Xeplion injektio kokemuksia

Psykoosista on vierähtänyt jo tovi ja elämä rullaa tasaisesti paikallaan. Suostuin injektiomuotoiseen hoitoon ja tänään lähdin aamupalan jälkeen piikille. Injektio annetaan kerran kuukaudessa, joten se on huoleton vaikkakin kallis hoitomuoto. Onneksi se on Kela korvattava. Oloni on pysynyt tasaisena, enkä ole huomannut mitään muita haittavaikutuksia kuin suunnattoman väsymyksen. Myös kuukautiset jäivät pois, mutta odottelen seuraavaa kiertoa, sillä injektion määrä laski tänään 100mg:n.


Jugurtti oli helppo aamupala, sillä injektiopäivänä myös lievä pahoinvointi vaivaa. Injektio pistettiin tällä kertaa pakaralihakseen eikä se satu ollenkaan. Injektio lyhensi sairaalassa oloaikaani merkittävästi, sillä hoitohenkilökunnan suurin huoli oli, jääkö lääkkeet syömättä. Pääsin heti pois, kun suostuin injektioon.

En ole vieläkään diagnoosistani niinkään varma, sillä henkisillä aalloilla seilatessa aktiivinen kolmas silmä voi hyvinkin tehdä tepposet mielikuvituksen kautta. Mutta toistaiseksi näin on hyvä, vaikkakin ikävöin kaikkia ihania intuitiivisia näkyjä valtavasti. Luetuin postaukseni olikin tämä Kleopatran vieraana – toivottavasti näkyillään taas pian.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *