Ladataan...

Mä kirjoittelin lauantain postauksessa siitä, kuinka naimisiinmenon jälkeinen sukunimisäätö on saanut vähän yllättäviä piirteitä. Olin ajatellut käyttäväni kaikissa työasioissa kaksoissukunimeä ja yksityiselämässä vain uutta, alun perin mieheni, sukunimeä. Mutta käytäntö osoitti aika nopeasti sen, ettei suunnitelmani toiminut yhtä hyvin kun olin kuvitellut.

Nimipostaus herätti monia mielenkiintoisia kysymyksiä postauksen kommenttiboxissa, joita jäin miettimään sen verran, että ajattelin kirjoittaa tästä nimiasiasta ihan oman postauksensa. Toivottavasti tämä vastaa myös kysymyksiinne.

Mulle ja meille oli alusta asti aivan selvää, että meille tulee A:n kanssa avioliiton myötä sama sukunimi. Kerroin jo kommenttiboksissa, että osa sukunimenvaihtosyistä oli tunneperäisiä, osa järki. Ja tämä oli tietysti ehdottomasti tunnesyy! Meistä molemmista tuntui tärkeälle, että olisimme jatkossa samaa tiimiä myös nimeä myöten. Ja se on ollut kyllä hyvä ratkaisu. Minusta tämä on tuntunut oikealle ja ihanalle, vaikka on vaikea selittää asiaa sen kummemmin sanoin. Se tuntuu nyt omalle nimelle, ei lainatulle. 

Syy, miksi me valitsimme miehen sukunimi, eikä minun, oli sekin ihan vaan intuitioratkaisu. Koska mä en ole koskaan erityisesti pitänyt mun sukunimestä, se ei ole harvinainen, eikä mun identiteetti ole siinä kiinni, oli miehen nimi oiva valinta, koska hän koki, että hänelle sukunimellä on suurempi merkitys. Hänen entisessä ammatissaan ihmisiä kutsuttiin sukunimellä ja siksi moni käyttää hänestä edelleen joko sukunimeä tai sukunimestä johdettua lempinimeä (myös minä, itse asiassa).

Mitenkään erikoisiahan nuo kummatkaan nen-nen -nimet eivät ole, mutta mitäpä siitä. Kyllä me keskustelimme myös mun nimestä, mutta se ei silti tainnut olla vakavasti meidän listalla. Joku kysyi kommenteissa, eikö miehen sukunimen valitseminen ole näin feministille väärä ratkaisu. Mä en oikeastaa näe elämää sellaisena, että vaikka olisit mitä - feministi tai jotain muuta - että valittavana olisi aina vain yksi tapaa olla ja elää. Onhan siinä feminismissäkin sävyjä, ainakin minusta. Asiat kun ovat minusta varsinkin yksilötasolla usein niin moniulotteisia.

Mä olen monessa asiassa varmasti itsenäinen ja koen olevani tasa-arvon kannalla, mutta sukunimen vaihto ei ole asia, jossa koen, että multa lähtisi mitään omasta persoonastani tai itsemääräämisoikeudestani. Ymmärrän tietysti täysin toisenkin kannan, ja jokainen tehköön, kuten itsestä tuntuu parhaalle, mutta itse olisin ollut huolissani tästä meidän avioliitosta ja sen tasapainosta, jos mun olisi pitänyt tasa-arvon vuoksi pitää kiinni nimestäni. Silloin olisi varmasti moni asia meidän suhteen sisällä aika eri tolalla kuin nyt. 

No sitten niihin järkisyihin. Yksi syy, joka antoi mulle niin sanotusti vapaa kädet valita sukunimeni, oli se, ettei mulla ja F:llä ole ollut koskaan samaa sukunimeä. Jos mulla olisi ollut F:n kanssa sama, en olisi vaihtanut omaani. Toisekseen valinta oli helppo tehdä ikään kuin arkea helpottaen: Tippuipahan edes yksi sukunimi tuosta meidän postiluukussa olevasta kyltistä, jonka satavuotiseen lokeroon ei todellakaan ole suunniteltu mahtuvan kolmea sukunimeä. Muutenkin on ollut käytännössä helpompi toimia, kun kolmihenkisessä perheessä ei ole enää kolmea nimeä, vaan vain kaksi. 

Hmm. Nyt kun katson tuota mun jorinaa, mietin, onko tuo mun järkisyy edes mikään järkisyy, vaikka niin ensin ajattelinkin.  Toisaalta en tiedä, olisiko oman sukunimen pitäminen tai oman sukunimen siirto miehelle olleet yhtään sen järkevämpiä. Tuntuu sille, kun koko tämä keissi - menipä se avioliitoissa miten tahansa -  johtaa lopulta tunteisiin. 

