Pullapäivä

Nyt kun lapset ovat muuttaneet kaikki pois opiskelemaan, niin tulee kieltämättä leivottua tosi harvoin. Syy on, että tulee syötyä liikaa. Ennen vanhaan ne vain hävisivät, ihan hetkessä. Pannukakku meni kokonaan iltapalalla…

Joskus kuitenkin tekee mieli leipoa. Kun sen himon antaa kasvaa oikein suureksi, seuraa yleensä leipominen. Minun oli jo pitkään tehnyt mieli laskiaispullia. Lauantaiaamuna toteutin haaveeni.  Ensin tein tunnin body pumpin (tällä hain lupaa syödä paljon pullia.hah). Sen sain myös. Itse myönsin luvan itselleni. Ei tule riitoja koskaan, hehheh.

Laitoin taikinan kohoamaan ennen liikuntaa. Siellä se kohosi yhden lapseni koulussa tekemän liinan alla.

Minulla on tuollainen vanha vahakangas, jonka levitän pöydälle suojaksi, kun alan leipoa.

Hyvin kohonnut, joten eikun vain pyörittelemään pullia. Ajattelin tehdä laskiaispullia puolikkaasta taikinasta ja toisesta puolesta korvapuusteja. Kummatkin ovat meidän herkkua.

Leivoin pyöreät pullat ensiksi, että pääsevät jäähtymäänkin ensimmäisenä. Kermaa sulaa lämpimän pullan sisällä…

Kyllä, ne maistuivat juuri niin hyville kuin muistinkin. Nam.

Korvapuustitkin ovat niin hyviä…

Käytiin vielä kaupassa ostamassa kukkia kotiin. Pitkästä aikaa ruusuja, valkoisia kauniita ruusuja.

Kukat olivat liian pitkiä tuohon maljakkoon. leikkasin 5 cm pois.

Seuraavana päivänä leikkasin uudet imupinnat varsiin ja samalla toiset 5 cm pois. Sitten olivatkin jo paljon paremman näköiset. Niistä en kuitenkaan enää ottanut kuvaa.

koti hyva-olo diy
Kommentit (2)
  1. Mä mietin, että oiskos meillä tänään laskiaispullapäivä! Oijoi ne on niin herkkua.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2022/01/31/tammikuu-2022/

    1. Laskiaispullapäivä voi olla milloin vain, niin hyviä ne ovat 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *