Ladataan...

Kaupallinen yhteistyö: OAJ

Muistatte varmasti sen jo lapsuuden ystävänkirjoissa, slämäreissä ja lehtien testeissä olleen listan, jossa kyselyyn vastaajan tuli laittaa aihepiirisanat itselleen sopivaan tärkeysjärjestykseen. Listassa komeili aina elämänperuspilarit – rakkaus, terveys, ystävät, raha ja moni muu – ja joka kerta listan järjestäminen oli yhtä vaikeaa. Mitä hyötyä rakkaudesta olisi, jos terveysongelmat veisivät kyvyn nauttia elämästä? Tai mitä iloa rahasta, jos ei olisi ketään, kenen kanssa ne jakaa?

Vaikka ne kaikista syvimmät elämänarvot ovat itselläni tismalleen ne samat kuin 13-vuotiaanakin, on tapaan katsoa elämää tullut sävyjä. Aika on opettanut ymmärtämään asioiden syy-seuraussuhteita ja sitä, mitä suuria asioita alun perin vähän kuivienkin termien taustalla piilee. Yksi tällaisista sanoista on ”koulutus”. Se, jota en varmasti yläasteikäisenä nostanut oman listani kärkipääsanaksi, mutta jonka sisällön olen ymmärtänyt vasta näin aikuisiällä. Koulutus kun on paljon muutakin kuin se tylsä maantiedon tunti 8.luokalla tai äidinkielen lauseenjäsenet. Koulutus on katto, jonka alle moni tärkeä asia jäljentyy. Ihan meillä kaikilla, koko maailmassa!

Kirjoitin viime keväänä neljän postauksen sarjan (luettavissa täällä, täällä, täällä ja täällä) koskien omia kokemuksiani nykykoulusta lähinnä opettajan silmin katsottuna. Toimin – ennen kokopäiväiseksi kirjoittajaksi ryhtymistä – yhdeksän vuotta peruskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina ja viisi vuotta tästä ajasta myös luokanvalvojana. Ja sinä aikana opin monta asiaa meidän yhteiskunnasta ja koulutuksen merkityksestä. Siitä, mitkä ongelmat peruskoulua kohtaa. Mutta myös sen, miksi koulu on edelleen yksi merkittävimpiä rakennusosasista koko meidän maan kannalta.

OAJ pyysi minua lähestyvien eduskuntavaalien johdosta kirjoittamaan omia ajatuksiani koulutuksesta. Ja siitä, miten koulutus tulisi ottaa huomioon eduskuntavaaleissa äänestäessä. Otan tehtävän kunnialla vastaan. En niin, että nostaisin yhtäkään puoluetta tai edustajaa ylitse muiden. Eikä niin ole tietysti pyydettykään. Vaan niin, että kerron oman näkökulmani siihen, miksi koulutus on yksi tärkeimmistä poliittisista kysymyksistä näissä(kin) vaaleissa. Ei itse politiikan vuoksi. Vaan koko meidän yhteiskunnan tulevaisuuden ja yksilöiden hyvinvoinnin kannalta. Siis sinun ja minun, meidän lasten!

Kun puhutaan koulutuksesta, monille tulee mieleen nimenomaa peruskoulu. Ne 45 minuuttia kestävä oppitunnit ja pulpetit, joiden kanteen pystyi raaputtamaan harpilla teini-ihastuksensa nimikirjaimet. Ja vaikka perusopetus ja peruskouluvuosien tarjoamat muistot ovatkin osa koulutusta, on koulutusjärjestelmä paljon muutakin. Se on koko meidän Suomen selkäranka. Se, minkä tasosta riippuu koko tämän maan tulevaisuus ja isossa mittakaavassa koko maailman tila. Koska mitä maailman köyhimpiinkin maihin ensimmäisenä viedään: Sinne viedään koulutusta ja tietoa! Vain sillä tavalla asiat voivat olla tulevaisuudessa paremmin.

Samalla tavalla mä ajattelen, että meidän tehtävä on tuoda uusille sukupolville tietoa ja koulutusta, jotta he voivat tehdä asiat paremmin tulevaisuudessa. Ja se ei muuten tapahdu määrärahoja leikkaamalla! Mä uskon, että tulevaisuus on valoisa, jos me tajutaan panostaa koulutukseen, lapsiin, nuoriin ja koulutusta tarjoaviin tahoihin ajoissa. Koska meillä on Suomessa aivan kaikki edellytyset tasa-arvoiseen koulutukseen: On motivoituneet opettajat, hyvä opettajankoulutus, oppivelvollisuus ja maksuton perusopetus. Jos tämä homma nyt munataan, voidaan katsoa vain peiliin. Vaikka moni asia – kuten aikaisemmin syksyllä kirjoitin – on koulumaailmassa haasteen edessä, ei peliä ole onneksi kuitenkaan vielä menetetty. Ja me voidaan itse asiassa tehdä vielä paljonkin koulutuksen ja lasten eteen. Suurin teko isossa mittakaavassa on juuri eduskuntavaalit. Valta on ihan konkreettisesti nyt meidän omissa käsissä.

