Opettajanhuoneitkuja ja nyrkkejä. (Ope-postaus, 4/4)

Jaahas. Ope-saaga alkaa olla tällä erää lopuillaan. Vaikka. Onhan mulla vielä muutama asia koskien sitä, miksi mun mielestä opettajat väsyy. Vaihtaa alaa.

 

Palkka ei vastaa koulutusta

Opettajan palkka on asia, joka nostetaan esille tasaisin väliajoin. Ja kyllä. Onhan se aika kehno (varsinkin lastentarhanopettajien!), jos ottaa huomioon koulutuksen pituuden suhteessa maamme keskikuukausiansioon (3 631e/kk, 2017). Tilanteessa on muutama ongelmakohta.

  1. Jo pelkkä lähtöpalkka on koulutukseen nähden alhainen. Lastentarhan opettajat ovat vähintään yliopiston käyneitä kandeja, kaikkien pätevien peruskouluopettajien täytyy olla vähintään yhden oppiaineen ja pedagogisten opintojen maistereita. Jos ottaa lähes minkä tahansa muun alan, jossa koulutus on sama, palkka on parempi. Ja ei: Tätä ei edelleenkään selitä opettajan pitkät lomat, ja vuoden koko kiertoon jaettu palkka, joihin niin usein vedotaan. Huono se on silti. 
  2. Etenemismahdollisuudet uralla ja palkallisesti ovat olemattomat. Jos ottaa mukaan kaikki ikälisät ja työnvaativuuslisät, opettajan palkka nousee työuran aikana (jos on siis valmistumisesta eläkeikään) noin muutaman nettokympin (!) verran vuodessa.
  3. Hassua on myös se, että toisin kuin monissa muissa ammateissa, opettajan palkka voi laskea, vaikka työpaikka pysyisi samana ja kokemus lisääntyisi. Ainoa asia, josta opettaja voi nimittäin saada lisätienestiä, on lisätunnit (=opetusvelvollisuuden yli menevät opetustunnit). Nämä tunnit ovat kuitenkin kiinni aika kulloisestakin resurssista ja oppilasmäärästä, joten kokeneenkin opettajan palkka voi laskea uran edetessä.
  4. Pimeintä tässä yhteiskunnassa on se, että minä saan yhdestä Instagram-kuvasta saman verran rahaa, kun sain opettajana KUUKAUDESSA siitä, että pidin kaksi lisätuntia ja yhden tukiopetuksen JOKA VIIKKO. Se on mielestäni väärin! On ihan totta, että palkka ei pelasta, jos ammatti ei muuten ole oikea. Mutta jos huono palkka heijastelee yhteiskunnan arvoasteikkoa, syö se ammatillista itsetuntoa.

 

Yliopisto ei valmista kohtaamaan oikeita ihmisiä

Vaikka yliopistossa opeopiskelijoille onkin pedagogiset opinnot ja harjoittelut, ei normaalikoulun meno vastaa normaalin koulun menoa. Mä olin ollut reilun vuoden jo kokopäiväisesti töissä koulussa, kun suoritin viimeisen opetusharjoitteluni. Kun sitten katsoin sitä hipihiljaista, mutta alati innostuvaa harjoitteluluokkaani, tajusin, ettei tämä tilanne vastaa millään tavalla sitä tavallista peruskoulua. Ei varsinkaan, kun niitä yksittäisiä opetustunteja hiottiin ja suunniteltiin tunti tolkulla.

Yliopiston ongelma on se, että se kasvattaa tutkijoita, ei opettajia kentälle. Ei siellä kerrota, mitä tehdä, jos oppilas viiltelee itseään. Ei sitä, kuinka ottaa humalaiset vanhemmat vastaan arviointikeskusteluun, eikä sitä, miten toimia, kun teini-ikäinen oppilas tunnustaa vastavalmistuneelle opettajalle rakkauttaan tai päättää vetäistä pään sekaisin ennen aamutunteja.

 

Vittusaatana, älä herpaannu koskaan

Kaikki, jotka tuntevat minut yksityiselämässä, tietävät, että olen aika kova kiroilemaan. Siksi en säikähdä ekaa ”voi pentele -huudahdusta”. Mutta se koulun jatkuva melusaaste, ja varsinkin teineille tyypillinen ronski kielenkäyttö syö ihan oikeasti todella paljon voimia. Ymmärrän hyvin, että kiroilu kuulu usein osana teini-ikää, eikä se minustakaan ole mikään maailman suurin synti. Tämä ei silti poista sitä, kuinka ainainen kiroilun kuuleminen vie voimia. 

Kun olin opettaja, en juuri ikinä kuunnellut musiikkia, kun en vaan yksinkertaisesti kestänyt enää yhtään lisämelua elämääni. Samoin hiljensin F:n aina päiväkoti- ja työpäivän jälkeen iPadin kanssa puoleksi tunniksi, ja vasta sitten jaksoin olla taas äiti. Halusin vaan yksinkertaisesti olla aivan hiljaa.

Joku ei-opettaja taisi ihmetellä, miten esimerkiksi 6 tunnin työpäivän jälkeen voi olla niin väsynyt. Teen nykyisin töitä 8- 10 tuntia joka päivä. Ja todella usein niin, että en varsinaisesti pidä taukoa edes ruokkiksen vertaa (kiitos Woltin). Silti työn kuormittavuus on aivan eri luokkaa, koska minun ei tarvitse olla sataprosenttisesti läsnä koko ajan. Voin huonona päivä uppoutua hetkeksi omiin ajatuksiini, olla tarvittaessa hiljaa tai jakaa iloja ja murheita sopivassa välissä työkavereiden kanssa. Eikä palaverissa useinkaan istuta kahta-kolmea tuntia enempää kerralla. 

Opettajana sen sijaa piti olla kaikki aistit valppaina siitä samasta sekunnista lähtien, kun töihin aamulla meni. Ei siinä voi sanoa lapsosille, että ”mä tässä chillailen hetken ja virityn päivän tunnelmaan. Aloitetaan hommat vartin päästä.”

Sama pätee siihen, miten yksityiselämä ei saa periaatteessa näkyä opettajan toimissa yhtään. Se, missä aikuistöissä voi sanoa kollegalle, että on vähän paha mieli, kauhea pääkipu tai vaikkapa keskenmeno alla, ja on siksi vähän poissaoleva töissä, ei päde luokkatilanteeseen. Vaikka yksityiselämässä olisi tapahtunut mitä, ei opettaja voi herpaantua, tai muuten koko tilanne räjähtää käsiin. 

 

Kirjaaminen ja jatkuva uhka siitä, että munaa 

Se, mikä mua ehkä eniten sapetti opettajan töissä, oli joka ikisen asian kirjaaminen ylös. Jos sulla oli huoli oppilaan henkisestä tilasta, sen kun vaan kirjaamaan sitä lomakkeeseen. Jos aistit oppimispulmaa, kirjaamaan vaan. Jos sait tietää sisäilmaongelmista, piti täyttää lomake. Jopa se, kun kerran raskaana ollessa sain oppilaalta nyrkin mahaan, (ja toisen kerran tikit silmäkulmaan), oltiin ekana vaatimassa väkivaltatilanneraportin rustaamista.

Kaiken tämän kirjaamisen takanahan on se julmettu pelko, joka koulumaailman ympärillä pyörii. Opettajia ja kouluja vaaditaan vähän väliä tilille jos mistäkin virheestä, joten kirjaamisen ajatellaan olevan meidän työntekijöiden avuksi. Että eipähän ainakaan päästä sanomaan, että on tehty väärin. Olen itse asiassa käynyt jopa kolmetuntisen luennon siitä, missä OAJ:n lakimies kertoi erilaisia tilanteita, joissa opettaja on joutunut kuseen tehtyään väärin. Tämän tietysti oli tarkoitus auttaa meitä opeja, jotta emme joutuisi pulaan. Itseäni tosin alkoi vaan, juuri toista vuotta opetehtävissä olevana keltanokkana, vaan ennemminkin pelottaa. 

 

Kaikilla on mielipide koulusta

Koulun yksi haaste on se, että jokaisella on siitä mielipide tai kokemus, vaikka ei olisi itse koulurakennukseen 50 vuoteen astunutkaan. Kuten jo sanoin ihan ekassa postauksessani, minun mielestä koulu on muuttunut jo viimeisen kymmenenkin vuoden aikana niin paljon, että sitä on vaikea uskoa. Joten 20 tai 50 vuotta on jo eri universumissa.

Ymmärrän myös, että yhteiskunnallisesti koulu on tärkeässä keskiössä, joten siksi ihmiset haluavat jakaa koulun suhteen näkemyksiään. Vaikka out of the box -ajattelu on monesti enemmän kuin tervetullutta, on se välillä myös sellaista, ettei se vie tosielämässä – siellä koulun sisällä – asioita ainakaan parempaan suuntaan. Koulu kun nyt sattuu olemaan vielä vuonna 2018 koulu, eikä mikään yrityskylä-kyberavaruus, vaikka kuinka haluttaisiin karistaa koulun dinosaurusluonne tästä päivästä menneeseen.

Minusta oiva esimerkki tästä oli ensimmäiseen opepostaukseeni saamani kommentti:  ”Pitääkö oppimateriaalikin tehdä joka tunnille uudestaan? Olen ajatellut, että yksi pitkään opettaneen hyvä puoli on se, että hänellä on materiaalit valmiina ja niitä on helppo tarvittaessa muokata ja hän osaa opettamansa aineen "ulkoa" ja siksi pystyy myös keskittymään niihin oppilaisiin ja kaikkiin ristiriitatilanteisiin luokassa.” Ja tietysti ymmärrän, että mistäs sitä tietää toisen ihmisen ammatista, kun en minäkään tiedä kenenkään muun kuin omani kiemurat, joten vinkkien anto on oikeasti vain sitä, että halutaan aidosti auttaa.

Mutta jos edelleen kuvitellaan, että nykypäivän opettaja astelee luokkaan jotkut 12 vuotta sitten tehnyt tuntisuunnitelmat kainalossa, iskee kalvot esille ja vetää vanhalla kaavalla, mutkistaa se aika paljon keskustelua koulun nykytilasta. Ja se ehkä onkin se suuri ongelma! Ulkoapäin tulee paljon ohjeita ja käsityksiä, jonka keskellä – todellisuuden kanssa ristipaineessa – sitä sitten yritetään tehdä parhaamme. Siinä mielessä koulu on julkisuudessaan hyvin erilainen ammatti kuin joku yksityisen sektorin ala.

Tästä aiheesta pieni esimerkki mun työuralta. Kielenhuolto (pilkut, pisteet, yhdyssanat yms) kuuluu periaatteessa opetettavaksi joka luokalle yläkoulussa. Pidin yleensä sellaisen kielenhuoltojakson, eli opetin kaikille opetusryhmilleni luokka-asteesta riippumatta kielenhuollon aina samojen viikkojen aikaan. Se teki sen, että yhdessä jaksossa opetin samaa asiaa noin neljän viikon ajan jokaiselle ryhmälle. Toisin sanoen pelkkää kielenhuoltoa 72-104 tuntia vuoden sisällä (riippuen tuntimääristäni,  jotka olivat vuosien aikana 18-25h/vko).  Ja koska olin koulussa sen yhdeksän vuotta, opetin PERIAATTEESSA tismalleen niitä samoja asioita noin 648-900 oppitunnin ajan. Ja joo: Joku kielenhuoltoprojekti, muistisääntö tai harjoite saattoi olla sama, mutta yksikään tunti ei ollut samanlainen. Eikä yksikään luokka tai yksilö. Toisin sanoen kertaakaan niille 648-900 oppitunnille ei voinut mennä asenteella, vedelläänpä jotain vanhasta muistista. Totta on, että MINÄ kyllä muistin asiat. Mutta jokainen opetustilanne ja oppilas oli yksilö.

 

Kiitos tästä koko viikon kestäneestä paluusta opettajan elämään teille. Olette kommentoineet rakentavasti ja virkistäneet muistiani!

Pakko jakaa lopuksi, kaiken tämän kritiikin keskellä ihana kohtaaminen oppilaiden kanssa vuosien takaa. Mulla oli eräs AIVAN huikea opetusryhmä, joka omalla villillä luonteellaan laittoi paketin ja opettajien päät usein aivan sekaisin. Mutta. Ne ihmiset siellä olivat täyttä kultaa. Kun mä kerran olin itkenyt opettajanhuoneessa mun mummon jouduttua sairaalaan ja astelin luokkaan sen jälkeen kyyneleet pyyhittyäni coolisti, tajusivat nämä yksilöt punakasta naamastani, että kaikki ei ollut ihan ok. Muuten aina niin mölisevä luokka veti jo käytävällä ihan hiljaiseksi, ja yksi, se kaikista levottomin, tuli eteeni huolestunut ilme naamalla:

”Sallinen, onko kaikki ok?” Nielaisin reippaasti ja mumisin, että mummo on joutunut sairaalaan, mutta kaikki on aivan hyvin ja tästä nyt vaan aloitellaan tuntia. Astelin luokkahuoneeseen ja lauma seurasi minua. Iskin tavaroitani pöydälle ja ihmettelin, kun kukaan ei mennyt omille paikoilleen. Sitten joku rykäisi rivissä. ”Mitä jos annettaisiin ryhmähali?” kuului joukon keskeltä vähän epävarma ääni, ja niin, ennen kuin huomasinkaan, olin parinkymmenen ysiluokkalaisen tiukassa yhteishalissa.

Joten siksi. Juuri noiden kohtaamisten ja ihanien nuorten vuoksi tuo ristiriitainen, vaikea, väsyttävä ja välillä hermot vievä ammatti on niin upea. Siinä – lopulta – ollaan ihmisiä ihmisille!

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä 

Kommentit

kansankynttilä ja kiristävä nuttura (Ei varmistettu)

Hei!
Olen itse luokanopettaja ja toiminut alalla n. 20 vuotta. Voin allekirjoittaa jokaisen ajatuksen, minkä tämänkertaisessa postauksessasi kirjoitit. Kiitos. Kukaan muu kuin toinen opettaja ei voi ymmärtää työn kuormittavuutta. Sitäpaitsi kaikenmaailman kirjaamiset ja ylimääräiset, teennäiset suunnittelu- ja tiimityöt kuormittavat perustyön lisäksi. Nämä edellä mainitut "ihanuudet" ovat lisääntyneet huimasti viimeiset kymmenen vuoden aikana. Ihmettelen, miksi ammattijärjestömme ei enemmän pidä puoliamme. Valitettava tosiasi.

Mukavaa syksyä sinulle ja perheellesi!

t: vielä energinen ope, mutta että kuusvitoseksi tätä rumbaa??!!

Raportoinnista (Ei varmistettu)

On se kuulkaas vaan niin, että työ kuin työ, niin raporttia pitää vääntää. Ja se kuormittaa ihan jokaista työntekijää alasta riippumatta.
Että ihan vaan tiedoksi opeille, että perustyön lisäksi me muidenkin alojen ihmiset tehdään kaikenmoista muuta suunnittelu- ja tiimityötä.
Ja olen vähän niin kuin ajatellut sen niin, että jos siitä minulle palkka maksetaan, sitä sitten tehdään.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kyllä. Ja käydään koulutuksissa, ollaan välillä (yllättävissäkin) iltatöissä ja tehdään paljonkin sellaista mikä ei ole sitä ”oikeaa työtä”. Oman ammattikuntani virheistä on viimeksi ollut ihan lööpissä asti viime viikolla, joten virheitä todellakin kytätään myös muilla aloilla ja jos niitä alkaa pelätä niin eipä oikein voi edes olla tällä alalla. Tai varmaan missään töissä..?

Opettaja minäkin (Ei varmistettu)

Sepä se, jos maksettaisiin. Kun mikään raportointi ei tuo senttiäkään lisää liksaa. Opettajien palkkaan sisältyvää YS-aikaa on 3 tuntia viikossa. Siihen aikaan sisältyy kokoukset, opettajien tekemä yhteistyö, kotien kanssa tehtävä yhteistyö ja lukematon määrä muuta. Jos opettajainkokous vie ajasta viikottain noin puolet, pitäisi lopun ajan riittää kaikkeen muuhun. Endi viikolla on tapaamiset yli kahdenkymmenen oppilaani huoltajien kanssa. Jokaista kohden on varattu 15-20 minuuttia, tulkkia tarvitseville vähintään tupla-aika. Lyhyemmälläkin matikalla laskee, että viikkojen YS-aika tulee käytettyä tässä. Mutta en voi silti sulkea yhteydenpitoa koteihin kuukaudeksi tai jättää tulevia kokouksia väliin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mulla on kuudes opettajatyövuosi menossa ja tunnistan kaiken, josta kirjoitit kaikissa 4 postauksessa. Mä kuitenkin itse jaksan työssäni, tykkään siitä enkä haikaile muihin hommiin ja olen löytänyt pari selittävää tekijää jo aiemmin, kun olen asiaa miettinyt - ja ne ovat (ainakin osittain) synnynnäisiä ominaisuuksia, joihin on hirveän vaikea vaikuttaa.

