Huomenna se sitten tapahtuu! BLOGIMUUTTO! Nappaa uusi osoite.

Huomenna, maanantaina 1.4.2019, se sitten tapahtuu. Mun blogi siirtyy MeNaisten sivuille ja samalla alkaa myös mun kolumnien teko MeNaisten printtiin.

Olo on kummastunut. Kuten kerroin jo maanantaina, tämä on ollut piiiiiitkä prosessi. Itse neuvottelut olivat pitkät ja siirtymäaikakin pitkä, joten tuntuu hassulle, että nyt tämä hetki on vihdoin käsillä. Huomenna on sitä paitsi vielä HUHTIKUU! Tässä on se kevät ja muutos, mitä on odotettu vaikka kuinka kauan.

Mä en osaa sanoa, muuttuukoo mikään blogissa lopulta. Tavallaan ei, ja sitten varmasti vaikka kuinka moni asia. Toisaalta en ole koskaan osannut tehdä blogiini mitään radikaaleja suunnanmuutoksia (ainakaan tietoisesti), vaan ennemminkin muutokset ovat tapahtuneet samaa tahtia kun itse olen muuttunut. Toisaalta jokainen blogikoti on muokannut blogia sinne suuntaan, minne se on kulloinkin mennyt. Blogia kun ei kirjoiteta missään tyhjiössä, vaikuttaa sen sisältöön vahvasti se, missä ympäristössä postauksia laitetaan ilmoille.

Tällaisia ajatuksia tähän sunnuntaihin, maaliskuun vikaan päivään!

Ai niin. Mut löytää huomisesta lähtien osoitteesta: menaiset.fi/blogit/kolmistaan

Tulkaa sinne mukaan! Olisi ihana saada uuden MeNaisten porukan lisäksi messiin myös teidät, vanhat kamut <3

Paras tapa saada tieto uusista postauksista on tietysti Instan kautta. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *