Ladataan...

Tämä kirjapäivä on alkanut hyvin: olen kuullut kaksi kivaa ja yhden vähintäänkin kiinnostavan uutisen.

Ensimmäinen uutinen on se, että Särkänniemeen tulee ensi kesänä Koiramäki. Lisätietoa täältä. Laitoin asiasta heti tietoa lapsekkaalle siskolleni, vaikka olen kyllä niin innokas Koiramäki-fani, että voisin mennä tuonne hyvin ilman nk. rekvisiittalastakin. 

Muillekin eteläsuomalaisille Koiramäki-faneille tiedoksi: myös lähempää pääkaupunkiseutua löytyy Koiramäki-kohde, sillä Seurasaaren Antin talo ollut kirjojen Koiramäen esikuvana.

 

 

Toinen ilouutinen on se, että Liviltä tulee tänään klo 21 elokuva Pikku naisia.  Ilahtuisin tiedosta joka tapauksessa, mutta erityisen mukavalta se tuntui juuri nyt, kun olen hiljattain lukenut kirjan ja verrannut lapsuuden ja aikuisuuden lukukokemuksia.

 

 

Kolmantena uutisena pitää jakaa tämä tieto. Rosebudin kirjakaupasta löytyi Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat samettikantisena ja signeerattuna (ja kalliina) versionsa. Olen kuullut enemmän kuin yhden henkilön kertovan, että osti kirjan heti kun se ilmestyi, mutta kansi ei houkuta lukemaan. Entäs tämä kansi? Minustakaan romaanin taviskansi ei ole varsinaisesti kiehtova, mutta kirjan alun - jumitan siis siinä edelleen - perusteella sopii kyllä kirjaan.

Päätän silppua ja sälää kirjamaailmasta -utiskatsaukseni tähän. 

Ladataan...

 

Olen muistaakseni ollut vain yhden lapsuuden pääsiäisen sairaana. En kauheasti kärsinyt siitä: nautin herkkuja ja luin satuja. Nyt olen taas pääsiäisflunssassa, ja samat lääkkeet auttavat yhä, hyvä ruoka ja satukirja.

Kun joskus on tullut aikuisten kesken juttua lempisaduista, moni on maininnut Topeliuksen prinsessasadun Adalmiinan helmi. Minä en ole tainnut tutustua siihen lapsena ollenkaan, mutta eilen tartuin Teoksen ja Söderströmin vastikään julkaisemaan Adalmiinan helmi -teokseen. Siinä Topeliuksen klassikko on sekä suomennettu että kuvitettu uudelleen.

Tarina on todellakin klassikkokamaa. On prinsessa Adalmiina, on hyviä haltijattaria, prinsessaa etsivä prinssi ja etenkin paljon opetuksia sekä onnellinen loppu. Lapsena olisin lukaissut kirjan hetkessä ja siirtynyt sitten kirjoittamaan ihastuksissani omia prinsessatarinoita. Aikuisena nautin nostalgisesta tunteesta, jotka sadut aina herättävät, ja tarkkailin kiinnostuneena tarinan rakentumista ja etenkin sitä, miten pääopetusta - nöyryys on kauneutta kauniimpaa - tuotiin esille. Esimerkiksi näin:

Hän oli nyt paljon aiempaa iloisempi, sillä nöyrän sydämen mukana seuraa monta kallisarvoista lahjaa, kuten hyvä omatunto ja tyyni vähään tyytyväisyys, levollisuus ja rauha, hyvyys ja rakkaus minne maailmassa sitten joutuukin.

Erityisesti nautin Lena Frölander-Ulfin art nouvea -tyylisestä kuvituksesta. Kirjan värimaailma oli harmonisen pastellinen, vähän utuinenkin ja monet kuvat ensi katsomalta melko pelkistettyjä; tarkempi katse löysi paljon yksityiskohtiakin, mutta ei mitään ylimääräistä. Kaiken kaikkiaan laadukas ja huoliteltu paketti koko kirja! Helmi, kuten otsikkokin jo antaa olettaa. :)


 

Muitakin kirjallisia helmiä on pääsiäiseen mahtunut, mutta niistä lisää lähipäivinä. Sanon vaan, että kirjallisena miesseuranani on ollut eräs, jonka kanssa on ihastuttavaa punoa avioliittojuonia... Olen pienestä lämmönnoususta melkein iloinen, sillä sen sijaan, että remontoisin alkuperäisen pääsiäissuunnitelman mukaan varastoamme, voin loikoilla sohvalla erään lempikirjailijani uuden teoksen kanssa. 

Rentouttavaa ja kaikin puolin mukavaa pääsiäisen jatkoa kaikille. Hyviä lukuhetkiä!

Kuvat teoksesta Zacharias Topelius, Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi (Adalminas pärla, julkaistu 1. kertaa 1856). Teos ja Söderströms, 2012. Suom. Asko Sahlberg, kuvitus Lena Frölander-Ulf

Kustantajan kirjaesittely

 

 

 

Ladataan...

 

Akateemisessa kirjakaupassa sattui silmiin jotain ohittamatonta,  Kuvittajat ry:n lehti Kuvittajat. Tällä viikolla myytiin vielä viime vuoden viimeistä numeroa, mutta se ei haitannut: lehti oli joka tapauksessa mukavaa ja kiinnostavaa luettavaa ja etenkin katseltavaa. Akateemisen lisäksi lehteä saa Kiasman kaupasta, ja kirjankansista ja -kuvituksista ikuisesti kiinnostuneena aion ostaa sen toistekin.

 

Haastatteluja ja menovinkkejä

 

Nyt hankkimani nro 4/2011 sisälsi mm. henkilökuvan kuvittaja Christel Rönnsistä (myös kansikuvan taiteilija), Kulta-aika lapsuuden -artikkelin joka paneutui Astrid Lindgrenin teksteihin ja Ilon Wiklundin kuvituksiin sekä japanilaisen mangakuvittajan Yoshihiro Takahashin haastattelun (vrt. oheinen kuva, joka ei tee lehdelle eikä kuvittajien työlle oikeutta). Joulun kunniaksi lehdessä oli myös tonttupiirrosartikkeli ja sokerina pohjana "kuva joka jäi käyttämättä" -palsta. Siinä Ville Tietäväinen esitteli laivayhtiön hyllyttämää piirrosta, jossa risteilyaluksen sisällä on pullo. Laivayhtiön lehdessä oli alkoholiteemanumero, mutta he eivät halunneet kuvaa, jossa ruotsinlaiva ja juominen mieltyvät yhteen...

Minulle, joka vain pidän kiinnostavista kuvista mutta en tee niitä itse, kaikkein kiinnostavinta antia taisivat kuitenkin olla menovinkit. Sain tietää, että tänä keväänä Helsingissä on kaksikin kuvittamiseen liittyvää näyttelyä: Helsinki Illustrations Festival 2012 sekä Metka matka - Kuvittajat ry 10 vuotta. Toivottavasti pääsen käymään molemmissa.

Ja Sastamalassa! Aivan kiihdyin, kun luin Kuvittajasta, että Sastamalassa on Suomen kirjainstituutin säätiön (mikä sana!) Pukstaavi-museo. Pukstaavissa on ilmeisesti kaikkea kirjallisuuteen liittyvää kirjoista ja kirjataiteesta aina kirjallisuusaiheisiin vessoihin. Onko kukaan käynyt Pukstaavissa tai kuullut siitä tarkemmin?

 

Millainen on hyvä pääkirjoitus?

 

Takaisin Kuvittaja-lehteen. Siihen voi tutustua myös Kuvittajat ry:n nettisivuilla, jossa voi mm. ihailla vanhojen numeroiden kansia sekä lukea lehden pääkirjoituksia. Viimeisimmässä pääkirjoituksessa pohditaan (valo) kuvien tekijänoikeuksia. Toivon, ettei tämän postauksen kuvitusta pidetä riistona eikä postaus aiheuta keskustelua, josta voitaisiin pääkirjoituksen tavoin todeta: "Kuten blogeissa yleensä, lannistavinta on tälläkin kertaa lukea lukijoiden kommentteja." 

Blogien mollaus ei minua harmittanut, mutta ainoan miinuksen annan negatiivissävyiselle pääkirjoitukselle. Asia on tärkeä, tekijänoikeudet ovat ajankohtainen ja hyvä puheenaihe, mutta kuvittelenko vain, että kotimaisissa kulttuuri- ja aikakauslehdissä käytetään pääkirjoituspaikkaa usein epäkohtiin puuttumiseen ja valittamiseen? Epäkohtiin pitää puuttua, mutta miksi nk. tavallisissa aikakauslehdissä pääkirjoituksessa puhutellaan lukijaa ja toivotaan, että hän viihtyy lehden parissa, kun ammattilehdissä naristaan? 

Onneksi en löytänyt Kuvittajasta muuta naristavaa, joten jään kyttäämään, milloin tämän vuoden ensimmäinen lehti ilmestyy.

 

 

Lue myös aiemmin tällä palstalla ilmestynyt artikkeli Kirjagraafikko Emmi Kyytsönen: Kirjan kansikuva on tulkinta ja myyntipakkaus.

Pages