Mä olen joissain jutuissa melko suurpiirteinen, en juuri stressaa ja olen kaikkea muuta kuin herkkä (jos siis mietitään kun on paljon puhe erityisherkkyydestä, niin mä kuulun janan toiseen ääripäähän). Pystyn helposti elämään mm. sen kanssa, että vetäisen hatusta tunnin sisällön koska en ole ehtinyt uhrata sekuntiakaan sille ennen tunnin alkua (no onneksi sentään harvoin ihan näin!). Olen myös päättänyt ihan tietoisesti tehdä töitä säännöllisesti joka päivä klo 8-16, yhtenä päivänä vähän pidempään parin ylitunnin takia ja sen on riitettävä. En edes ehtisi muuna aikana esim. tarkastaa kokeita, koska on omia ja lasten harrastuksia. Tästä syystä taas esim. tarkastutan kokeet oppilailla itsellään.

Oman työn organisoinnilla ei kuitenkaan pääse ihmeisiin, vaan koen suurimmaksi jaksamista edesauttavaksi tekijäksi (omassa tapauksessani siis) ihan vaan oman perusluonteen, joka sattuu soveltumaan tähän työhön hyvin.

Rin (Ei varmistettu)

Ihana kuulla kerrankin joltain toiselta opelta samanlaisia mietteitä mitä itselläkin pyörii mielessä.

Aloitin kieltenmaikkana 2014 ja olen koko työurani ajan pitänyt tarkasti kiinni siitä, että en tee yli 40h töitä viikossa. Tai jos teenkin, niin ainoastaan harvoin. En ole valmis uhraamaan omaa terveyttäni tai lapseni lapsuutta yhdenkään työnantajan tai teinin takia. Tiedän, että minulla on taipumusta perfektionismiin, ylianalysointiin ja stressierkkeilyyn, joten tietoisesti toppuuttelen itseäni, jos tuntuu, että mopo lähtee keulimaan. Tietynlainen sekoitus herkkyyttä ja kyynisyyttä tuntuu ainakin omalla kohdalla toimivan ja estävän pahimmat burn outit.

Olen taas kesän jäljiltä uudessa paikassa. Opetan pahimmillaan 34h viikossa, joten välillä keksin matskua tunneille samalla kun pidän niitä. Näin uskomattoman surkea resursointi nimittäin mielestäni PITÄÄ näkyä jo opetuksen laadussa (heh, vaikka toki tykitän timanttista settiä lennostakin). Sanon myös suoraan, jos minulle ei sovi jonkin ekstrahomman hoitaminen, siinäpähän antavat fudut ja etsivät paremman. (Vaikka viimein saadun vakipaikan menetys varmasti nakertaisi pitkään.)

Ja loppuhuomiona: teinit on parhaita ja tän työn suola ja sokeri! ️

Jennppa (Ei varmistettu)

Täällä nieleskelen ja pyyhin kyyneleitä tuon ryhmähalin jäljiltä..ihania! Kiitos kun jaoit kokemuksia ja ajatuksia tästä aiheesta. Toivotaan, että opettajat yhdessä heräisivät vaatimaan muutosta.

Sinianu (Ei varmistettu)

Siis painin juuri vakavan työuupumuksen kanssa. Työvuosia menossa vasta kolmas. Olen lastentarhanopettaja. Ikää 26v. Mietin vakavissani uranvaihtoa ja vähintään pitkäö sairaslomaa. Etenkin ns. "Normaalien" työpäivien jälkeen olen aivan loppu. Mulla on tuentarpeisia lapsia mun esiopetusryhmässä ja meno aika villiä (lievästi sanottuna). Resurssit nollissa. Oon neljänä päivänä viikosta lyömäs hanskoja tiskiin. Sit on ne päivät ku lapsi ohi mennen halaa. Kuinka ne ottaa joukkohalauksella vastaan kun tuun lomalta töihin. Miten se haastavin kaveri selvii tehtävistä ilman et kamat lentää tai päivästä ilman väkivaltaa. Siit tulee olo et vitsi tää on jotain siistiä, kun näkee ne onnelliset ilmeet, ilon, oppimisen ja kasvun. Niitä mä tuun kaipaamaan ja se mua harmittaa et kaikki muu siinä ympärillö on niin raskauttavaa, ettei tätä pysty. Tänäänkin tulin itkien töistä ja vieläpä iltapuhteena laskin loppu kuulle rahat, paljonko saa mennö kauppaan että pärjään seuraavaan palkkapäivään...

Ope itsekin (Ei varmistettu)

Tämä on todella surullista. Siis se, että nuori, motivoitunut henkilö uupuu työssään koska resursseja ei ole tarpeeksi. Riittämättömyyden tunne ja se, ettei ehdi eikä pysty tekemään työtään niin hyvin kuin haluaisi kuormittaa ainakin minua kovasti. Haluaisin kuitenkin tsempata sinua vielä. Jos oikeasti viihdyttävä alalla, niin koita hakeutua toiseen työpaikkaan/toisenlaisiin tehtäviin. Minä oli viime vuoden äärirajoilla ja mietin ensimmäistä kertaa alan vaihtoa. Vaihdoin sitten kuitenkin "vain" työpaikkaa ja nyt olen löytänyt työniloni uudestaan. ️ Ja tuo lastentarhanopettajien palkkaus on yhteiskuntamme häpeäpilkku!

Vierailija (Ei varmistettu)

Äää rupesin itkee tääl ton ryhmähalin johdosta!!

Kuvaamasi esimerkki on juuri se, miksi tätä jaksaa vaikka oikeasti olen sitä mieltä ettei tarvitsisi.

Mutta ne lapset ja nuoret ja ne kohtaamiset. Varsinkin kun tietää vaikuttaneensa monen oppilaan kokemukseen itsestään ja siitä että pystyy.

Kiitos tästä juttusarjasta, oon käskeny ystävien, perheen ja puolison lukemaan nää ymmärtääkseen miksi en aina oo paras versio itsestäni heille.

t. erkka

Vierailija (Ei varmistettu)

Kiitos hirmuisesti näistä postauksista Karoliina! Itse olen kyllästynyt selittelemään kuvailemiasi asioita ympäristölleni kun tuntuu että moni pitää sitä vain turhana naisten narinana. Itse kuitenkin ennustan, että nykyisellä kehityksellä tämä "opettajakupla" puhkeaa lähivuosien aikana ellei sille monella tasolla ryhdytä tekemään jotain. Meillä on pian valtava määrä uupuneita opettajia ja kunnilla valtavat laskut siitä syystä maksettavana.
Saamasi valtava kommenttimäärä, joka on tehty vielä erittäin asiallisessa hengessä ja keskustelu, jossa on keskusteltu asioista eikä ryvetetty ketään sekä tykkäysten tulva kertoo siitä, että olet tarttunut tärkeään ja yhteiskunnallisesti merkittävään aiheeseen. Toivottavasti nämä tekstit leviävät laajempaankin tietoisuuteen! Kirjoitathan tästä kirjan - meidän tarinoistamme?

Uupunut ope (Ei varmistettu)

En voisi olla enempää samaa mieltä. Kiitos Karoliina ihan hirmuisesti näistä postauksista. Tirautin tämän tekstin jälkeen itkut. Yksi hyvä päivä lasten kanssa, se ilo ja riemu pyyhkäisee pois monta väsynyttä hetkeä. Nyt olen kuitenkin niin uupunut, että kyselijöille linkkaan nää sun postaukset, tiivistävät täysin uupumiseni syyt.

Sandy/ La Dolce Vita (Ei varmistettu) http://ladolcevitaesandys.blogspot.fi

Itse jaoin linkin postauksiin omassa henkilökohtaisessa Facessani, juurikin tuon tietoisuuden lisäämiseksi. Kaikki me ollaan varmaan saatu ystäviltä ja tuttaviltakin kuulla kuittailua juuri lomista ja lyhyistä työpäivistä, ja kun työ on muutenkin niin kevyttä, että mehän vaan luetaan tunneilla valmiita opeoppaita... Jakaa muutkin, ehkä jopa sattuu jonkun työnantajatahon silmiin. Nimimerkillä juuri uutta kouluttautumissuuntaa 12 vuoden opeuran jälkeen aloitteleva.

Nettanen
Destination: Happiness

Aivan loistava postaussarja Karoliina, KIITOS! Toivon todella paljon, että tämä herättäisi laajempaakin yhteiskunnallista keskustelua, koska aihe on niin äärimmäisen tärkeä.

