Viikonloppureissu, osa 1

Mieheni kysyi alkuviikolla, että mennäänkö Imatralle hotelliin yöksi perjantaina? Yhdeksi vai kahdeksi yöksi? – Joo, Mennään vaan, mutta vain yhdeksi yöksi.
Haluan kuitenkin edes toisena aamuna nukkua pitkään (tai siis herätä silloin, kun itse herää), koska hotellissakin joutuu laittamaan herätyksen soimaan, koska aamupala.

Suunnitelmissa oli olla yksi yö Imatralla ja ajaa lauantaina 40 km Lappeenrantaan jouluostoksille ja vähän muillekin ostoksille. Haaveena olisi löytää itselle niin pitkä toppatakki, joka ylettyisi pohkeisiin saakka. Se lämmittäisi jalatkin kivasti, kun minä en tykkää pitää mitään kalsareita/sukkahousuja/legginssejä pitkien housujen alla talvellakaan. Minulla on sellainen pitkä kevyttoppis, mutta sillä ei mennä enää kunnon pakkasilla. Ne ovat nyt muodissa, joten ei pitäisi olla kovin vaikeaa löytää. Saa nähdä sitten. Parille lapselleni etsin heidän joululahjatoiveita urheiluliikkeestä.

Yö (to-pe) meni taas huonosti. Heräsin klo 02.20 ja kävin vessassa. Sitten katselin kelloa puolen tunnin välein, kunnes klo 05 nousin ylös. Tuli siis kolmen tunnin yöunet. Työasiat pyöri mielessä. Ei kyllä yhtään hyvä alku viikonlopulle. Niillä unilla piti sitten mennä töihin ja matkustaa Imatralle ja valvoa siellä koko ilta… rankkaa.

Töissä olin noin klo 06.00. Niin ”pirteänä” kolmen tunnin unilla. Huoh. Lähdimme kuitenkin töistä pois jo klo 12.00. Menimme kotiin pakkaamaan yhden yön tarpeet ja sitten auton nokka kohti Imatraa ja valtionhotellia. En ollutkaan ollut ennen tuossa linnan näköisessä hotellissa. Imatralla olin viimeksi ehkä 15 vuotta sitten, joten ihan kiva oli tulla taas.
Matkalla pysähdyimme kerran. Oikea herkkuhetki.Matkalla oli kaikenlaisia kelejä; aurinko paistoi (onneksi suurimman osan ajasta), oli sumua, satoi luntakin ja taas aurinko paistoi.Vihdoin kuitenkin saavuimme Imatralle. Voi miten upea tuo majapaikkamme olikaan, Imatran valtionhotelli. En ollut ennen ollut siellä yötä. Laitan tähän ensin kuvia ulkoapäin. Olo oli konsanaan kuin linnanneidolla tai jopa prinsessalla.Mennään sitten sisälle. Käväistään ensin vaikka meidän huoneessa. Huoneeseen kuului aamutakit, teet ja kahvit. Tykkään kovasti myös noista pienistä herkkuyllätyksistä, jotka tällä kertaa olivat lakuja ja suolapähkinöitä.Tuo on näkymä ranskalaiselta parvekkeeltamme.

Sitten laitan kuvia linnan sisältä. Aivan hurmaavan upea paikka. Linna täynnä yksityiskohtia ja viihtyisiä nurkkauksia. Sitähän olisi voinut tutkia loputtomiin<3Olihan se linna niin upea myös pimeällä. Upeasti valaistu. Pääsi niin oikeuksiinsa tuo kaunis rakennus.Tässä vielä yksityiskohta erään huoneen katosta. Seuraavassa postauksessa eli osassa 2 kerron sitten mitä söimme linnassa ja mitä illalla teimme.

Kommentit (2)
  1. Viikonloppureissu, osa 2 – Kolmas kerta toden sanoo...vai eikö? | Lily
    25.11.2020, 07:18

    […] viime viikonloppuna yhden yön Imaralle, valtionhotellissa, josta kerroinkin jo viime postauksessa täällä. Siinä kerroin enemmänkin itse linnasta. Nyt kerron muusta. Laitan silti tähänkin vielä kuvat […]

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *