Palasia luonnosta kotiin

Päätettiin lähteä miehen kanssa kävelylle. Oli aurinkoinen kaunis päivä. Kevään saattoi jo haistaa (ja nähdä). Miten voikaan ihminen nauttia tästä pitkän talven jälkeen. Niin täydellista. Kukkia tuotu jo ulos. Lähinnä narsisseja ja orvokkeja, ne kun kestävät pikku pakkasen. Tuo aurinko, se saa hymyn huulille.

Jäät lähtevät. On kevät, oikeasti on KEVÄT. Voi tätä riemua, joka on sisälläni. Voisin juosta, hyppiä ja nauraa kikattaa. Sellaista saa aikaan kevät minussa.

Lunta toki näkuu vähän joka puolella. Sitä riitti tänä talvena, joten eihän se voi nopeasti edes hävitä. Pikku hiljaa kuitenkin.

Jäät ovat jo heikkoja. Toivottavasti pilkkijätkin sen uskovat, etti tulisi niitä turhia hukkumisia…

Sitten näin heiniä. Sinne oli päästävät. Lumi ei kantanut yhtään, vaan jalat upposivat märkään lumeen. Kengät olivat täynnä lunta. Jouduin kaatamaan lumet pois kengistä kuin konsanaan lapsena joka päivä joutui tekemään :D, mutta sain ne heinät.

Siinä ne nyt ovat, sisustusheinäni.

Samat heinät sitten kotona. Ne kyllä sopisivat moneenkin paikkaan…

Lisäksi keräsin mustikanvarpuja. Laitan ne veteen ja maljakkoon.

Maljakko on sopiva, mutta paikka on väärä. Se vielä muuttuu.

Muutaman koivunoksankin nappasin mukaan. Niihin tulee tosi nopeasti lehdet sisällä lämpimässä. Tällä hetkellä niissä on jo melko isot lehdet💚.

Kun kävelimme pidemmälle tulo vastaan puussa olevan lintupönttö. Se oli täydellinen pieni talo. Siinä oli monta reikää linnuille. Rivitalomeininkiä. Aivan ihana mökki.

Kevätkin on niin ihanaa aikaa. Kaikkea tutkii ja kuvaa niin mielellään.

Kesää odotellessa nautin kevään joka sekunnista <3

koti ajattelin-tanaan sisustus oma-elama
Kommentit (2)
  1. Ihania kuvia ja keväässä on jotain taikaa. Tuoksut ja tunteet <3 Ajatus lähestyvästä kesästä saa perhosia vatsan pohjalle 😎

    1. Kiitti. Kuvailit tuon tunteen täydellisesti💛

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *