahmot tuntuivat syventyvän kirja kirjalta ja myös muumifilosofia kehittyi. Tätä muutosta oli kiehtovaa seurata. Olin myös ylpeä Tove Janssonin puolesta: useinhan käy niin, että kun kirjailija jatkaa samaa teemaa teos teokselta, sarjaan tulee latteita välitöitä tai käy jopa niin, että se huononee loppua kohden. Muumeissa on onneksi päinvastoin.

Koen tekeväni vääryyttä hienoille kertomuksille, kun niputan monta kirjaa yhteen. Alun perin ajattelin kirjoittaa jotain jokaisesta muumiromaanista, mutta siitä tulisi ihan liian pitkä teksti, lisäksi tällaisen rupeaman jälkeen on hieman hankalaa pitää eri kirjoja erillään mielessään... No, niputusvääryys on tämä pikatoteamus: Muumipeikko ja pyrstötähti, Vaarallinen juhannus ja Taikatalvi olivat minusta viehättäviä ja viisaita kirjoja, mutta kuitenkin aikuisesta lukijasta enemmän vain satu- tai seikkailukirjoja. Toki niistäkin löytää suuria teemoja, onhan esim. Pyrstötähdessä kyse mahdollisesta maailmanlopusta ja Taikatalvessa yksinäisyydestä ja elossaselviytymisestä, mutta silti. Nämä ovat kirjoja, joita luen mukavuuden ja nostalgian vuoksi, en niinkään suuren viisauden.

Suurta viisautta löysin Näkymättömästä lapsesta. Olen kertonut, että en joskus saanut luettua sitä ikävässä, sekavassa elämäntilanteessa. Nyt luin kirjan mielelläni, mutta ymmärsin kyllä, mikä minua oli kirjassa riipaissut.

Etenkin nimikertomus Näkymätön lapsi on lohduton ja liikuttava, toki opettavainenkin. Pieni Ninni on kadonnut näkyvistä, koska häntä ei ole huomioitu! Onneksi hänet huomioidaan takaisin. Sama ajatus löytyi muistakin tarinoista: esim. Mörkö on kyllä näkyvä mutta ikään kuin olematon, koska kukaan ei ole välittänyt siitä.

Näkymättömässä lapsessa on myös esim. orpolapsia ja onnettomia hemuleja, joten mitenkään hilpeä kirja ei ole kyseessä. Joulukin esiintyy kertomuksessa Kuusi uhkaavana, tuntemattomana vaarana.

Kaksi suosikkimuumiani, Muumipapan urotyöt ja Muumipappa ja meri, eivät ole myöskään hilpeitä. Hyvänen aika, Muumipappahan on mahdottoman itsekeskeinen ja uppiniskainen, välillä oikea jäärä! Hän on saanut nuorena seikkailla Merenhuiske-veneellään, mutta silti hän karkaa nuorena perheenisänä hattivattien matkaan ja myöhemmin pakottaa perheensä muuttamaan majakalle keskelle ei mitään, koska hän kaipaa aina jonnekin. Majakkasaarella hän sitten esitelmöi kalansaalistaan; asia, toi mieleeni eräät tosielämän esitelmöinnit niin että itketti ja nauratti.

Silti Muumipappa on suosikkini Muumilaakson asukkaista. Olen itsekin vähän sellainen, että kannan kyllä vastuuni, mutta mieleni askartelee milloin missäkin. Minusta Muumipappa on hyvin aidon tuntuinen hahmo pitäessään itseään hyvin viisaana, usein vähän muita parempana (tätä puolta kieltäydyn näkemästä itsessäni ;)). Vaikka hän vaikuttaa välillä umpimieliseltä, hänellä on keskittymiskykyä, herkkyyttä ja silmää pienille asioille, olipa se sitten vaimon yllätyslahja tai luonnonilmiö. On hauki-ilma, tietää Muumipappa.