Olin tällä viikolla Trendi-lehden Facebook-livessä puhumassa työuupumuksesta, ja työ josta puhuin, oli open työ. Päädyin heti ensimmäisen vuoden jälkeen vaihtamaan alaa. Ja hassua, että edelleen koen myös jonkinlaista häpeää siitä, että en jaksanutkaan/"pärjännyt" opena. En siis itse uupumuksesta, vaan siitä, että musta ei ollutkaan opeksi. En tuossa haastattelussakaan maininnut erikseen ammattiani, koska tavallaan pelkään edelleen huonoksi leimautumista tai jopa sitä, mitä entisten oppilaideni vanhemmat nyt ajattelevat, kun heillä jo silloin aikoinaan oli niin paljon sanottavaa kaikesta. Ja sitten taas - ihan älytön ajatus! Koska mitä väliä! Mutta jotenkin juuri tuo, että kaikilla on niiiiin vahvat mielikuvat open työstä, miten se pitäisi tehdä ja hoitaa ja millaista se on.

En muista enää, oliko tässä postaussarjassa oppilaiden vanhemmista ylipäätään puhetta? Täytyy todeta se tähän loppuun nimittäin vielä, että valitettavasti koin yhtenä raskaimmista asioista open työnä vanhemmat, jotka olivat niiiiin tietoisia kaikesta ja kuormittivat minua vähintään yhtä paljon kuin itse oppilaat.

Saman äärellä (Ei varmistettu)

Kiitos tästä neliosaisesta, koulumaailman tilannetta osuvasti kuvailevasta jutustasi. Olen saamaa mieltä kanssasi ja allekirjoitan kaiken. Kokemusta yläkoulun opettajana itsellä jo lähes 20 vuotta. Pitkään aikaan tätä työtä ei ole pystynyt tekemään enää niinkuin toivoisi. Pärjätäkseni arjessa en voi enää tehdä tätä sydämelläni, vaan väkisin kyynistyy. Epäkohtiin lisäisin vielä yhden merkittävän kuormittavan tekijän eli koulujen sisäilmaongelmat. Tänä syksynä kun olen saanut niiden kanssa itsekin painiskella. Huono sisäilma tekee olon erittäin väsyneeksi ja jaksaminen on tiukilla. Tämä juttusarjasi ja kaikki niihin kirjoitetut kommentit pitäisi saada kaikkien kuntien sivistyslautakuntien jäsenten luettavaksi ja ennen kaikkea opetusministeri Sannille nämä voisivat olla silmiä avaavia tekstejä. Iso kiitos sinulle Karoliina.

Minä myös (Ei varmistettu)

KIITOS täältäkin. Usein tosi mahtavaa työtä, usein ihan kauhean rankkaa. Lukisipa kaikki ei-opettajat nämä jutut. Itse koen nimittäin työn rankkuuden vähättelyn yhdeksi vaikeimmista asioista kohdata. Jos reilusti sanottaisiin, että vau, teette tärkeää työtä vaikka ei ole helppoa, sekin jotenkin parantaisi mieltä. Ihanaa syksyä!

t. Äikänope, 5. vuosi käynnissä <3

9. vuotta opena (Ei varmistettu)

Kiitos, kun puit sanoiksi sen mikä minua tässä työssä ahdistaa. Menossa tosiaan 9. vuosi (välissä ollut kaksi reilu 1,5v äitiyslomaa) ja olen jo sanonut miehelle, että jotain muuta työtä pitää keksiä. Olen liian perfektionisti ja herkkä jaksamaan tätä jatkuvaa huonouden ja riittämättömyyden tunnetta. Haluaisin antaa kaikille samanverran, tuupata jokaista ylittämään oman osaamisensa rajat, mutta miten mä siihen pystyn 22 oppilaan luokassa, jossa on pari keskittymishäiriöistä, yksi masentunut, yksi paljon sisäilmaongelmien takia poissa oleva ja joukko "ei oo motii"-tyyppiä. Mun aikahan menee siihen, kun koitan pitää ne hylätyn ja hyväksytyn rajalla olevat hyväksytyn puolella samalla kun yritän pitää luokassa jonkinlaisen työrauhan. Hiljaiset oppilaat ovat täysin oman onnensa nojassa, enkä vielä 2,5kk jälkeen tiedä edes heidän nimiään, vaikka näemmä 4 kertaa viikossa. Hävettää, ärsyttää ja pelottaa. Eikä mulla ole edes valvontaluokkaa tällä hetkellä ja siksi mua hävettääkin valittaa työn raskaudesta. Ja samaan aikaan tekis mieli jäädä saikulle.

Sun listasta taisi muuten puuttua yksi opetyön "ihanuus": pätkätyöt sekä palkattomat kesät, vaikka olet tehnyt lukuvuoden työt. Nämä todellakin vie ne viimeisetkin jaksamisen rippeet. Tammikuussa se taas alkaa, työnhaku samalla, kun olen töissä. Viime keväänä tein videohaastattelua, väsäsin kymmeniä hakemuksia, kävin ryhmähaastatteluissa, yksilöhaastatteluissa ja tämä kaikki sen takia, että sain vuoden paikan. Ensi keväänä työnhaun lisäksi pitää omalla ajalla opiskella ohjelmointia, tuota ihanaa kokonaisuutta, joka iskettiin matikan opeille. Oma ohjelmointikokemus on nolla, joten vaikea sitä on opettaa, jos ei sitä ensin itse opiskele. Omalla ajalla, tietenkin.

neito1234 (Ei varmistettu)

Toivottavasti mua ei lytätä ihan alas. Olen nainen ja enkä ole opettaja. Mulla on muutama ajatus koulumaailmasta. Mulla itselläni on kaksi kouluikäistä lasta. Esikoisellani on erityisentuen tarvetta, mutta se ei tee hänestä meluavaa ja villiä. Hän on rauhallinen ja hiljainen sekä motivoitunut oppimaan. Siitä olenkin nämä vuodet ollut huolissaan. Pystyykö koulumaailma tukemaan lasta, jolla on haasteita oppimisessa, mutta lapsi on siis itse motivoitunut oppimaan sekä vaatii myös itseltään hyviä tuloksia? Oman esikoisen kohdalla haasteet eivät vaadi mitään rakettitiedettä, oikeastaan eniten pientä ja rauhallista ryhmää, jossa aikuisilla on aikaa auttaa ja neuvoa, mutta se on hankalasti toteutettavissa.

Havaintoja mitä itse olen huomannut, jotka oletettavasti myös aiheuttavat tuskastumista:
- Lisää opettajia kouluun ja sitä kautta pienemmät luokkakoot, enemmän aikaa lapsille ja nuorille. Ryhmät ovat liian isoja.
-Nykymaailmassa (ei pelkästään koulussa) hoidettavien asioiden määrä on kasvanut, ja moni joutuu hoitamaan kaikenlaista ylimääräistä asiaa töissä, asioita jotka eivät suoraan ole "ydintyötä", mutta liittyvät läheisesti töihin. Tästä on tullut monelle raskas kuorma. Nämä asiat tulisi tehdä näkyväksi työpaikoilla sekä myös resursoida ja myös tehdä raakaa valinta sen suhteen mitkä asiat ovat oikeasti työn kannalta tärkeitä. Kaikkea ei ehdi tehdä ja siksi tulee keskittyä olennaiseen.
-Ihmisten armollisuus itseään ja muita kohtaan ja oman työnjohtaminen. Mikä on omassa työssä tärkeintä ja mitä ehtii tehdä järkevässä ajassa? Pahoin pelkään, että opettajien joukossa on liian paljon tunnollisia, itseltään aina parasta vaativaa henkilöä ja sitä kautta väsyttävät myös itsensä. Omien rajojen tunteminen sekä myös riman laskeminen. Mitkä asiat haluaa hoitaa "täydellisesti" ja missä asioissa riittää vähempikin? Aika ei riitä kaikkeen ja siksi asioita on priosoitava. Oleelliset ja tärkeät asiat tehdään hyvin ja muissa asioissa riittää vähempikin.
-Myös asioiden näkyväksi tekeminen ja myös kyseenalaistaminen, mitä kaikkea opettajan oikeasti tarvitsee tehdä?
-

Riittämätön ope (Ei varmistettu)

Lastasi kuvaillessasi kuvailit yhden ryhmän niistä oppilaista, joiden takia menetän yöuniani. En siksi, että he olisivat kamalia, vaan koska en pysty auttamaan heitä. En riitä auttamaan kaikkia, ja niinpä valitettavasti juuri ne hiljaiset avuntarvitsijat jäävät yksin :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Minusta kommenttisi oli erittäin asiallinen enkä todellakaan lyttää sinua alas. Opetan itse omaa ainettani lukiolaisille ja samaa ainetta yläkoulun erityisoppilaille pienryhmässä. Olen paljon puhunut koulumme erityisopettajan sekä muiden aineenopettajien kanssa siitä, miten koulu-uudistukset vaikuttavat erityisoppilaisiin. Tuntuu turhauttavalta nähdä erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita isossa yleisluokassa, missä aikaa ei riitä kaikille. Omat erityisoppilaani ovat kehittyneet huimasti pienluokassa, ja tuntuu palkitsevalta nähdä heidän oppivan. He ovat kohteliaita ja todella hyviä arkielämän taidoissa: heiltä ei mene sormi suuhun tiukassakaan paikassa. Isommassa ryhmässä he kuitenkin hukkuvat massaan, mikä on väärin.

