Näin valehtelen netissä. Blogihaaste.

Menen niihin hotelleihin, ravintoihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

En ja kyllä. Menen juuri niihin kohteisiin, joihin haluan muutenkin mennä, enkä koskaan valitsisi esimerkiksi matkakohdetta sen mukaan, millaisia kuvia kuvittelen sieltä saavan. Tosin aika usein paikat, joissa haluan vierailla, ovat myös kauniita. Eli kyllä viihtyvyys, kauneus ja estetiikka ohjaavat minua jollakin tasolla. Koen kuitenkin, että minulla ei ole juuri paineita tuottaa kauniita kuvia, koska kuvat ei ole koskaan ollut minun blogini pääpointti toisin kuin joillakin toisilla bloggaajilla. Minä en esimerkiksi ajattele, että oma insta feedini olisi mitenkään erityisen tarkkaan harkittu visuaalinen kokonaisuus. Se on ennemminkin sellainen kuvien, tilanteiden ja elämäni kollaasi, jossa eritasoiset kuvat, hyvinkin erilaisilla laaduilla vuorottelevat keskenään.

 

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

En tee asioita itselleni tai kodilleni blogin vuoksi, koska pitäisin sitä täysin turhana. Toki jos luonnollisesti kotona on esimerkiksi jotain kaunista katseltavaa tai annos näyttää erityisen hyvälle, saatan sen kuvata. Poikkeus on tietysti erityisesti postausta varten otettavat kuvat. Niissä esimerkiksi saatan feikkisiivota jonkin sotkuisen nurkan, että varsinainen kuvattava kulma tulisi paremmin esille.  Niin ja tottakai blogikuviin pukeudun myös harkiten. Tosin en koskaan laita blogikuviin päälle mitään sellaista yhdistelmää, mitä en muutenkin pitäisi ylläni. 

 

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Otan itsestäni kuvia ja erityisesti videoita, joissa olen ihan pölähtänyt ja ilman meikkiä. Tosin minulla on ripsipidennykset, joten en ole edes herätessäni ihan au naturel, mutta otin kyllä videoita itsestäni silloinkin, kun minulla ei talvella ollut ripsipidennyksiä. Se, missä en juuri tykkää kuvata itseäni, on silmälasit päässä. En pidä siitä, miltä rilleillä näytän, joten se on varmasti se turhamainen puoleni. 

 

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Minä ymmärrän kyllä blogimaailman brändiasiat, mutta en silti koe, että minun täytyy toteuttaa mitään brändiä. Itse asiassa olen monta kertaa huomannut, että lukijoillani on usein selkeämpi kuva siitä, mitä minä olen, tai mitä minun brändini tulisi olla, kuin itselläni.

Koska mä koen, että haluan elää itseni näköistä elämää, koen myös, että blogi heijastaa sitä, mitä aidosti olen. Joskus se on ristiriitaista, joskus ei, mutta pääasia, että olen uskollinen itselleni.

Tottakai minä esimerkiksi yhteistyöt valitsen niin, että ne tukevat omia arvojani. Mutta se on lähinnä oma valintani, eikä niinkään se, että haluan sillä korostaa ulkoisesti jotain asiaa.

 

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

En ota itse kuvia itsestäni muulla kuin kännykällä, mutta silloin otan Huawein automaattisen kaunistuksen pois. Noora, joka ottaa blogikuvani, käsittelee toki valot ja muut, mutta ei muuta ulkonäkööni. Jos on finnit, selluliitti tai kalpea iho, sitten ne on.

 

Silottelen elämääni somessa.

En kirjoita tai kuvaa mitään sellaista, mitä elämässäni ei oikeasti ole, joten en koe, että varsinaisesti silottelen. Silottelu kun on mielestäni osin synonyymi valehtelulle tai vääristelylle. Mutta jätän tietysti monia asioita pois blogista, joten sitä voi varmaan pitää osin silotteluna. En kerro kaikkia elämäni ja perheeni kipupisteitä, mutta toisaalta kyllä jätän myös pois myös niitä kaikkein kauneimpia hetkiä. Joitakin asioita – surullisia ja kauniita – kun haluaa tietyllä tavalla vaalia niin, että ne jäävät vain yksityisiksi. Ehkä yksi kauneimmista kommenteista, jonka olen saanut, on se, kun ystäväni Inari sanoi, että hänestä minä olen blogissa juuri se sama tyyppi, jonka hän tuntee. Sellainen kommentti ihmiseltä, jonka on tuntenut koko ikänsä, on musiikkia korville. Kyllä minä pyrin siihen, että ne asiat, jotka tänne kerron tai kuvaan, ovat totta. Joskus se, etten mielistele tai toteuta kuvaa, joka ihmisillä minusta on, tuo tietysti myös ongelmia. Mutta en voisi tehdä blogia niin, että yrittäisin esittää mediasensitiivistä blogi-Karoliinaa sen todellisen Karoliinan sijaan.

 

Bloggaajien elämä on glamourista.

Bloggaajan elämässä pääsee tutustumaan moniin sellaisiin asioihin ja ihmisiin, joihin ei esimerkiksi opettajan pääsisi. Ja joo: Ei opettajan huoneesta saadu goodie bageja tai voinut kilistellä skumppaa. Tuota – ainakin omassa blogielämässäni – on kuitenkin se yksi prosentti. Muu elämä on tasan sitä samaa kolmekymppisen perheenäidin elämää kun kaikilla muillakin. Se, ettei täistä, oksennustaudeista, tyhmistä riidoista tai lattialla rötköttävistä likapyykkikasoista aina kirjoita, ei tarkoita, ettei niitä olisi.

 

Haastan ekoina blogihaasteeseen vastaamaan Nooran, Marin ja Umpun. Haaste menee näin:

  • kerro, keneltä sait haasteen
  • vastaa väittämiin
  • lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse
  • lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle

Ihanaa alkanutta viikkoa!

- Karoliina -

*Kuvassa osa meidän H23-tiimistä. Paidat Sidoste

 

Kommentoi