Vaikka ajattelenkin, että sama sukunimi helpottaa osin käytännön elämää, lopulta tämä ratkaisu – jota me emme A:n kanssa edes näin pitkään pohtineet, kuten tässä tekstissä nyt tein – on ollut ihan vaan tunneperäinen. Samanlainen kuin itse avioliittopäätös. Eihän naimisinkaan tarvitsisi tänä päivänä kenenkään mennä mistään muusta syystä kuin puhtaasti rakkaudesta ja vapaasta halusta.

Koska. Tuntuu oikealle. Se on vastaus myös otsikkoon. Miksi ei? 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

 

 

Ladataan...

// Kaupallinen yhteistyö: Linkosuo// 

Meillä on alkanut tapahtua kotona kummia. Lapsonen on ottanut viimeisen kuukauden aikana isoja harppauksia eteenpäin omassa itsenäisyydessään. On kulkenut entistä enemmän itsenäisesti kävelymatkoja ja olemmepa me A:n kanssa saaneet käydä lenkillä aivan kaksinkin niin, että F on ollut YKSIN kotona. Luulin, ettei tämä päivä koittaisi koskaan.

Samalla, kun F:n oma aika on lisääntynyt, on lisääntynyt tietysti myös vastuu. On pitänyt alkaa itse huolehtimaan pimeät tienylityskohdat, puhelimen lataaminen ennen ulos menoa, välipalan nauttiminen omin avuin ja moni muukin juttu. Tässä sitä ollaan sitten aikuistuumin yritetty valmistaa ja opastaa lasta erilaisiin itsenäisiin tilanteisiin. Ja opettaa, mikä olisi se hyvä ratkaisu tilanteessa kuin tilanteessa. (Esimerkiksi yksin ollessa kaikki akrobaattiset treenaukset kannattaa jättää pois valikoimasta).

Yksi isommaksi koululaiseksi kasvamiseen liittyvä juttu on se, että F alkaa yhä enemmän huolehtia omasta iltapäivätoiminnastaan. Vielä hän ei usein tule yksin kotiin, mutta sen asian harjoittelu on kevään tavoite. Kuinka lapsi muistaa laittaa avaimet talteen, tehdä läksyt ja syödä oikeanlaisen välipalan.

Ollaankin keskusteltu viime aikoina lapsen kanssa siitä, millaisia välipaloja hänen olisi helppo yksin ollessaan nauttia. Ja toisaalta: Miksi Ärrän kautta ei kannata hakea suklaapatukkaa ja elellä sillä iltaruokaan asti.

Helposti kuorittavien hedelmien ja nopeasti napattavien kasvisten lisäksi olemme tutustuneet nyt entistä tarkemmin valmisvälipalatuotteisiin. Joiden suhteen olen ollut äimänä. Kuten jo 2014  kirjoitin, monissa erityisesti lapsille suunnatuissa välipalatuotteissa on aivan hurjasti sokeria. Miksi?

Toisaalta olen myös iloinen, että hyviä, kuitupitoisia ja oikeaa energiaa sisältäviä tuotteita on myös markkinoilla. Yhdet niistä ovat juuri lanseeratut Linkosuon välipalat: RyeSport- ja LolOats- tuotteet, jotka löytyvät kauppojen välipalahyllyistä.  

Mä olen ainakin mieltänyt usein kaikki tämmöiset pusseissa olevat naksut auttamatta samaan kategorian kuin upporasvassa paistetut perunalastut. Ja se nyt puolestaan on tuntunut viimeiselle vaihtoehdolle karkkien kanssa, jota lapsensa haluaa syövän välipalaksi. Tutustuessani RyeSport- ja LolOats-pussien sisältöön kuitenkin paremmin, täytyi heittää vanhat mielikuvat romukoppaan. Näissä tuotteissa on nimittäin paljon enemmän kuituja ja proteiinia kuin monessa terveelliseksi mielletyssä snäkissä. Ja kaiken lisäksi rutkasti vähemmän sokeria. Niitä, eikä mitään muitakaan Linkosuon tuotteita, ole paistettu/fritattu upporasvassa. 

RyeSport-pussukassa (50g) on 11-15g proteiinia 100grammaa kohden. Runsaskuituisessa ruisnaksussa on mausta riippuen sokeria vain 6,4-8,4g/100g. 70% tästä tuotteesta on täysjyväruisjauhoa!

LolOat-kauranaksut (40g) on suunnattu makunsa puolesta vielä enemmän lapsille, vaikka toki sekä nämä, että RyeSportit sopivat varsin hyvin myös aikuisille. Naksut maistuvat hedelmälle, ne ovat vegaanisia, eikä niissä ole käytetty lainkaan säilöntäaineita tai makeutusaineita. Sokeria näissä naksuissa on myös vähemmän kuin markkinoilla olevissa muissa lasten välipalatuotteissa. LolOatsit ovat kaiken lisäksi laktoosittomia ja vehnättömiä.