Ensimmäisenä annan suosituksen mennä tutustumaan koulutusratkaisee.fi -sivulle ja tutkimaan sitä kautta koulutusmyönteisiä, opettajataustaisia eduskuntavaaliehdokkaita. Sivustolla on tällä hetkellä ratkaisuehdotuksia siihen, miten koulutusta pitäisi kehittää. Ja maaliskuun alussa sivustolle nostetaan myös ehdokkaat, jotka ovat koulutuksen puolella. Toisin sanoen äänestykselle pohjaa kannattaa käydä hakemassa nyt. Maaliskuussa on sitten aika valita spesifisti se oikea ehdokas. Pidä siis mielessä tämä sivu. 

Koultusratkaisee -sivusto on myös oiva paikka miettiä, miten koulutus liittyy niihin arvoihin, mitä itse haluat viedä eteenpäin. Ainakin itsestäni tuntuu jopa vähän hassulle huomata, kuinka koulutus on ihan oikeasti – ilman mitään kikkailija – vastaus oikeastaan jokaiseen vaalien alla käytävään yhteiskunnalliseen ongelmaan. Olipa kyse sitten työttömyydestä, syrjäytymisestä, ilmastonmuutoksesta, eriarvoisuudesta, rasismista tai jopa terveydellisistä seikoista.

Mä tapasin hetki sitten vanhan oppilaani. Niin käy aina silloin tällöin, somen kautta vielä useamminkin. Hän ryntäsi halaamaan. Oli kasvanut pitkäksi ja kauniiksi. Ihan aikuiseksi. Muisteli edelleen – jo minulta unohtuneita – äidinkielen tunteja ja kertoi, kuinka sai tunneiltani kipinän opiskella. Hän oli tämän vuoden abi, menossa innolla yliopistoon. ”Mä tajusin silloin, että musta voi tulla ihan sitä, mitä vaan haluan.”

Kotiin kävellessä sanat lämmittivät. Ja mietin, miten tämä koulutuksen ketju menee. Minulle – lukihäiriöiselle tytölle – antoi kipinä omat äidinkielenopettajani. Ilman heidän tukeaan ei minusta olisi tullut kirjoittaja. Sen kannustuksen voimalla minulla oli intoa mennä opiskelemaan ja jakaa omaa osaamistani taas uudelle sukupolvelle. Nyt se sukupolvi viilettää tuolla poninhäntäpitkällä, täynnä tarmoa, siirtääkseen taas saamaansa oppia seuraavaan sukupolveen. Ei hänestä opettajaa luultavasti tule, mutta tekee varmasti jotain hyvää ja hyödyllistä. Luo tulevaisuutta.

Herää ajatus, että haluan olla mukana jatkamassa tätä hyvän kierrettä, vaikka itse opetustyöt – ainakin hetkeksi – saivatkin jäädä. Koska kun kyse on Suomen tulevaisuudesta, koulutus ratkaisee. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

 

 

Ladataan...

Mulla on kituuttajan identiteetti. Mä olen elänyt aika niukan lapsuuden  vanhempien opiskellessa ja sen jälkeisen oman opiskelija-aikani, josta hyppäsinkin suoraan äitiyslomalla, perhevapaille ja siitä opettajan minitunneille.

Mulle sellainen kädestä suuhun -mentaliteetti on ollut siis osa identiteettiä. Niin kuin sekin, että sananparsilaineihini on kuulunut ihan aina ”mulla ei oo rahaa” tai ”kellä muka on varaa”.

Viime vuosien, töiden muututtua ja palkka-asioiden kehityttyä en kuitenkaan ole enää ollut todellisuudessa se tyyppi, jonka tilillä on tilipäivänä, laskujen maksun jälkeen vain muutama satanen. Vaan nyt sinne voi kuusta riippuen (vaihtelut eri kuukausien välillä suuri) jäädä vähän enemmänkin rahaa. Ei paljon, ei rikastumiseen asti, mutta niin, että säästämällä voi päästä vaikka ulkomaanmatkalle silloin tällöin tai ajaa taksilla kaupungin sisällä, jos ei muuten pääse.