Toivon kaikkea parasta lapsillesi kouluelämässä, ja toivottavasti lapsesi saa tarvitsemansa erityisen tuen jatkossakin!

Syysmielellä

Minulla myös kaksi erityisen tuen tarvetta vaativaa lasta. Molemmat myös rauhallisia ja hiljaisia. Ovat neljännellä, mutta koulupsykologi on nyt jo todennut, ettei näe heidän käyvän lukiota. Eli tuen tarve on suuri.

Kolmannella saivat todella osaavan ja kokeneen opettajan (ensimmäiset kaksi vuotta opettajat vaihtuivat koko ajan). Kun tapasin tämän naisen ekaa kertaa, meinasin alkaa itkemään kun olin niin helpottunut. Tuntui heti, että nyt asiat alkavat rullaamaan. Toisin kävi. Opettaja sairastui vakavasti seuraavan jouluna ja jäi pitkälle sairaslomalle. Opettajat vaihtuivat koko kolmannen luokan kevään ja neljännen luokan alun. Nyt vasta saivat pidempi aikaisen sijaisen, joka on nyt ainakin ensi kevääseen asti.

Sairastumisille ei voi mitään, mutta on kyllä omilla lapsillani ollut uskomattoman huono tuuri opettajien suhteen. Vaihtuvat sijaiset eivät ole hyväksy kenellekään kaikkein vähiten niille, joille koulunkäynti on muutenkin hankalaa.

Aineenope (Ei varmistettu)

Kiitos teksteistäsi. Tunnistan monet uupumusta aiheuttavat tekijät, vaikka omassa koulussani homma onkin vielä aika järkevää. Meillä eniten väsymystä ja kiukkua aiheuttaa kaupungin sijaiskielto. Jos opettaja on sairaana tai koulutuksessa kolme päivää tai alle, sijaista ei palkata, vaan työkaverit hoitavat hänen tuntinsa oman toimensa ohella eli otoiluna. Tämä tarkoittaa sitä, että sairastunut opettaja suunnittelee tunnit kotona kipeänä ja lähettää ohjeet Wilman kautta. Jos lähtee koulutukseen, joutuu itse anelemaan kollegoita hoitamaan tunnit ja lisäksi järjestämään mahdolliset valvonnat.

Myös palkattomat vapaat hoidetaan näin, eli kaupunki tienaa, jos opettaja joutuu ottamaan palkatonta vapaata esim. sukulaisen hautajaisia tai oman lapsen asioiden hoitoa varten. Tämä on minusta todella epäreilua ja kohtuutonta.

Suurin ongelma on kuitenkin se, että oppilaat joutuvat olemaan valvomatta pahimmillaan useita tunteja päivän aikana. Otoileva opettaja on kuitenkin vastuussa sekä omasta opetusryhmästään että otoiltavasta ryhmästään. Jos luokassa esiintyy esim. kiusaamista, on törkeää jättää oppilaat keskenään.

Ongelmasta on valitettu kaupungille, mutta mitään muutosta ei ole näkyvissä. Kun samaan aikaan kehotetaan kehittymään ja kouluttautumaan ja toisaalta vaikeutetaan opettajien ja oppilaiden työskentelyä otoilulla, se tuntuu arvostuksen puutteelta. Meillä on ihmeellisen kilttejä oppilaita, kun mitään ei ole vielä sattunut. Muuttuisiko tilanne sittenkään, jos jotain vakavaa tapahtuisi?

Vierailija (Ei varmistettu)

Pitäisikö näistä tilanteista ihan rehellisesti kertoa vanhemmille (vai kerrotaanko jo?), jotta nämäkin valittaisivat asiasta ylemmille tahoille? Ei ole kenenkään etu, että yksi joutuu tekemään kahden työt tai lapset ovat valvomatta eikä se ole kenenkään muun kuin työnantajan syy!!

Aineenope (Ei varmistettu)

Neuvottelukunta (johon kuuluu huoltajia) on tekemässä oman kannanottonsa kaupungille. En ole kuitenkaan kovin toiveikas. Muutama koulumme opettaja kirjoitti asiasta paikallislehteen jo vuosi sitten ja ilmaisi huolensa oppilaiden turvallisuudesta ja opettajien jaksamisesta. Tuntuu vain kuin huutaisi tyhjyyteen. Oppilaidenkin luulisi olevan asiasta tietoisia, ja toivon kovasti, että he kertovat kotona aina kun opettajaa ei ollut.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipas aivan loistava postaussarja ja iski juuri ytimeen. 10 vuotta alalla ja yleensä kun kollegoiden kanssa on taukoa ja jutellaan, on aihe numero yksi se onko kukaan löytänyt muuta työtä mistään mihin voitaisiin hakea. Itse olen siinä pisteessä että alanvaihto on must mahdollisimman nopeaa mutta vaikeinta on löytää sellainen ala johon opettajan koulutuksella ja taidoilla sopisi... vinkkejä anyone?

Katja S. (Ei varmistettu)

Hyvä teksti ja täyttä asiaa! Tosin silmiin pisti yksi asiavirhe:

”Lastentarhan opettajat ovat vähintään yliopiston käyneitä kandeja...”.

Lastentarhanopettajaksi ovat päteviä myös AMK:sta valmistuneet sosionomit, jotka ovat suorittaneet pedagogiset opinnot (60 op)!

Vierailija (Ei varmistettu)

Asiavirhe: sosionomeilla ei ole pedagogisia opintoja. Sosiaalipedagogiikka ei ole sama asia kuin lastentarhanopettajien pedagogiset opinnot.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ja siis tosiaan tuohon sosionomin 60op opintoihin sisältyy opinnäytetyö ja harjoittelut. Ei voi kutsua siis 60op pedagogisiksi opinnoiksi.

Pätevyyden toki saavat tuolla, toinen keskustelu on sitten se onko se oikein.

Katja S. (Ei varmistettu)

Aivan, oikeassa olette! Sori virheestä :) mutta päteviä ovat kuitenkin.

Minnamanna (Ei varmistettu)

Kiitos Kaunis Karoliina Sinulle :) Kiitos! Toivottavasti tämä tavoittaa oikeat ihmiset.

Oikea ihminen (Ei varmistettu)

Oikeita ihmisiä kai täällä kommentoi ja lukee näitä löpinöitä? Versus vääriä eläimiä? Hmm..

P (Ei varmistettu)

Voihan ryhmähali <3

Olin eilen äänetönnä kotona ja tänään pikkuisen puolikuntoisena palasin työmaalle. Koska, no tiedät, joskus on vain helpompi mennä töihin kuin jäädä kotiin. Kesken valvontaluokan tunnin oppilas kysyy: "Ope olisko sun kuitenkin pitänyt jäädä kotiin?" ja toinen perään: "Ei kai sulla enää tän jälkeen oo tunteja tänään?" Ja nämäkin ne luokan eläväisimmät. Ihania ovat <3

Ellie76 (Ei varmistettu)

"Joku ei-opettaja taisi ihmetellä, miten esimerkiksi 6 tunnin työpäivän jälkeen voi olla niin väsynyt." Olen lto ja pakko kommentoida, että lennosta vaihtasin työn vaikka luokanopettajan töihin edes siksi a) lyhyemmät työpäivät
b) helvetin paljon pidemmät lomat, tietää lomansa eikä tarvitse kesälomaansakaan pätkiä.
c) parempi palkka
d) ei huolta miten järjestää koululaisten pitkät lomat tai ne iltapäivät sitten kun 2.luokkalainen ei saa olla ip.

Että opettajat ON oikeasti muitakin kuormittavia töitä pienemmällä palkalla, isommalla työmäärällä, pidemmillä työpäivillä ja lyhyemmillä lomilla!!

Ope myös (Ei varmistettu)

Häh?
Sähän olet opettaja ja postaukset käsittelevät opettajan ammattia kokonaisuudessaan. Vai etkö pidä itseäsi opettajana? Tässähän nyt on sekä postauksessa, että kommenteissa ajettu myös lastentarhanopettajien asiaa. Miksi pitää väkisin vastakkainasetella ja olla marttyyri... Ehkä ymmärsin kommenttisi väärin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Miksi sitten et opiskele luokan- tai aineenopettajaksi? Siihen on jokaisella yhtäläiset mahdollisuudet.

Essu (Ei varmistettu)

Ihanasti ja osuvasti oot kirjoittanut nämä kaikki opepostaukset. Kuvaat asiat todella asianmukaisesti... tuota se on.

Kiroilun kuormittavuus yläkoulussa on NIIIIN totta.
Metsästä kerätään omat kävyt ja käydään ostamassa muita tarvikkeita, jos koululta ei saa. NIIIIN totta.

Nähty ja tehty.

Kiitos upeasta kirjoitussarjasta. Tätä lisää.

Ope täälläkin (Ei varmistettu)

Kiitos Karoliina näistä teksteaitä! Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi, vaikka pääasiassa opetan koulun pienimpiä oppilaita. Toivottavasti voit uudestaankin näitä tuoda esille, sinulla kun on lukijoita ja näkyvyyttä. Asia on erittäin tärkeää.

Kun on koko viikon antanut itsestään sen 120% ja vähän enemmän, niin näin perjantaina tuntuu kuin olisi mankelin läpi mennyt. Nyt ei tule ihan tarkasti jäsenneltyä tekstiä, mutta jospa joku saa ajatuksista kiinni.. :D nyt ei nimittäin pysty parempaan.
Välillä tuntuu, että tämänkö vuoksi kävin monta vuotta koulua ja olen oikeasti maisteri?! Tuo palkka-asia on kyllä sellainen märkä rätti vasten kasvoja. Haluaisin jokaisen arvostelijan itse käyvän kokeilemassa, mitä se työ ihan oikeasti on. Olen myös välillä miettinyt, että kuinkakohan kauan meno voi tälläisena jatkua.
Ja täytyy myös muistaa koulullamme toimivat lastenohjaajat ja avustajat: he ovat kultaa!

Ope täältäkin hei! (Ei varmistettu)

Tulin tällä viikolla eräs päivä töistä kotiin 19 aikoihin rättipoikkiväsyneenä. Koulupäivän jälkeinen aika oli kulunut pakollisessa koulutuksessa (josta en kokenut saavani yhtään mitään sellaista mitä etukäteen luvattiin). Ennen nukkumaanmenoa tulin sattumalta katsomaan blogiasi ja luin kaikki postaussarjaan liittyvät kirjoituksesi ja jätetyt kommentit. Itketti.

Olen nyt toiminut 3 vuotta aineenopettajana yläkoulussa. Koen, että suurin osa päivästäni kuluu kaikkeen muuhun kuin opettamiseen ja sen suunnitteluun. Oheissälän määrä on lyönyt minut ällikällä, verrattuna siihen millainen käsitys minulla oli asiasta ennen valmistumista.

Minulla on valvontaluokka (ja vanhemmat), jotka ovat imeneet parin viime vuoden aikana minusta kaikki mehut. Istun palavereissa, puhelimessa, wilman ääressä ja keskustelen oppilaiden kanssa kahden kesken. Mietin lastensuojeluilmoituksen tekoa. Opetan (ja teen siihen liittyvät työt) jossain siinä välissä.

Oppilaiden kanssa on hyviä hetkiä, mutta he ovat haasteellisia. Joukossa paljon sellaisia, joiden täytyisi tosissaan ponnistella, että saavat peruskoulun päättötodistuksen. Yritän tuuppia eteenpäin. Kotia ei kiinnosta.

Koen, että minulla ei ole voimavaroja itse opetuksen suunnitteluun siinä määrin mitä haluaisin.

Syyslomalla ahdisti jo torstaina seuraavalla viikolla koittava töihin paluu.

Mies huomauttaa usein siitä miten töiden jälkeen olen äreä ja kireä ja saamaton tekemään mitään (kun en vain jaksa). Mietin usein alanvaihtoa. Se on pakko tehdä jossain vaiheessa. En voi kuvitella tekeväni tätä eläkeikään asti, jos mikään ei muutu.

Elina_tm (Ei varmistettu)

Hei Karoliina!
Olen seurannut blogiasi pitkään, pidän tyylistäsi kirjoittaaOlen itse töissä oppilaitoksessa, en opettajana vaan kansliassa. Nämä ope-postaukset ovat olleet todella mielenkiintoista luettavaa.
Kiitos monipuolisesta ja mielenkiintoisesta blogista, sitä on ilo lukea
Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja perheellesi

RH (Ei varmistettu)

Hei! Luin juuri putkeen nuo kaikki neljä ope-postaustasi, ja olivat kyllä aivan huikeita! Pääkaupunkiseudun nuorena luokanopena sanon, että allekirjoitan niiin joka sanan! :)

Pakko kirjoittaa itsekin tuosta palkasta sen verran, että vaikka todellakin tiesin jo opiskeluaikana, että opettaja joutuu tehdä paljon palkatonta ylityötä, niin kun sen määrä ensimmäisenä työvuotena konkretisoitui, olihan sitä vaan aika järkyttynyt. Laskin, että tein pelkästään ensimmäisen syyslukukauden aikana yli 5000 e:n edestä ilmaisia ylityötunteja (joka työpäivä n. 3 tuntia). Olitkin tuonne aiempiin postauksiin avannut hyvin, mistä se ylityö koostuu, eli ei valitettavasti ole opettajan oma valinta, tekeekö niitä koulunjälkeisiä hommia vaiko ei. Aivan hullulta tuntuu yhtenä esimerkeistä sekin, että sitä on opettajana lasta koskevissa palavereissa psykologien ja toimintaterapeuttien kanssa ainoa töissä olija, joka ei näistä kokouksista saa edes palkkaa. Vaikka pidän työstäni, eivätkä nämä "ylimääräiset pakolliset" asiat ole mielestäni mitenkään lähtökohtaisesti ikäviä tehdä, olin vihainen tämän "ilmaisen työnteon" puolesta ihan joka ikinen päivä koko ensimmäisen työvuoteni. Sapetti, että miksi koko suuri opettajakunta suostuu tällaiseen. Nyt koko asiaan on jo tottunut - näin asiat valitettavasti ovat, olit siitä mitä mieltä tahansa.

Toinen asia, johon haluan myös kommentoida: kirjoitit älyttömän hyvin siitä, miten opettajat kiltteydessään eivät uskalla/halua valittaa, koska eivät halua olla ilon pilaajia/tulla leimatuiksi huonoiksi tai työstään tykkäämättömiksi opettajiksi. Kun se vain on niin, että senkin luokan kanssa, josta tykkäisi kovastikin, sattuu eteen aivan kamalia päiviä ja tunteja (itselläni näitä on keskiverrosti muutamana päivänä viikossa). Jos ryhmässäsi on yksikin lapsi (yleensä kylläkin useita), joka esim. käyttäytyy helposti hyvin ongelmallisesti, nämä haasteet ovat sinua vastassa joka ikinen päivä, vaikka kuinka työstäsi lähtökohtaisesti haluaisit tykätä.

Kokonaisuutena haluan vielä sanoa, että eihän tätä työtä varmasti kukaan tekisi, ellei olisi kiinnostunut juuri niistä ihmisistä siellä luokkahuoneessa - kaikki ne helmihetket (niiden tavallisten tai karmeiden keskellä) auttavat muistamaan, minkä vuoksi sitä tällä kentällä työkseen pyörii.

Ajattelen itse niin, että teen tätä hommaa (joka oli myös minun unelma-ammattini jo lapsena) niin kauan kuin jaksan, ja jos kokonaisuus alkaa tuntua aivan liian uuvuttavalta ja hurjalta, hyppään pois ja jätän paketin muille pyöritettäväksi. Varmasti myös aina jotain muuta mielenkiintoista löytyy.

Kiitos vielä näistä loistavista opearkea avaavista postauksistasi! <3

Palkaton ylityö (Ei varmistettu)

Kuka meistä nykyaikana saa palkkaa ylitöistä?
Millä alalla? Ylityön saa mahdollisesti vapaana tunti-tunnista periaatteella, mutta vaikka itselläni on +36 tuntia sisässä, en kehtaisi edes ehdottaa esimiehelle, että otan tässä viikon lomaa.. Nauraisi minut ulos ja sanoisi ettei ole takaisin tulemista. Ei ainakaan toimi IT-alalla.
Mulla on alkamassa yöllä (pe-la) yksi päivitys ja vaikken itse sitä teekään, kokonaisvastuu on minulla. Joudun siis tarkkailemaan raportteja yöllä sekä viikonlopun aikana. Ei meidän firmassa kukaan kirjaa näitä tunteja ylös. Kuuluu vastuuseen samalla tavalla kuin ns virka-aikana tehdyt työt.
Ja kyllä, toki on liukumaa, mutta sitä ei oikein pysty käyttämään pois, kun hommia on niin paljon ettei voi tehdä 1/2 työpäivää. Sairauslomalla tehdään samoin hommia, ei kukaan kehtaa olla tekemättä töitä, jollei oikeasti ole vuodepotilaana.
Lisäksi kerran/pari vuodessa on yt-neuvottelut ja ihmiset joutuvat hakemaan omia paikkojaan (yleensä paikkoja on tarjolla vähemmän kuin vanhassa organisaatiossa) tai muuten vain jännittämään osuuko arpa omalle kohdalle.
Olen ollut IT-alalla kohta 15 vuotta ja vieläpä samassa firmassa. Kahdeksansien (minua koskevien) yt-neuvotteluiden jälkeen lopetin niiden laskemisen.

Tänä vuonna menetin kaksi oman tiimin jäsentä ja muutaman muun läheisen kollegan yt:eissä. Pitää muistaa että vaikka 2 henkiövuotta säästetään, työt pitää edelleen tehdä. Niitä ripotellaan sitten jäljelle jääville. Yleensä irtisanotuilla loppuu työvelvoite saman tien, jolloin hänellä ei (ymmärrettävästi) ole mielenkiintoa perehdyttää toista henkilöä vanhoihin töihinsä. Että tyhjän päälle jäädään ja yritetään saada hommia eteenpäin.

Terveisiä siis yksityissektorilta. Ja kyllä, tienaan huomattavasti enemmän kuin opettaja, mutta se ei ole minun vikani ole. Otan vastaan sen mikä minulle kuuluu omalla alallani, enkä stana hyväksy pienempään palkkaan kuin miespuolinen kollegani.

PS lomilla seurataan sähköposteja, tehdään budjetteja ja kommentoidaan kiireellisiä asioita. loma on vähän kuin etäpäiviä siellä täällä lomaviikon sisällä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ainakin tarjoilijan töitä tehdessäni sain palkan ylityötunneista.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lastentarhanopettajat EIVÄT ole kaikki yliopiston käyneitä. Myös sosionomi AMK saa toimia pätevänä lastentarhanopettajana.

Ja kyllä. Pätevien lastentarhanopettajien palkka on pieni. Opettajien ei niinkään... kyllä me muutkin yliopiston käyneet asiantuntijat tehdään +50h/vko ja vieläpä 5viikkon vuosilomilla ja palkka on keskitasoa ja allekin. Ja kyllä mekin ollaan koko ajan sähköpostin ääressä ja puhelimen äärellä. Sitä se työelämä on! Minun asiantuntijatyössä joudutaan jopa lomilla olemaan sähköpostin äärellä.

Opettajien palkka on hyvä suhteuttaa lomien määriin. Kun laskee tuntipalkan per tehty työtunti niin on muiden yliopistotutkinnon käyneiden asiantuntijoiden kanssa samalla tasolla ja jopa yli (yläkoulu ja lukio, kokeneempi opettaja). Laskettiin kerran kahden opettajakaverin kanssa kun mulla meni hermo niiden valitukseen... erona on toki vielä se, että itse en saa lisätunneista mitään korvauksia. Ja kyllä. Minunkin asiantuntijatyössä olen joutunut kohtaamaan aggressiivisia ihmisiä ja muita henkeen kohdistuvi vaaroja, joiden takia osa kolleegoista on jopa joutunut lopettamaan työt väliaikaisesti tai lopullisesti.

Ja ihan oikeastiko olet sitä mieltä että opettajan palkkaa kannattaa verrata instagramkuvien korvauksiin? Kannattaa verrata ennemmin muihin asiantuntijatyötä tekeviin.

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse tulkitsin instagram-kuviin viittauksen siten, että on outoa elää maailmassa, jossa monen vuoden koulutusta ja lasten ja nuorten hyväksi työskentelyllä voi tienata vähemmän kuin somella,

Vierailija (Ei varmistettu)

Tämä. Ja tätä itse tarkoitin, kun kirjoitin ekaan postaukseen kommentin reality checkistä. Äitini on opettaja ja hänestä on raskasta, kun joutuu sairauslomallaan antamaan ohjeet sijaiselle. Noh, itsellänihän ei todellakaan ole koskaan mitään sijaista, eikä käsittääkseni kovin monella muullakaan (asiantuntija-)alalla. Jos olen saikulla (mitä ei todellakaan pysty aina olemaan vaikka tarvitsisi) niin teen silti tasan samat hommat töihin palattuani.

Työaikaa minulla ei ole, joten ei ole myöskään mahdollisuutta saada ylityökorvauksia eikä edes pitää ylitöitä ”plussatunteina”.

Enkä edelleenkään valita, haluan vaan tuoda esiin realiteetteja nykypäivän työelämästä :)

Kasvatus-, koulutus- ja sosiaalialan työolot ja palkkaus näyttävät hyvin yhteiskunnan arvostuksen. Sitä kun ei ole.

Lastentarhanopettajien palkkakuoppa on järjetön. Tähän verrattuna aineenopena tienaan hyvin - pärjään yksinasuvana Helsingissä omalla palkallani ja on varmaan varaa syödä ulkona. Silloin palkka on hyvä. (Viisi tonnia bruttona tienaavan ekonomistimiehen näkemys huoltajapalsussa. Parasta VAIN minun lapselleni -etäiskä, joka osti rahalla rakkautta. Isän epäonneksi poika hiffasi asian kasilla. Ysillä faijalla ei ollut enää valtaa mihinkään.)

Omassa työroolissani joudun koko ajan tekemään erilaista silppusälää ja istumaan paljon erkka-ja s2-palavereita. Kun on pahimmillaan viikonkin töissä 8-14 tuntia joka päivä ja kotona vielä lisätyötä päälle, on pää aika tyhjä ja kyky kestää muita ihmisiä nolla.

Monena päivänä istun himaan tullessani eteisen lattialle kenkien päälle pariksi minuutiksi ja nautin siitä, että joku ei vaadi koko ajan jotain. Ihailen perheellisten pinnaa, minusta ei siihen olisi. Exienkin kanssa on joskus ollut tiukkaa - kaikki eivät tajua, että tietynlaisina päivinä on pakko olla yksin ja hiljaa, lukea naistenlehteä, tuijottaa seinään ja istua kuuman suihkun alla haukkomassa henkeä työpäivän jälkeen.

Oppilaat, kollegat ja vanhemmat ovat se voimavara. Kaikissa on vaikeita ja karmeitakin tyyppejä, mutta just tuo ryhmähalijuttu (vetistelyä) ja niin moni muu juttu tekee tästä maailman parhaan duunin. Suurin osa vanhemmista on fiksuja ja kivoja ja yrittää parhaansa. Yksi äiti myös myönsi kerran hyvin ymmärrettävän syyn kitkeryyteensä: opettajalla on iso valta ja paljon aikaa nuoren kanssa. Olen joskus itsekin kutsunut luokkaa parhaimmillaan taikapiiriksi, jonka sisälle ei ole oikeilla aikuisilla asiaa. Sen sisällä hengittää maailma, josta vanhempi kuulee vain pieniä murusia.

Silti välillä mietin, jaksanko ja kuinka kauan. Olen joka vuosi toukokuussa aivan finaalissa. Pää on loppu, ja kroppa brakaa joko flunssan tai oksumigreenin kourissa. Välillä mietin uutta uraa, mutta on jännä, miten opettajuuteen suhtaudutaan muiden alojen työhaastiksissa. Vähän niin kuin jengipetturiin, joka on jättänyt joukkonsa pulaan; heikkoon lenkkiin, joka ei pärjääkään koulussa; nipottavaan tyyppiin, minkä vuoksi kulunutta kurivitsiä on pakko vääntää. Niinpä sanoin sen kerran ääneen: "Olen pärjännyt segregaation toisessa päässä pyörivissä lähiökouluissa yli 10 vuotta ja pärjään edelleen. Kuinkas on, brothat, lähdetäänkö takavarikoimaan teineiltä stilettejä?" (Se leukojen loksahdus soi edelleen korvissani, kun nousin tuolistani ja sanoin palaavani takaisin oikeisiin töihin.)