 

Ystävyyttä, kurittomuutta, filosofiaa

 

 

Ensimmäisissä kirjoissa olin hämmästynyt "oikeiden" eläimien määrästä tarinoissa. Olin unohtanut Piisamirotan ja Silkkiapinan, ja näiden lisäksi tarinoissa oli muitakin eläimiä sekä jopa ihmisiä tai ainakin ihmismäisiä hahmoja. Myöhemmissä tarinoissa ihmiset katosivat ja eläimiäkin oli koko ajan vähemmän.

Sen sijaan kirjojen tunnelma alkoi tulla yhä satumaisemmaksi, vaikka tarinat vakavoituivat. Oikein odotin Muumipapan ja meren kohtausta, jossa Muumipeikko katselee rannalla tanssivia merihevosia:

Ne nelistivät hiekalla edestakaisin pää pystyssä ja harja liehuen, hännät hulmusivat takana kuin pitkät, kiiltävät laineet. Ne olivat kuvaamattoman kauniita ja kepeitä ja tiesivät sen itse, ne keimailivat julkean luontevasti - toisilleenko, itselleen, saarelle vai merelle, se oli yhdentekevää. 

Toisaalta juuri Muumipapassa ja meressä näen myös paljon yhtymäkohtia realistisiin tarinoihin ja oikeaan elämään. Janssonin Kesäkirjan saaressa on paljon samaa kuin Muumipapan ja meren majakkasaaressa, samoin tuntuisi olevan Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesämökkisaaressa Klovharussa. 

Viisauden ja ajoittain pirullisenkin huumorin ohella kirjat ovat jotenkin syvän inhimillisiä.

Kirjoissa käsitellään paljon yksinäisyyttä ja onnea/onnettomuutta, mutta onneksi tarinoiden maailmankuva ei ole yksioikoinen. Muumimamma kyllä itkee, kun pappa lähtee hattivattien mukaan, mutta mitään suurta erodraamaa ei synny. Moni hahmo on jotenkin vinksahtanut, mutta saa ollakin: kirjoissa on paljon yksinäisiä ja kummallisia mutta silti tyytyväisiä hahmoja. Ydinperheen käsite on aikamoisen tuntematon, kun väkeä tulee ja menee - mutta kaikkiin suhtaudutaan ainakin lopulta ystävällisesti, se lienee muumien tärkein viesti. Muita viestejä ovat piristävästi mm. se, ettei kotitöiden tai koko elämänjärjestyksen kanssa ole niin nokonuukaa.

-Tänään minä en pese astioita, sanoi Muumimamma hilpeänä. Ja voi olla, etten pese enää milloinkaan.

(Vaarallinen juhannus)

 

Linkki- ja kirjavinkkejä

 

Muumeista ja Tove Janssonista löytyisi paljon tutkimustietoa, mutta kirjoittelin tämän maratonpostauksen nyt vain vapaasti omia vaikutelmiani purkaen. Suosittelen Tove Janssonista kiinnostuneille Boel Westinin elämäkertateosta Tove Jansson: Sanat, kuvat, elämä sekä Sirke Happosen väitöskirjaa Vilijonkka ikkunassa - Tove Janssonin muumiteosten kuva, sana ja liike. Lisäksi Jukka Laajarinne kirjoittaa kiinnostavasti muumifilosofiasta sekä omasta muumisuhteestaan teoksessa Muumit ja olemisen arvoitus.

Toveen tutustumisen voi aloittaa myös Moomin Charactersin Tove Jansson -sivustolta. Tämän jutun kuvitus on anastettu samaisen sivuston Muumien maailma -osiosta. Siellä on mm. kaikkien muumihahmojen luonnehdinnat.

Eiköhän tämä riitä. Asiaa olisi vielä, mutta katsos, siinä se kirjan tekemisen niksi onkin, että osaa lopettaa luvun silloin kuin se on kauheimmillaan (Muumipappa teoksessa Muumipappa ja meri). Siirrän siis puheenvuoron muille.

Pages