Toisaalta pidän hyvänä asiana sitä, että koen itseni edelleen köyhäksi opiskelijaksi. Pidän edelleen juhlahetkenä kaikkea sitä ylimääräistä, ei-pakollista, jota voin nykyään ostaa: ruokakassia kotiin kuljetettuna, satunnaisen siivoajapalvelun, kalliimman juuston tai aikakauslehden. Osaan siis nauttia pienistä arkisista asioista, enkä pidä mitään itsestään selvänä! Ei ole huono asia ajatella, että maksukyky on pieni. 

Toisaalta itsensä ajatteleminen opiskelijabudjetilla eläjäksi on myös huono juttu. En ymmärrä, mikä olisi fiksu tapa sijoittaa, koska olen ajatellut, ettei sellainen ole minulle saavutettavissa. En ole edes ajatellut säästää pitkällä tähtäimellä (lyhyellä kyllä), koska olen ajatellut, ettei multa liikene säästöön. Enkä ole myöskään uhrannut ajatusta tai penniäni tuleville eläkevuosille ja sen toimeentulolle.

Huonoksi tämän kaiken tekee sen, että jos ei ole realistista kuvaa tulojen ja menojen suhteesta, ei voi tehdä oikeita ratkaisujakaan taloutensa suhteen. 

Kun näen ympärilläni fiksuja verotusratkaisuja, kuittien laittamista talteen ja erilaisia rahastoja, on tullut tunne, että minunkin pitäisi. Ja jos ei kaikkea tuota, niin alkaa ainakin katsella realistisella silmällä tiliäni. Mä kun en todellakaan usein tiedä yhtään, paljon mun tilillä on massia, koska oletusarvo on, ettei yhtään. Sitten kun huomaankin, että perkule, siellä on rahaa, menen Kauppahalliin ja törsään enemmän kuin on tarvee. Tulee sellainen olo, että "because I can!". 

Mä olen pohtinut, miksi mun on niin vaikea suhtautua rahaan. Vaikka siitä puhuminen onkin nykyisin jo helppoa, mitä se ei esimerkiksi vielä muutama vuosi sitten ollut, en osaa ajatella rahaa minään muun kuin ikuisen vajeen kautta. Ehkä se johtuu köyhyyden identiteetistä ja toisaalta humanistiluonteesta. Eihän meitä humanisteja ole luotu miettimään rahaa. Me mietitään jotain muita asioita. Vaikka sitä, ettei koskaan tiedä, mitä inhimillisen ihmisen elämässä tapahtuu. Vaikka tänään on varaa ostaa Kauppahallin juustoa, huomenna ei ehkä enää edes leipää sen alle. 

-Karoliina-

Kuva: Noora Näppilä

Asu: korviket, Uhana Design // paita, Aarre(kid) // farkut, NEUW

Ladataan...

Ensin on sanottava, että tämä ei ole kaupallinen yhteistyö. Mutta siitä huolimatta viljelen nyt linkkiä ja brändinimeä niiiiiiiin paljon, että jos sellaista haluaa karttaa, kannattaa nyt klikata *click* muualle. Tämä postaus kertoo nimittäin Sidosteesta ja mun töistä. 

Mä kuulin Sidosteesta – ihan oikeasti – ekan kerran vasta, kun tulin töihin H23:lle syksyllä 2017. Monet mun ikäpolven ihmiset ja siitä vanhemmat tietävät Sidosteen kuolemattoman sloganin ”Sidoste-sukka kestää”, mutta mulle – Keski-Suomen tytölle – ei tamperelainen firma ollut mulle mitenkään tuttu. Siksi minun ja Sidosteen suhde alkoi puhtaalta pöydältä.

Jätkät olivat aloittaneet Sidosteen kanssa yhteistyön jo kauan ennen minua tuloani H23:lle, joten pääsin nopeasti sisään tamperelaissukkien maailmaan. Brändillä oli pitkät perineet ja koko sen elinkaaren ajan puikoissa oli ollut sama suku. Nyt Sidostetta liidasi (ja liidaa edelleen) Tammisen Janne, Sukkatehtailija neljännessä polvessa. Sukkia tehdään edelleen Tampereella, Koivistonkylässä.

H23 oli aloittanut Sidosteen brändiuudistuksen siis vähän ennen hyppäämistäni remmiin. Meidän jätkät olivat kehitellyt Sidosteen uutta ilmettä ja suunnitelleet muun muassa logo-sukan, joka on lyhyessä ajassa saavuttanut jo hittisukan mittasuhteet. Kun mä tulin mukaan, oli siis takana vuosikymmenien sukkaosaaminen ja H23:n kanssa aloitettu yhteistyö. Voi siis sanoa, ettei parempaan paikkaan olisi voinut tulla! Sain istua valmiiksi katettuun pöytään.