Kannustinloukku (Ei varmistettu)

Sairaanhoitaja (amk) opiskelee vähintään 3,5 vuotta. Siihen päälle mahdollisesti 1-2 vuotta kliinistä lisäkoulutusta (30-60op). Muut ammatilliset täydennyskoulutukset ovat selviytymisen edellytys, osan koulutuksista saa maksaa itse. Ylityöstä ei makseta. Tunti- tunnista on työajan kertymän logiikka. Vuorovaihtokielto pitkin maata selventää raatorehellisesti työntekijöiden jouston, jolle ei kyllä anneta vähäisintäkään arvoa.

Tehtäväkohtainen peruspalkka on valtakunnallisesti n. 2200-2300 euroa. Revipä siitä huumoria. Työn vaativuus, vastuu, velvollisuudet kasvavat kiihtyvällä tahdilla. Psykososiaalinen ja kognitiivinen kuormitus korostuvat, vuorotyöläisillä myös fysiikka on lujilla. Oman osaamisen kehittämisen paine on valtaisa. Työajalla ei todellakaan ehdi perehtyä kaikkeen siihen uuteen tietoon, joka tulisi omaksua. Työajassa ei ylipäätään ehdi tehdä kaikkia pakollisiksi määriteltyjä tehtäviä. Organisaatio voi vaatia määräaikaisesti voimassa olevia lupia, joiden teoriaosuudet joutuu käytännössä opiskelemaan vapaa- ajalla. Ne on onneksi kätevästi verkkopohjaisia, jotta voi kotikoneelta käsin opiskella omalla ajalla.

Ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun osa hoitajista pk- seudulla tekee kokopäivätyönsä ohella toista työtä. Ei sen takia, että on niin kova hoitamisen vimma, vaan sen takia, ettei sairaanhoitajan palkalla pysty elättämään perhettä. Osaa saa myös Kelan asumislisää palkan ollessa riittämätön asumiskuluihin.

En halua vertailla vääryyttä, mutta haluan nostaa tarkasteluun yhdistelmiä, jotka käyvät yhteiskunnallisten rakennemuutosten vuoksi kestämättömiksi. On ihan taatusti rankkaa olla perheellinen opettaja, jonka illat menee tuntisuunnitelmien ja wilmojen parissa. On myös kohtuuttoman rankkaa olla terveydenhuollon ammattilainen, joka joutuu tekemään enemmän, kuin inhimillisesti on mahdollista saaden vähemmän kuin on välttämätöntä. Miten voi selittää lapsilleen, että tässä maassa on niin paljon työtä, jota ei arvosteta?

Ellie76 (Ei varmistettu)

Ja toki pienten lasten äitinä voin tehdä (ja olen tehnytkin) lyhennettyä työaikaa mutta vaikka työaika pienenee siihen pääsääntöisesti 6h päivään tai yhteen vapaapäivään viikossa niin pienenee myös palkka. Ja huom! työaika on työpaikan lasten hoitoaikojen mukaan, ei oman lapsen lukujärjestyksen mukaan. Siinä missä oma työaika alkaa vaikka 6:30 saattaa koululainen mennä vasta kello 10 taikka toisinpäin. Koulu loppuu kello 12, ip mahdollisuus klo 16 ja oma työvuoro onkin 18.

Ja mikä ehkä pahinta päivähoidon puolella lyhennetyssä työajassa niin työtehtävät eivät vähene! Teet pienemmällä palkalla, vähemmällä ajalla täyttä työaikaa tekevän lto työt!!!

Ja kesälomat ym. lomat saat tietää vasta, kun lasten perheet ovat palauttaneet lomakyselyt. Ja toisin kuin opettajat nillittävät (etteivät he voi/saa pitää lomaa loma-aikojen ulkopuolella) niin hyvin harvoin päiväkodissakaan sää lto/lh lomaa loma-aikojen ulkopuolella.

Aika monella ei-opettajalla on mitta täysi opettajien jatkuvaa valittamista kohtaan. Heillä on raskas työ mutta työaika, palkka ja lomat kohdillaan!!! Moneen moneen toiseen työhön verrattuna.

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä olen lukenut kaikki postaukset ja valtaosan kommenteista enkä ole huomannut, että kukaan opettaja vähättelisi lto:n tilannetta, päinvastoin. Monessa kommentissa on todettu että heillä (teillä) on asiat vielä huonommin ja tilanne on varsinkin palkkauksen suhteen epäreilu. Ja kuten tuossa vähän ylempänäkin todettiin, tässä ollaan samalla puolella eikä tarvetta vastakkainasettelulle.

Ja se miksi ei-opettajia ärsyttää opettajan valitus on se, että opettajan työ kuvitellaan hyvin erilaiseksi kuin mitä se on. Todellisuudessa valitukselle on oikeat syynsä, ei se että joutuukin tekemään 8h päivässä töitä. Jossain kommentissa oli käytetty sanaa 'opettajakupla', joka oli mielestäni tosi osuva. Työ ei ole sitä mitä sen pitäisi olla, ja jossain vaiheessa kupla puhkeaa kun jengi ei enää jaksa. Hyvä että puhutaan ennen kuin on liian myöhäistä.

Vierailija (Ei varmistettu)

Minäkin olen kokenut kommentoinnin niin, ettei kenenkään muun työtaakkaa vähätellä tai sanota, että olisi helpompaa. Opettajat vain haluavat tuoda esille sen, että se työ on vaativampaa kuin osa kuvittelee. Että vaikka sopimuksessa lukee ja ulkopuolisen silmiin näyttäisi, ettei se ole kuin 20 opetettavaa tuntia +3 siihen oheistyöhön, niin todellisuudessa se aika joka kaikkiin tehtäviin menee on suurempi. Ja se työn henkinen rasittavuus on kova varsinkin, jos luokassa on lapsia joiden kotioloissa olisi parannettavaa ja sitä ajatusta on vaikea vain sulkea pois, kun lähtee töistä. Sitä kun haluaisi auttaa niitä lapsia ja nuoria, jotta he voisivat oppia paremmin ja saisivat sen hyvän tulevaisuuden.

Veikkaisin myös, että ensisijaisesti monet haluaisivat kouluihin vain enemmän työvoimaa. Enemmän avustajia (päteviä sellaisia), enemmän terveydenhuollon ja sosiaalialan ammattilaisia. Niin ja pienempiä luokkakokoja. Näin se työ jakautuisi paremmin ja olisi aikaa tehdä se työ hyvin ja keskittyä lapsiin myös yksilöinä enemmän. Sama tilanne on päiväkodeissa, niitä sylejä ja ihmisiä tarvittaisiin enemmän, jotta se työ siellä voisi saavuttaa sen parhaimman tasonsa ja työntekijät eivät väsyisi.

Kyllä itse ainakin olen aina sanonut sitä, että sairaanhoitajia ja lähihoitajia tulisi arvostaa enemmän. Palkkojen tulisi olla parempi ja työmäärä jakaa useammalle ihmiselle, koska työ on sekä henkisesti, että fyysisesti raskasta. On aivan hävytöntä, kuinka vähän pidämme huolta niistä ihmisistä, jotka ovat siellä meitä muita varten silloin, kun meillä ei ole asiat hyvin, olemme sairaana tai liian vanhoja toimimaan itse.

Minusta mitään työtä ei voi sanoa "oikeammaksi" työksi vain sen perusteella, kuka tekee enemmän tunteja tai pitää vähiten lomaa. Varsinkin kun itse työntekijä ei välttämättä voi asiaan vaikuttaa pahemmin. Kyllähän varmasti moni opettaja antaisi osan siitä pitkästä lomasta pois, koska sehän tarkoittaisi enemmän palkkaa, koska enemmän työtunteja, mutta mahdollisesti myös jaottaisi tasaisemmin sitä työmäärä. Itse olen tehnyt erilaisia töitä niin jälkikäsittelyä, kaupanhommia, opehommia jne. ja voin sanoa, että olen ollut aivan yhtä väsynyt viiden tunnin opetuksen jälkeen kuin kahdeksan tunnin fyysisemmän työn jäljiltä. Se mistä se väsymys johtuu on sitten työstä riippuvaista. Kuka vain on väsynyt 12tunnin työvuoron jälkeen, vaikka siinä ei tarvitsisi kuin istua ja olla. Ja tietenkin se työstä nauttiminen vaikuttaa jaksamiseen ja väsymykseen, jos joudun itse tekemään liian yksitoikkoista työtä niin olen hakkaamassa päätä seinään jo ensimmäisen tunnin jälkeen. Jos taas nautin työstä ja siinä on vaihtelua saatan helposti puuhastella yli kahdeksan tuntia ilman ongelmia.

Pages

Kommentoi