Miehen synttäri-illallinen

Miehelläni oli tänä vuonna synttärit maanantaina. Tämän vuoksi juhlimme niitä jo viikonloppuna käymällä syömässä ulkona. Ei me lahjoja ostella. Meillä on jo kaikkea.

Eipä yhtään ajateltu, että ravintolat voivat olla täynnä lauantaisin näin pikkujouluaikaan. Tuurilla kuitenkin saimme pöydän. Seuraaville tuleville myytiin ”ei oota”. Pöydissä oli joko syöjiä tai ”varattu”-lappuja.

Minä tilasin tuona Majakan specialin. Montaa lajia samassa annoksessa. Mies otti pippuripihvin.

Alkupalat kuuluu hintaan. Ihan hyviä. Savumuikkutahnaa oli tuo dippi.

Olivat kyllä hyviä annoksia.

Koska synttärit, niin mies halusi ehdottomasti jälkiruuat. Minäkin söin, vaikka tiedän, että jälkiruuat on liikaa minulle. Oli onneksi hyvää. Lämmintä suklaakakkua jäätelön ja marjojen kera.

 

hyvinvointi ravintolat sisustus ruoka-ja-juoma
Kommentit (2)
    1. Jälkkärit on sellaista luksusta. Erittäin harvoin tulee otettua. Itseasiassa minä tykkäisin syödä toisinpäin. Ensin jälkkäri ja sitten ruoka 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *