Kevätuutta
Keväällä minussa tapahtuu hassujuttu; alan ostaa aina vain hempeämmän värisiä vaatteita. Miksi syksyllä näin ei tapahdu? Silloin kuitenkin kaikki on synkkää ja pimeää, hempeät värit toisivat piristystä. Ei, syksyllä ostetaan mustaa. Ehkä se on niin, ettei roiskuva kura näy mustasta 😀
Nyt on kuitenkin kevät, vaikka hieman takapakkia mennäänkin. Joten siis hempeää tuli ostettua. Tuo takki oli kuin hattara, ihana <3 Olisiko vaalea lila oikea väri tuolle, ehkä.
Pari ohuempaa puseroakin lähti samaan kyytiin :). Siitystä vailla. Yleensä pesenkin ennen käyttöä silittämisen lisäksi.
Mieheni käy laskettelemassa meidän paikallisessa mäessä. Hän toi sieltä minulle muutaman pajukissan, kun olin juuri yksi päivä miettinyt, että mistähän niitä saisi? Oli ihana ylläri <3
Itse löysin rairuohopussin (oli toisin mennyt vanhaksi 2014) jostain meidän laatikosta. Saas nähdä nouseeko…vai olivatko jo vanhentuneet käyttökelvottomiksi.
Ostin Ruskasta 0.99 eurolla uuden narsissin, kun entinen kukki jo. Tästä taas jännitän, että ehtiikö kukkia pääsiäiseksi.
Ison suklaamunan annan nuorimmalle pojalleni pääsiäiseksi….vitsinä ostin, mutta toki aikuisetkin karkista ja suklaasta tykkää…
Kotiin ostin pussin hempeän värisiä pääsiäiskarkkeja. Noi on muuten hyviä, jokainen väri maistuu erilaiselle kuin toinen. Söpöjä tuossa mango-puisessa kipossaan. Käyvät sisustuselementistäkin…että pitäs varmaan olla syömättä niitä 😀
Mutta saahan näitä lisää, jos entiset pääsevät loppumaan 😀
Kevätuutta myös liikunnassa. Olen käynyt erilaisissa ryhmäliikunnoissa ja uusin kokeiluni on trampoliini-hiit. Tykkäsin tosi paljon. Kunnon hikikin tuli. Musiikki soi ja ohjatusti teimme erilaisia hyppyjä ja juoksua musiikin tahdissa. Välillä nopeampaa ja välillä täysillä. Oikein mukava tuttavuus.