Ladataan...

Luoto on kooltaan noin 6-7000 neliömetriä, muodoltaan kuin atolli jonka keskellä on laguuni ja ympärillä kalliota; laskuveden aikana laguunista tulee järvi.

Aikoinaan hylkeet kuulemma leikkivät laguunissa kunnes tulivat järkiinsä ja muuttivat kauemmas. 

 

Minut oli vallannut uudenlainen irrallisuus joka ei ollut lainkaan eristyneisyyttä, vaan sitä että sai olla ulkopuolella, eikä ollut huono omatunto mistään. En tiedä, miten se kävi, mutta kaikki muuttui yksinkertaiseksi ja minä annoin itselleni luvan olla pelkästään iloinen.

 

Tottahan minä tiedän että merilinnut tulivat ensin! Niillä on vanhat rekisteröidyt reviirinsä, ties kuinka monen sukupolven ajalta, ja ilmiselvää on, että ne vihaavat meitä, ne syöksähtelevät kohti nokka auki ja kirkuvat. Tiirat ovat pahimpia, varsinaisia sotureita, ja kohdistavat kakkansa tarkimmin. Nämä hohtavat valkeat vapauden ja taivaanrannan symbolit tekevät meidät kohta hulluiksi. Tooti ei voi tehdä grafiikkaa ilman sateenvarjoa, ja kun hän hyppää narua aamuisin, se tulkitaan sodanjulistukseksi (mikä huvittaa minua). Me emme saa uida, emme laskea verkkoja, emme edes mennä venelle, minua ei ole ikinä vihattu näin antaumuksellisesti!

 

 

Suuri haave toteutui ja pääsin eilen käymään Pellingin Klovharulla eli Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän kesäkodissa. En oikein saata vielä käsittää, että taianomaiselta kuulostanut Klovharu on oikeasti olemassa ja nyt minä olen nähnyt tuon pienen pienen talon lattian salaluukkuineen. Olen nähnyt Toven ja Tuulikin keittiön, kirjoituspöydän, kirjahyllyn, halonhakkuupaikan sekä maailman söpöimmän halkovajan. Olen nähnyt kallionkolot, joissa kasvatettiin, tai ainakin yritettiin kasvattaa, perunaa ja rantaniityn, jolla telttailtiin ja joka kunnostettiin kukkakedoksi. Olen nähnyt paikan, jossa ei ole mitään ja jossa on sittenkin kaikki. Ja olen nähnyt kiukkuiset lokit ja kiljuvat tiirat, koko muuttumattoman Klovharun maailman.

Kotiin palattuani en ole voinut ajatella kuin tuota epätodellisen viehättävää paikkaa ja sen ainutlaatuisia asukkaita. En osannut pukea tunteitani sanoiksi, joten annoin Toven itsensä kertoa: postauksen sitaatit ovat Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän hurmaavasta ja monin tavoin kiinnostavasta kirjasta Haru, eräs saari.

Haru, eräs ainutlaatuinen unelma - kiitos Tove ja Tuulikki, että saatiin käydä kylässä.

 

 

***

Olen kirjoittanut Haru, eräs saari -kirjasta täällä. Tässä vanhan blogini postauksessa olen taas kuvannut vierailua Tove Janssonin Ullanlinnan-ateljeeseen, jossa oli myös sellainen tunnelma, että Tove oli vain käväisemässä pois kotoa. Suositten erittäin lämpimästi myös BBC:n lähes tunnin mittaista dokumenttia Moominland Tales The Life Of Tove Jansson, joka löytyy YouTubesta. Niin vielä: kaikkien kannattaisi lukea Klovharunkin maailmaan johdatteleva Kesäkirja! Minä luin sen viimeksi englanniksi.

Ladataan...

Terveisiä saaristosta! Ei sentään Tove Janssonin pellinkiläismaisemista, mutta rantakallioilta, kaislikoista, lokkien asuinsijoilta ja tuulentuivertamien käkkyräpuiden luota kuitenkin. Nettiyhteys ei toiminut mökillä aivan toivotulla lailla, mutta muuten keväänaloitusviikonloppu sujui mitä mainioimmin - tai kenties erittäin mainiota oli juuri se, ettei viikonloppuna voinut tehdä muuta kuin olla ja mökkeillä ja nauttia, ilman tietokonetta.

 

Tapani mukaan olin hamstrannut mukaan kolme kirjaa, ja tapani mukaan luin vain yhden. Tove Janssonin Kesäkirja on kuulunut minun, samoin kuin monien muiden, kesänodotustraditioihini jo vuosia, melkein joka keväänä.

Tällä kertaa luin kirjan englanniksi. Olen hipelöinyt englanninkielisiä Janssonin teoksia Helsingin keskustan Akateemisessa usein ja jokin aika sitten päätin kartuttaa Jansson-kokoelmaani The Summer Bookilla.

Hyvä kartutuspäätös! Kirja on kiehtonut minua jo valokuvakantensa takia, ja nyt ilmeni, että se Janssonin perheen kesämökki, ei siis Toven ja Tuulikki Pietilän Klovharu, vaan Toven ja hänen veljensä Larsin talo, jonka luota Tove ja Tuulikki pakenivat Klovharulle, kun halusivat olla vielä enemmän rauhassa. Myös perhemökki on Pellingissä.

Kirjan esipuheessa puhutaan saaristolaiselämästä muutenkin. Esipuheen kirjoittanut kirjailija Esther Freud kertoo, millaista oli matkustaa Pellinkiin tapaamaan Sofia Janssonia, Toven veljentytärtä ja Kesäkirjan Sofia-tytön esikuvaa. Kesäkirjan isoäidin esikuva on Tove Janssonin äiti Signe Hammarsten, ja Tove kirjoitti Kesäkirjan äitinsä kuolemaa surressaan; Kesäkirja oli myös Tovelle läheisin ja tärkein kaikista hänen aikuisille kirjoittamistaan teoksista.

Englantilaisnäkökulmasta askeettinen saaristomökkielämä näyttäytyy ensin melko hankalana ja Sofia Janssonin vieraanvaraisuudesta huolimatta jopa ahdistavana. Freud tunnustaa: 

 

I leave my bag outside the house and set off to explore. I stick to the very edges, skirting the rocks on its most northerly side, stepping over boulders, climbing through the undergrowth of scrub, past a minuature meadow of flowers, another dry grass, up into pinewood and I'm back at house. I feel a little uneasy. Claustrophobic even. My walk has taken me four-and-a-half-minutes!

Jonkin aikaa saarella vietettyään hän kuitenkin ymmärtää, että täällä onkin kaikki: My focus has changed now. - - its's time to go and I realise it would need a whole summer to discover everything there is to do.

 

Ja minä, minä ymmärsin taas kerran, että tässä kirjassa on kaikki. En lakkaa ihastelemasta, miten pienet ja jopa tylsät tuokiokuvat voivat kertoa paitsi kesästä saaristossa myös elämästä yleensä. Sekä Sofia että hänen isoäitinsä ovat aitoja, mainioita hahmoja, minulle vuosien mittaan jo tutuiksi ja rakkaiksi käyneitä. En ihmettele, että Tove Janssonista kasvoi niin elämää ymmärtävä ihminen, jos hänen äidissään oikeasti oli samaa kuin Kesäkirjan isoäidissä. Olen sanonut ennenkin ihailevani ja kaikin tavoin fanittavani tuota isoäitiä, joka on viisas, huumorintajuinen ja pikkuisen pirullinenkin, tarkkanäköinen ja hauska hahmo. Oivallisen ihmiskuvauksen ohella minua kiehtoo Kesäkirjassa kerta toisensa jälkeen myös sen luonnonläheisyys - kesä, meri, oma saari: mitä muuta voisi täydellisessä maailmassa olla? - ja kirjan rakennekin. Novellikokoelmista parhaimpia ovat tällaiset, joissa lyhyet kertomukset toimivat yhdessä ja erikseen. (Miellän Kesäkirjan kyllä enemmän lyhytromaaniksi kuin novellikokoelmaksi.)

Kesäkirjan ja nyttemmin myös The Summer Bookin suosikkikertomuksiani on esimerkiksi Kissa / The Cat, jossa Sofia oppii hankalan ja itseriittoisen kissan kautta, ettei kaikkein rakkain ole aina se, jota on helpoin rakastaa. Myös mm. tarinan Kummitusmetsä / The Magic Forest kuvauksessa eläinhahmoja veistävästä isoäidistä on jotain minua kutkuttavaa:

Grandmother sat in the magic forest and carved outlandish animals. She cut them from branches and driftwood and gave them paws and faces, but she only hinted at what they looked like and never made them too distinct. They retained their wooden souls, and the curve of their backs and legs had the enigmatic shape of growth itself and remained a part of the decaying forest.

 

Oman kutkutuksensa lukukokemukseen toi se, että luin tuttua kirjaa uudella kielellä. Alun perin olin ajatellut pohtia lukiessani sitäkin, miten Janssonin maailma kääntyy englanniksi, mutta tähän kirja oli vähän liiankin tuttu. Lukeminen sujui hyvin helposti jo siksi, että bongailin tuttuja kohtia tuon tuosta: "Ai niin, tuokin tarina ja tuokin tapahtuma!" Mutta luulen, että vaikken olisi lukenut kirjaa aiemmin, olisin päässyt pieniin suuriin tarinoihin helposti kiinni englanniksikin. Janssonin lause on lyhyt ja tarkka, tarinatkin vain muutaman sivun mittaisia. Ehkä kokeilen tätä kirjaa seuraavan kerran sen alkukielelellä? Sommarboken kuuluisi toki sekin kokoelmiini.

 

Linkitän loppuun vielä suomalaisen kustantajan eli Wsoy:n kirjaesittelyn sekä ulkomaisen kustantajan eli A Sort of Booksin vastaavan esittelyn. Suomalainen kustantaja kiteyttää kirjan sisällön: "Kertomus hyvin vanhan naisen ja hyvin pienen tytön ystävyydestä tulvii kesäisen lämmintä ja iloista elämäntunnetta." A Sort of Books, jolla on muuten hauska nimi, taas osuu aivan oikean luonnehtiessaan kirjan tyyliä: "Written in a clear, unsentimental style, full of brusque humour, and wisdom, The Summer Book is a profoundly life-affirming story."

Kaikkein ihanimman arvion The Summer Bookista löysin kuitenkin The Guardianin sivuilta. Ilahduin jo siitä, että netistä löytyy kymmenen vuotta vanha kirja-arvio. Lisäiloa toi arvion pituus ja etenkin tämä kohta: "- - Tove Jansson's 1972 novel The Summer Book seem like a butterfly released into a room full of elephants; it makes such a reissue - a masterpiece of microcosm, a perfection of the small, quiet read - even more of a relief."

 

Ei lisättävää. Paitsi että jos et vielä katsonut Tove Jansson -dokumenttia netissä, tee se heti.

 

Tove Jansson: The Summer Book (Sommarboken, 1972). Sort of Books, 2003. Kääntänyt Thomas Teal

Ladataan...

Tämä(kin) postaus on lyhyt ja pienen pieni, mutta toisaalta sen aihe on ainakin minulle suuren suuri. Avasin juuri Tove Jansson -seuran uutiskirjeen ja luin, että seuran sivuilla on linkki BBC:n tuottamaan dokumenttiin Moominland Tales The Life of Tove Jansson. Kyseessä ei ole mikä tahansa Youtube-linkkivinkki, vaan dokumentti kestää lähes tunnin. 

Oi onnea. Perjantai-illasta tuli juuri täydellinen. Haen juuri lasillisen valkoviiniä, palaan tähän läppärin ja samalla ikkunan ja keväisen maiseman ääreen - peurat ja puput ovat palanneet ja västäräkit kisailevat nurmella - ja alan katsoa kevätillan lisäksi myös Tove-dokkaria. Aah.

Tove Janssonin kirjailijanimikkoseura kerää muuten myös lukumuistoja Tovesta. Ensi vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Janssonin syntymästä, ja lukukokemuksista julkaistaan juhlakirja. Tilaisin sen ennakkoon jo nyt, jos se olisi mahdollista. Lisätietoja Tove Janssonin juhlavuodesta saa sivuilta www.tove100.fi.

Vielä yksi Tove-juttu: huomasin tänään, että Stockmann myy muumisarjakuvasateenvarjoja!

 

Pages