Unohtunut ruoka

Meillä pyörii usein samat ruuat. Varnasti suurimmassa osassa koteja. Miten niihin jämähtääkin…vaikka ruokia olisi vaikka kuinka paljon!

Mistä lie mieleeni tulikin levylihapiirakka. Voi miten paljon sitä joskus tehtiin. Se oli hyvää ja erittäin täyttävää. Yksi palanen täytti jo kivasti, kahta ei jaksanut syödä, puolikas saattoi vielä mennä. Tota minun pitää saada. Niin sitä nykypäivänä mennään vain kauppaan ja ostetaan lehtitaikinat. Ennen nekin tehtiin itse. Tosin minä en tehnyt lehtitaikinaa, en jaksanut niin montaa kertaa kaulia, että tuli lehtevä. Minä oikaisin ja tein vain voitaikinan. Nyt ostin sen lehtevän taikinan x 2. Isoja vielä olivat, silti piti kaulia vielä isommaksi. Toinen pohjaksi, toinen kanneksi. Kansi vielä vähän isommaksi, koska käännän sivut piirakan alle.

Ensin keitin puuroutuvaa riisiä. Paistoin jauhelihaa (naudan 17%) ja sipulia. Maustin ne ja sekoitin taikinakupissa kaiken sekaisin, Täytettä tuli liikaa. Ylimääräiset laitoin pakastimeen. Kaivan ne sieltä sitten myöhempää tarkoitusta varten esille. Täyte kaadettiin toisen levyn päälle. Tasattiin. Kansilevy päälle ja kuten kirjoitin jo aiakaisemmin, käänsin kannen reunat piirakan alle.

Haarukalla vielä pistelin koko piirakan. Sitten uuniin, noiin 20 minuutiksi. Väri kertoo milloin on valmis. Sitten leikkasin piirakan sopiviksi palasiksi.

Onneksi poikakin tuli syömään. Isänsä otti muutaman palan vielä pariksi lounaaksi. Poika vei loput.

Retrojälkiruoka kruunaa sitten tuon retroruuan. Tätä jälkiruokaa en ollut tehnyt noin kahteenkymmeneen vuoteen. Ihmettelen, että miksi en, koska maistui aivan samalle kuin lapsuudessa. Sain Prismasta pullapitkon, kahvipaketin ja ruisleipää synttärilahjaksi. Pullapitko ei oikein tehnyt meillä kauppaansa, varsinkin kun jouluherkut valtasivat kaappimme. Tästä tuli mieleeni tehdä köyhiä ritareita vanhasta pullasta. Ei luonto antanut oikein periksi heittää roskiin. Kyllä kannatti, vaikka näihin olisi ehdottomasti kuulunut kermavaahto (sitä ei meillä ollut). Mansikkahillolla mentiin ja hyvää oli niinkin.

Pitää yrittää muistaa nämä köyhät ritarit, kun vaalea leipä tai pullapitko käy vanhaksi. Ovat kyllä tekemisen arvoisia. Lurps

koti diy ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *