Miksi aina…?

Se on ihan saletti, jos talvella on muutaman päivän plussakelit, tulee sen jälkeen pakkanen. Miksi aina näin? Kaikki on ensin aivan sulaa ja märkää ja
seuraavaksi on pakkasta -7 astetta (tai jotain). Jonain talvena näin tapahtuu peräjälkeen monta kertaa. Nytkin ensin nautin niin leppoisista keleistä. Aloin jopa pitämään uudelleen kevyttoppiksia.

.

Sitten iski pakkanen. Teki kaikesta luistinradan. Pystyssä ei pysy ollenkaan. Turvallisinta olisi kontata eteenpäin.

Minulla on onneksi nastakengät. Joku vuosi sitten Intersportista ostetut. Miehellä on samanlaiset, mutta väri on sininen, minulla violetti. Näillä pääsee eteenpäin pääkallokeleilläkin, ei joudu pulaan. Niin hyvä ostos. Mies käyttää usein lumenluonnissakin. Viime talvena työnantaja antoi meidän koko Suomen henkilöstölle sellaiset piikkijutut, jotka kiinnitetään kenkiin. Minulla ei sellaisia ole koskaan ennen ollutkaan. En niitä muistanut käyttää viime talvena, en tainnut niitä muistaa ollenkaan.

En tiedä mikä asia sai minut ne muistamaan tänä vuonna. Joka tapauksessa kaivoin ne esille. Ne olikin tosi helppo laittaa kenkien päälle. Olin vain kuullut jonkun sanovan, että hänellä oli joskus ollut sellaiset kenkiin laitettavat ja oli kuulemma tosi hankalat laittaa ja käyttää. Ehkä ne olivat vanhanaikaiset. Kai nämäkin voivat kehittyä. Joka tapauksessa laitoin kengänkärjen ensin ja sitten venytin kannan ylitse. Siinä se oli ja niin helposti meni..Nuo oikeat piikkikengät ovat malliltaan aika karut, kuin jotkut vaelluskengät. Eivät välttämättä ollenkaan naiselliset, eivätkä sovi kaikkien vaatteiden kanssa. Tämän vuoksi olin niin tyytyväinen, kun muistin nuo irralliset nastajutut (mikähän niiden oikea nimi on?). Ne saan laitettua kaikkiin kenkiin ja tyylikäskin voi olla samalla😃. Pitää pitkiä villakangastakkeja ja silti jalassa on nastat. Tyyli säilyy . Hehheh.
Minulla oli ne parina pakkasaamuna ja oli niin turvallista kävellä. Ne nastat kyllä pitivät hyvin. Ne pysyivät myös tiukasti kengissä kiinni.Työkaverit valittelivat liukkautta ja jokunen oli kaatunutkin. Siihen oli helppo kuitata, että kannattaisiko sinunkin etsiä kaappien kätköistä nuo nastat ja laittaa kenkiin kiinni. Siksihän juuri ne saimme. Ei niistä ole turvaa siellä laatikon pohjalla ollessa.

Onhan sinullakin nastat? Kuljethan turvallisesti liukkaillakin 💜. Liikunnan iloa kaikille🏃‍♀️🚶‍♀️säästä riippumatta!😀

hyvinvointi mieli paivan-tyyli
Kommentit (4)
  1. mie sain joululahjaksi Icebugin kitkakengät ja ovat kyllä aivan mahtavat. En tykkää nastakengistä, vaikka pito vielä parempi kuin kitkoissa, koska niiden kanssa ei ”sisätiloihin” voi mennä.
    Mutta jos käyttää vain lenkkeillessä, nastat turvaavat varmasti paremmin.

    1. Kitkakengistä en tiedäkään mitään! Pitänee googlata👍🏻

  2. Joka vuosi täytyy saada ilmeisesti nuo luistelukelit. Viime viikonloppu oli täällä ihan kaamea, mutta nyt on saatu lunta niin, että on suht turvallista taas kävellä.

    Nuo nastat on kyllä kätevät!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/01/29/tammikuun-kuulumiset/

    1. Luistelukelit ja pakkanen vuorotellen läpi talven onkin painajainen. Onkohan yhtään talvea mennyt ilman…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *