Ladataan...

 

Ensimmäinen ajatus tämän kirjan jälkeen: ei se mitään, vaikka taannoinen keittiöremontti venähti moninkertaisesti ajateltua pidemmäksi, saatiin kuitenkin kyökki. Toinen ajatus: onneksi Tuomas Vimma on tunnettu liioittelusta, muuten tämä kirja olisi kauhistuttava. Kolmas ajatus, hitaasti mieleen hiipivä ja matkalla selkäpiitä ilkeästi raaputtava: entä jos tämä ei olekaan liioittelua? Piti luetuttaa kirja rakennusalan ammattilaisellakin.

Siitä olen ainakin varma, ettei Vimma liioittele Raksassa ollenkaan niin paljon kuin aiemmissa romaaneissaan. Hän on vakavoitunut.

Raksa kuvaa nimensä mukaisesti rakennusalaa, sen synkeitä käytäntöjä jossa pahin vihollinen on verotarkastaja, ja hurjaa menoa jossa kukaan ei luota keneenkään. Kuittikauppa käy ja hyväveliverkosto - sekä pahaveliverkosto - toimii, raksoilla kuulee kaikkea muuta paitsi suomen kieltä, asiakasta huijataan. Tästä kaikesta uutisetkin ovat usein kertoneet.

Tartuin kirjaan, koska olen aina elänyt, hmmm, insinööripainotteista elämää eikä rakennusalakaan näin ollen ole tälle humanistille aivan vieras. Aihe kiinnosti minua aidosti. Pidinkin kirjasta kovasti ja luin sen yhteen soittoon - tai yhdellä urakalla, pitäisi varmaan sanoa. Kirja oli vimmamaisen koukuttavasti rakennettu ja sen sijaan, että kirjailija olisi maalaillut utopistisia ja ironisia näkymiä rakentamiseen, hän tuntui usein osuvan naulan kantaan. Pahaa pelkään, että Vimma tietää, mistä puhuu, onhan hän kuulemma itsekin nykyisin rakennusalalla (ajatus Tuomas Vimmasta, tuosta gourmetruoan ja jetsetelämän suitsuttajasta, työläiskirjailijana on kyllä aika veikeä).

Ainakin blogimaailmassa Raksaa on moitittu jonkin verran epäuskottavista henkilöhahmoista. Minua ne eivät häirinneet, koska sellaisia Vimman hahmot ovat ennenkin olleet. Sitä paitsi kirjan keskiössä olleet hahmot olivat tekuinsinöörejä, kauppislaisia, juristeja ja johtajia, sellaisilta ei oletakaan duunarimaista käytöstä. Toivon tosin, ettei heiltä kaikilta, ainakaan juristeilta, pidä odottaa oikeassa elämässä sellaista käytöstä kuin tässä kirjassa.

Minusta epäuskottavinta oli se, että kaikki hahmot puhuivat jokseenkin samalla tavalla. Vimma oli vakavoittanut myös kielenkäyttöään, joten tällä kertaa lukemisesta suoriutui ilman slangisanakirjaa, mutta ainakaan minun tuttavapiirissäni ei silti puhuta niin lennokkaasti ja kiroillen. Pidän kyllä Vimman lennokkuudesta ja hauskuudesta.

Olin myös pettynyt siihen, että kirjaan oli sotkettu rakennusasioiden lisäksi paljon ihmissuhdekoukeroita ja päihteiden käyttöä. Vimmamaista sekin kyllä, mutta minua olisi oikeasti kiinnostanut enemmän, miten rakennusfirman sukupolvenvaihdos tapahtuu kuuskymppiseltä isältä kolmikymppiselle tyttärelle. Tai miten se kuittikauppa oikeasti toimii - ja voiko verotoimiston kanssa tehdä tiedonvaihtodiilejä? Minua siis kiinnosti kirjassa bisnes, ei ihmissuhteet tai elintavat. (Olen ehkä paitsi epähumanistimainen myös todella tylsä.)

Lopuksi syvä kurkku -kommentti. 

Isälläni on vuosikymmenien kokemus rakennusalalta, ei tosin raksoilta. Pyysin häntä lukemaan Raksan ja sainkin paljon näkemyksiä teoksesta. Kuulemma hyvin, vauhdikkaasti ja asiantuntevasti kirjoitettu. Rakennusasioissa, erityisesti yritysten toiminnassa, on kuulemma liioittelua eikä koko ala ole missään nimessä täynnä huijareitan(eivätkä duunarit kiroile niin paljon kuin kirjassa!), mutta kirja on tärkeä ja kiinnostava: epäkohtiin on tartuttava, myös kirjallisuuden keinoin. Tämä koskee veroasioitakin, sillä yritysten valvontajärjestelmistä huolimatta harmaa talous on ainakin osin alalla ongelma.

Kuulemma kummallisinta ja epäuskottavinta oli name-dropping. Etenkin eräissä kirjassa kuvatuissa juhlissa esiintyi oikeita rakennusalan ihmisiä. Tämä oli hämmästyttänyt: onko nimillä haettu kirjaan uskottavuutta tai pyritty lisäämään sen myyntiä? Onko "nimisijoittelu" asianomaisilta (oletettavasti) lupaa kysymättä oikein? 

Ja tekstinäyte sivulta 247. Lue tämä ennen kuin tilaat remontin kaupan ilmoitustaululappusen perusteella:

- Härskeimmät tapaukset mitä mä oon nähnyt, niin me kutsutaan niitä zombiemestareiksi, tarinoin.

- Mä en nyt ihan snaijaa, Emilia ilmoitti.

- Se nimi tulee siitä, että nää herättelee kuolleita, hyvämaineisia firmoja henkiin. Etit kato jonku pienen rakennuspuljun, jonka omistaja on lopettelemassa bisnestään. Yleensä kun ne on siirtymässä eläkkeelle. Ostat siltä pelkästään sen firman ilman mitään omaisuutta, vaikka viidellä tonnilla. Kato, osakeyhtiön alasajaminen on aika työlästä puuhaa, jonka takia ne myy sulle mielellään sen lafkan ja pääsee eroon siitä. Sen jälkeen ridaat sillä nimellä sen firman entisillä referensseillä.

Emilia pyöritteli päätään, maistoi lasistaan ja sanoi:

- Toi on niin villi länsi toi ala. Miten tavallinen ihminen uskaltaa ees tilata remonttia, jos tuolla on noin paljon huijareita?

Tuomas Vimma: Raksa. Gummerus, 2011

Kustantajan kirjaesittely