Se, mikä minua tietysti kiinnostaa F:n välipaloissa ja muussakin ruuassa, on hyvän energian (kuitu ja proteiini) suhde puhtaaseen sokeriin. Linkosuon välipaloissa asiat ovat kohdillaan. Tein tuohon alle yksinkertaisen vertailun parin muun välipalatuotteen kanssa.

 

Sokeri /100g:

  • RyeSport Vadelma-Jogurtti 6,4g
  • LolOats Hedelmä 8,1g
  • Elovena Kauraisesta Välipalapatukka Aprikoosi 27g
  • Nalle Välipalakeksi täysjyväkaura & vadelma 22g

 

Proteiini /100g:

  • RyeSport Vadelma-Jogurtti 15g
  • LolOats Hedelmä 10g
  • Elovena Kauraisesta Välipalapatukka Aprikoosi 6,9g
  • Nalle Välipalakeksi täysjyväkaura & vadelma 7,5g

 

Semmoisia välipalatuotteita vain vartin ajomatkan päässä kotoa valmistettuna. Sanoisin, että aika hyvä lähituote! Plussaksi on muuten vielä mainittava pienen ja kevyen pussukan helppous myös silloin, kun välipala on nautittava muualla kuin kotona. Pikkiriikkinen pussi ei vie tilaa, eikä lisää kantotaakkaa, kun pienen tanssija-akrobaatin on napattava energiaa mukaan tanssitunnille pyyhältäessä. 

Kuinka tarkasti itse syynäät omat tai lapsen saamat piilosokerit, kuidut ja proteiinit?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä 

Ladataan...

// Kaupallinen yhteistyö: Nanso // 

Mä en ole varsinainen bilettäjä – en ainakaan baarissa ja yökerhoissa kävijä – joten mä olen jo vuosia sitten tajunnut, että mun ei kannata panostaa juurikaan varsinaisiin juhla-asuihin. Tykkään kyllä laittautua, kokea itseni juhlan tullen myös ulkoisesti juhlavaksi, mutta en ole varmasti vuosiin ostanut vaatteita vain ja ainoastaan juhlatarkoitukseen. Jos olen ostanut glitteriä, olen pitänyt sitä myös arkena. Jos olen ostanut käytännöllisyyttä, olen stailannut sen juhlan tullen juhlavaksi.

Valitsin tulevaa pikkujoulu- ja joulujuhlakautta ajatelleen itselleni kolme sellaista asua Nansolta, joissa viihdyn, jotka tuntuvat hyville päälle ja jotka oikeanlaisilla asusteilla stailattuna menevät sekä arkeen, että juhlaan. Sellaiset asut, jotka kestävä kierrätystä omassa elämässä juhlakaudesta arkeen ja taas seuraaviin juhliin. Ja jotka voi laittaa laatunsa puolesta vielä ilahduttamaan toistakin käyttäjää, jos oma silmä niihin jossakin vaiheessa kyllästyy. 

MERINOVILLANEULE JA HARMAAT HOUSUT

Jos listaa pooloneuleen ja väljät housut, ei ensimmäisenä ehkä tule mieleen pikkujouluasu. Ja totta on, että jos näiden kaveriksi iskisi tukan nutturalle ja tennarit jalkaan, olisi (ja onkin) asu sellainen mun perustyöasu. Mutta mitä tapahtuu, kun laittaa vähän korkoa, kiharaa, koruja ja pikkulaukun? Sanoisin, että aika nappiin menevä asun kohotus juhlatyyliksi. 

 

VISKOOSIPAITA JA MUSTAT JOGGER-HOUSUT

Yritin sovitella Tampereen Nansolla vaikka mitä paitoja, mutta joka kerta tämä viskoosinen (97%) Kuulto-paita piti vaan lempparipaitani paikkaa. Yksinkertaisuudessaan musta tässä paidassa on vaan kaikki. Kangas tuntuu ihanan pehmeälle ihoa vasten ja läpikuultavat raidat luovat muuten mustaan paitaan mielenkiintoa. Kun pariksi iskee mustat housut ja vähän kimallekenkää, ei tarvita mitään muuta. Mun mielestä tällaiset less is more -yhdistelmät ovat aina varmasti tyylikkäitä.

 

PIKKUMUSTA

Pikkumusta on tietysti juhlien klassikko. Nansolta löytyi tällä kertaa itse asiassa yllättävän montakin koko mustaa mekkoa, mutta mun pikkujoulumekoksi valikoitui samaista kangasta oleva mekko, mitä tuo Kuulto-paitakin on. Tämän mekon juju on avonainen selkä. Kuten tiedätte, mä en ole mikään seksikkäiden asujen sanansaattaja. En siis osaa olla sellaisissa itse, vaikka muut niissä näyttävätkin kauniille. Siksi tämä mekko onkin niin ihana, että sen hottisfiba ei olekaan mitenkään ilmeinen. Paljas pinta näkyy selässä. Se on musta aika mahtavaa!

Miten sinä pukeudut pikkujoulukauteen?

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Pages