Mun tehtävä Sidosteelle on ollut sillisalaattimainen säätö some-asioissa, virallisesti nimike kai voisi olla vaikkapa tuottaja. Mä vastaan Instagramista ja Facebookista, suunnittelen still-kuvaukset, stailaan, väännän tekstiä ja ylipäätään elän ja hengitän Sidostetta. En tiedä, johtuuko tämä mun intohimoisesta luonteesta vai mistä, mutta mulle Sidoste (kuten ei toinenkaan oma asiakkaani), ole vain työtä. On ehkä mahtipontista sanoa, mutta mulle Sidoste-hommista on tullut näin lyhyessä ajassa jo tapa elää. Tuntuu maanpetokselle vetää enää muita sukkia jalkaan ja jos mua ei näe puolta viikon päivistä Sidoste X Pure Waste -paita päällä, on se suuri ihme.

Tähän on tietysti monta syytä. Ensinnäkin mä uskon sataprosenttisesti näihin tuotteisiin. Sukat on huippulaatua, ne tehdään ihan lähellä ja niitä tuotekehitetään jatkuvasti. Kun on kävellyt tehtaan läpi, nähnyt kaikki ne vaiheet ja ihmiset siellä, ei voi muuta kuin ihmetellä, kuinka hienoa osaamista yhden sukkaparinkin tekeminen vaatii. Siellä ihan oikeasti mitataan sukkien komperssiokykyä jalannäköisellä mittalaitteella. Ja tarkastetaan JOKAINEN sukkapari KÄSIN lampun alla, ihan aidon verta ja lihaa olevan ihmisen toimesta! 

Toisekseen mä arvostan sitä selkärankaisuutta, jolla Sidostetta on nämä ajat viety eteenpäin. Sukat olisi voitu viedä ajat sitten jo ulkomaille halvemman tuotannon perässä, mutta ei ole viety. Ne on haluttu tehdä Tampereella ja työllistää tamperelaisia. Tehdä asiat siis oikein ja huolella!

Kolmanneksi kaikki alihankintana ostettu tuotteistus on myös mietitty sen kautta, miten nekin – vaikkei itse voidakaan kaikkea tehdä – voisi toistaa sitä samaa eettistä kaavaa. Sidoste on siis ajan hengen mukaisesti vastuullinen ilman, että se on heille mikään trendi-ilmiö tai kaunis sana yrityspapereissa. Sidosteen pipot neuloo Agtuvi, eli paremmin tunnettuna, kotimainen Kivat. Paidat ovat puolestaan kotimaisen innovaation, Pure Wasten laatua ja tuotantoa. Mä en voisi siis ylpeämpänä kulkea nämä kamat päällä ja tuoda tätä brändiä esille. (Sama ylpeä olo tuli viime perjantaina, jolloin pelattiin hyväntekeväisyysjääkiekkopeli Hakametsässä. Sidoste nimittäin lahjoitti koko pelin aikana tehdyn hallimyyntinsä summan lyhentämättömänä Taysin lastensairaalan hyväksi.) 

Edellisten asioiden lisäksi mä rakastan toimia Sidoste-asioiden parissa. Janne, sukkatehtailija, on uskaltanut antaa meille siimaa toimia. Uskon, että ei ole helppo antaa oman sukunsa elinkeinoa ja isoisoisän perintöä vieraiden ihmisten käsiin, mutta me ollaan H23:lla saatu keksiä jos jonkinmoista ideaa, kuvaa, videota, tempausta, tuotetta ja vaikka sun mitä. Se on asia, mitä mä arvostan! En itse tiedä, pystyisinkö hänen tilanteessaan samaan.

Juu. Nyt vedän henkeä. Että jos ihmettelette, miksi mä aina näitä juttuja hypetän, niin nyt tiedätte ainakin hitusen tästä taustasta.

Mulle saa jatkossa laitella toiveita, ehdotuksia, risuja ja ruusuja koskien Sidostetta. Mä vien sitten parhaan taitoni mukaan eteenpäin!

Ihanaa iltaa Sidosteen toisen –  jostain 80-luvun yritysesitteestä napatun sloganin –  voimin: #terrierlikebusiness!

Mun t-paita on tämä, pipo löytyy täs ja sukat ovat nämä.

-Karoliina-

Kuvat: Noora Näppilä

Video: Valtteri Auvinen, H23 Agency 

Pages