Kuhan on kuhaa

Kun viime kevääna tyhjensimme omakotitaloa, jonka olimme myyneet nuorelle pariskunnalle, jouduin myymään tosi paljon tavaraa, joka ei tulisi sopimaan kaupungista ostamaamme osakkeeseen. Paras myyntipaikka oli facebookin kirpparit. Oikeastaan kaikki meni kaupaksi. Vaatteita en edes alkanut myymään. Ne vein kierrätykseen. Eräs valkohapsinen pariskunta osti kuukausien ajan minulta kaikenlaista. Siis tosiaan kaikenlaista. Leluista huonekaluihin. Hakivat ilmaiseksi annettaviakin. Lopuksi he toivat minulle kuhafileitä (kysyivät kuitenkin ensin, että syömmekö kalaa) . Nainen sanoi, että pitäisi olla täysin ruodottomia. He itse olivat kovia kalamiehiä. He toivat fileet kiitokseksi minulle, koska olin myynyt heille niin tarpeellista tavaraa ja kuulemma niin halvalla! No hinnathan pitää olla kohdillaan, että tavara liikkuu ja minä halusin varmistaa liikkuvuuden myymällä halvalla. Se ei ollut vaihtoehto, että tavara jää meille, koska sitten sen paikka oli kierrätyskeskus. Onhan siis vähän rahaa parempi, kuin ei rahaa ollenkaan.

Kerran mies sitten lähti viikoksi työreissuun Viroon, päätin, että nyt paistan kuhat pannulla ruuaksi. Olivat siis pakastimessa.

En koskaan ollut tehnyt mitään kuhasta. Joku sanoi olevan niiden kalliita kaupassa. Siksi varmaan en ole ostanut.

Pannulle vain margariiniä. Maustoin kuhat suolalla ja sitruunapippurilla. Niitä oli sen verran, että saisin niistä päivällisen/illallisen kolmeksi päiväksi. Ei tarvitsisi kuin tehdä salaattia kylkeen. Kuten nytkin tein.

Tässä raa´at, mutta maustetut kuhat ovat pannulla.

Nyt alkaa näyttää jo syötäviltä. Nam.

Silläaikaa, kun kuhat kypsyivät pannulla, minä tein salaatin  tai oikeastaan pilkoin erilaisia vihanneksia lautaselleni.

Rakastan noita Arabian sunnuntai lautasia. Ovat niin kesäisen keltaiset.💛

Ihmeen hyvin onnistui. Hyvää oli ja terveellistä. Onneksi näitä jäi vielä moneksi ruuaksi.

Kiitos paljon antajille (vaikka he eivät seuraajiani olekaan)

Kevät on jo pitkällä. Voikukat kukkii, oksissa on silmuja🤩. Tykkään, tykkään, tykkään.

koti diy ruoka-ja-juoma sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *