Jouluaattoaamu

Tänään on jouluaatto. Tänään on syntymäpäiväni. Olen nukkunut kolme tuntia. Johtui kinkun paistosta. Luulen silti jaksavani.

Istuin aamuhämärissä ja katsoin ulos maisemaa. Se oli muuttunut valkoiseksi. Jos milloin lunta kaipaa, niin juuri jouluna. Nyt sitä on. Vähän, mutta riittävästi. Hiljaisuudessa tunnen joulun. Aistin sen tuoksut ja odotukset. Keittiön ikkunan näky lumineen lumoaa. En saa silmiäni irti siitä. Ehkä näen siinä muistoja lapsuuden aina lumisista jouluista. Muistan sen jännityksen. Muistan ne herkut.

Näkymä ikkunasta on kuin mustavalkokuva. Kuin värikuvia ei olisi vielä keksittyään. Se on jotenkin kiva. Väritön, mikään ei hyppää pahemmin silmille. 

Jouluaatto ja syntymäpäivä. Vuoden paras päivä mielestäni. Näin on aina ollut. Syntymäpäiviäni en ole koskaan saanut viettää, edes lapsena. Siihen olen niin tottunut. En mitään odotakaan. Mies kuitenkin halusi muistaa. Kauniin korun hän valitsikin. Hopeinen eli harmaa. Sopii tuohon värittömään ikkunanäkymään niin hyvin. Tämä päivä on yhä vuoden paras päivä.

Jaksan yhä tuijottaa ulos ikkunasta. Korua puristan hellästi kädessäni. Kohta laitan sen kaulaani.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *