Sananvalinnat kertovat arvoista

Ennen viimeaikaisia tapahtumia moni ei tainnut edes tietää, että on olemassa sellainen urheilulaji kuin nykyaikainen viisiottelu. En minäkään. Viisiottelussa kilpaillaan miekkailussa, ammunnassa, vapaauinnissa, maastojuoksussa ja esteratsastuksessa. Kilpailijan täytyy siis hallita viisi eri taitoa, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ratsastusta ei voi treenata samalla tavalla täysipainoisesti kuin ratsastajat normaalisti tekevät. Siitä huolimatta nykyaikaisessa viisiottelussa hypätään huimaa 120 cm:n esterataa, vaikka kilpailijoiden taidot eivät kyseiselle tasolle riitä.

Tokion olympialaisten viisiottelun ratsastusosuus alkoi saada oikeutettua kritiikkiä sen jälkeen, kun video Annika Schleun ja tämän valmentajan epäurheilijamaisesta käytöksestä alkoi levitä. Ratsastaja riuhtoo ja hakkaa kauhistunutta, stressaantunutta hevosta raipalla, pakottaa sitä tilanteeseen jossa se ei halua olla, ja valmentaja kannustaa lyömään hevosta kunnolla (ja lyö sitä myös itse).

Annika Schleu on antanut eläinrääkkäykselle kasvot, mutta hän ei ollut kilpailuiden ainut hillitön raipankäyttäjä. Ratsastajilla on tapana rangaista hevosta omista virheistään, kuten siitä, että itse ohjaa hevosta huonosti esteelle ja se kieltää. Tätä on nähty aikaisemminkin muun muassa Helsinki International Horse Show’ssa, minkä vuoksi olen jättänyt estekisat usein suosiolla katsomatta. Parhaimmillaan ratsastaja ja hevonen kuitenkin tuntevat toisensa ja toimivat yhteen. Viisiottelussa kisataan hevosella, johon on ollut aikaa tutustua 20 minuuttia ennen radalle menoa. Katastrofin ainekset luvassa, voisi kuvitella maalaisjärjen sanovan.

Kun luin uutisia aiheesta, yllätyin siitä, miten samasta, tuomittavasta tapahtumasta on saatu niin erilaisia otsikoita.

Mtv3:n uutisten otsikko on kuvakaappauksessa ensimmäisenä, ja vaikka se kuulostaa klikkijournalismin tapaiselta liioittelulta, tällä kertaa otsikko kuvaa sitä, mitä tapahtui. Helsingin Sanomien jutun alku tuntui suoraan ulkomaisista lähteistä käännetyltä ja on muutenkin melko hillitty. Otsikko kuuluu: ”Saksalaiskilpailija löi hevosta useita kertoja  raipalla, kun hevonen kieltäytyi hyppäämästä”. Jutun loppupuolella on kuitenkin järkeviä kommentteja esimerkiksi siitä, että jos esteratsastuksen on pakko olla mukana viisiottelussa, puomit voisivat olla esimerkiksi 60 cm:n korkeudella.

Iltalehti puolestaan symppaa ratsastajaa enemmän kuin hevosta: ”Saksalaisen Annika Schleun unelma nykyaikaisen viisiottelun olympiavoitosta karkasivat painajaismaisella tavalla, kun hänen hevosensa Saint Boy ei halunnut hypätä esteiden yli.” Tällaisten juttujen kirjoittaja ei taida tietää ratsastuksesta mitään.

Kammottavimmat otsikot ovat kuitenkin kansainvälisillä sivustoilla. Eurosport kirjoittaa: ”Horse ruins Annika Schleu’s gold metal hopes in modern pentathlon”. Aivan kuin hevonen olisi tahallaan ja ilkeyttään Annika-raasun päivän pilannut. Eurosport onkin saanut Twitterissä asianmukaisen palautteen: ”Gold medal hopes were crushed by own inability to ride”.

Useammallakin sivulla on kuvakaappauksen toinen otsikko, ”Stubborn horse costs Schleu a shot at modern pentathlon gold”. Siis kaikki on tämän itsepäisen hevosen syytä, eikä ratsastajan tarvitse katsoa peiliin ja opetella hevosmiestaitoja?

Onneksi ainakin Suomen hevosyhteisö on tuominnut eläinten huonon kohtelun yksimielisesti; samoin on tehnyt Saksan väki, mitä nyt olen Google-käännöksistä pystynyt päättelemään. Kauhistuttavinta onkin se, miten toimittajat voivat ohittaa eläinrääkkäyksen ja keskittyä kultamitaliin, joka jäi saamatta. Arvot ja asenteet välittyvät otsikoista ja valituista näkökulmista.

Kommentit (5)
  1. Mie kans...
    8.8.2021, 10:25

    Kirjoituksesi herätti ajatuksiani. Minäkin yllätyin lukiessani uutisia mitä kisoissa tapahtui ja jokainen kirjoitti näkökulmastaan omien tietojensa mukaisesti, kenellä oli mitalli päällimmäisenä mielessä, kenellä hevosen hyvinvointi, joku mietti asiaa hevosen ,joku ratsastajan näkökulmasta.
    Itse en ole koskaan ollut hevosen selässä.mutta rapsutellut ja harjaillut olen , muutamissa islanninhevosten seurakisoissa olen ollut ollut katsojana, joissain ollut myös mukana kansainvälisiä tuomareita, olen antanut itseni ymmärtää että näissä kisoissa on tuomari voinut antaa virhepisteitä epäurheiliamaisesta käytöksestä, johon kuuluu myös se miten ratsastaja hevosta kohtelee. Raippaa olen nähnyt monenkin käyttävän, mutta kertaakaan en ole nähnyt raipalla lyötävän , raippaa on käytetty ikäänkuin käden jatkona jolla satuttamatta annettu hevoselle merkki että siirrppäs vähän perää tms.
    Minua kyllä kiinnostaisi kokeilla ratsastusta, mutta ratsastuksessa on kyse hevosen ja ratsastajan välisestä kommunikaatiosta, hevonen yleisesti haluaa tehdä sen mitä pyydetään , mennä siitä mistä halutaan, jos hevonen ymmärtää ja luottaa mitä ratsastaja haluaa, hevonen tekee kyllä minkä pyydetään.
    Minun pinna ei todennäköisesti kestä sitä veivausta ja taitojeni hiomista joten pysyn auton ratissa. Autossa voin runtata vaihteita edestakaisin heti startattuani, kun kone juuri ja juuri käy, runnoo menemään asfaltti rullalla, tosin autonkaan kohdalla se ei ole jälkevää vaikka kuinka ottaisi päähän ja kiukuttaisi, ei myöskään muun liikenteen näkökulmasta, mutta autoa on mahdollista runnoa ja tuhot korjattavissa, hevosta ei runnotta ei vahigoiteta tahallaan, sillä ne viat eivät ole yleensä korjattavissa eikä eettisesti oikein.
    Tästä näkökulmasta moitin vahvasti olumpia ratsastajaa, hänen taitonsa eivät olleet oikealla tasolla. Olympia hevoseksi ei varmasti valita hevosta joka ei osaa tai uskalla hypätä 120cm esteen yli, mutta osaako ratsastaja kertoa hevoselle mitä pitää tehdä, hevonenkin on yksilö , niissäkin on herkkikset ja puupäät joille pitää kertoa oikealla tavalla.
    Todennäköisesti pysyttelen itse edelleen ratin takana, mutta tämmöisiä ajatuksia aihe minulle nosti, joskus talleilla hevosia rapsutelleena, muutamissa kisoissa yleisönä olleena ja hevosenomistajia kuunnelleena.

    1. Kiitos pitkästä kommentistasi! 🙂 Viisiotteluun onkin ehdotettu ratsastuksen sijaan jotain moottoriajoneuvolajia (tai mitä tahansa muuta). Niin kuin sinäkin kirjoitat, seuraukset hevosen ja auton runnomisesta ovat aivan erilaiset.

      Jotkut toimittajat tuntuvat pitävän hevosta samanlaisena välineenä kuin autoa/pyörää/miekkaa/mailaa, ja myötätunto on urheilijan puolella, koska väline petti. Mielenkiintoista on, että kultamitalin puuttumista ovat jääneet harmittelemaan vain tietyt toimittajat, kun taas yleisön ja harrastajien sympatiat ovat hevosen puolella.

      Ihanaa, että sinulla on mukavia kokemuksia talleilta ja yleisön joukosta. 🙂 Minun omat ratsastusvuoteni ovat takanapäin, mutta seuraan lajia ja lajin harrastajia edelleen kiinnostuneesti.

  2. Sananvalinnat todellakin kertovat arvoista. Minulle tuli postauksestasi sellainen kuva, että pidit parhaina sananvalintoja, jotka täydellisesti tuomitsivat tämän suorituksessaan epäonnistuneen urheilijan. Minä en näe esimerkiksi tässä otsikossa mitään vikaa: ”Saksalaiskilpailija löi hevosta useita kertoja raipalla, kun hevonen kieltäytyi hyppäämästä”. Näin ilmeisesti tapahtui, kiihkottomasti kuvailtuna?

    Osa muista otsikoista toki oli lievästi sanoen erikoisia, mutta kiihkottomuuden ja tuomitsevuuden puutetta en osaa nähdä ongelmana. Minusta some-ajan mahdollistama asetelma, jossa jokainen kynnelle kykenevä kaikista maailman kolkista rientää värikkäin sanankääntein kertomaan, kuinka kauheaa tämä on, ei ole pelkästään hyvä asia. Pahimmillaan se muistuttaa jättimäistä moraaliposeerausta yksittäisen ihmisryhmän tai jopa yksittäisen henkilön kustannuksella.

    Otsikkoihin liittyvää analyysia enemmän kirjoituksessasi kiinnitti huomiota tämä kommenttisi: ”Ratsastajilla on tapana rangaista hevosta omista virheistään, kuten siitä, että itse ohjaa hevosta huonosti esteelle ja se kieltää.”Mielestäni tämä on kohtuullisen jyrkästi sanottu yksittäisestä urheilijaryhmästä ja ainakin minulle tulee mieleen kysymys siitä, oliko koko postauksesi kirjoitettu tämän ajatuksen pohjalta.

    Sanojen merkityksellisyyden ja niiden heijastamien arvojen esille tuominen on mielenkiintoista ja tärkeää, mutta tässäkin arvoja voi miettiä useammalta kannalta kuin yhdeltä. Eläinten kohteluun liittyvät arvot ovat tietenkin yksi näkökulma, mutta voimme miettiä myös asioita kuten epäonnistuneen urheilijan kohtelu, tuomitsevuuden julkituominen ja asennoituminen urheilulajiin, josta suurin osa meistä totuuden nimissä tietää hyvin vähän.

    Urheilija teki ratkaisun siitä, miten hän tässä ongelmallisessa tilanteessa toimi, ja me muut, jotka kirjoitamme asiasta julkisesti, teemme ratkaisun siitä, miten ja mihin sävyyn asioista puhumme.

    1. Kiitos kommentista! Ihan totta, että myös omat arvoni näkyvät tässä tekstissä, ja olen yksiselitteisesti hevosen ja taitavan hevosenkäsittelyn puolella. Hesarin otsikointi on neutraali, ja ei siitä ehkä muuta sanottavaa ole. On myös hyvä, että toimittaja on laajentanut juttua antamalla tilaa asiaa tuntevien kommenteille.

      Huomio esteratsastajien käytöksestä on oikeasti vain tekstini sivujuonne, jonka tarkoitus on sanoa, että viisiottelu ei ole tässä ainut pahis, jonka ulkopuolella ei tapahdu mitään kyseenalaista. Voisin lisätä ilmaukseen ”jotkut” ratsastajat, sillä en missään nimessä leimaa koko ryhmää. Olen vain joskus katsonut parhaaksi sulkea telkkarin, kun olen ensin sormien välistä seurannut HIHSin ratsastajien raippomista siinä kohtaa, kun hevonen on jo kieltänyt. Pettynyt ratsastaja tuntuu siinä kohtaa vain purkavan omaa kiukkuaan.

      Kieltämättä tapauksessa on taas somelynkkauksen makua, mutta toivon, että asiasta noussut kohu vaikuttaisi eläinten kohteluun jatkossa tai jopa sääntöjen muuttamiseen.

      On hyvä, että on eläintä puolustavia ihmisiä niin pitkään kuin jotkut toimittajat käyttävät ilmauksia, kuten ”naughty horse” tai valmentaja ”avusti” (lyömällä).

      1. Mukavaa, että otit lievästi kriittisen kommenttini hyvin vastaan! Eihän meistä kukaan tosiaan kirjoita arvovapaasti. Omakin reaktioni kirjoitukseesi heijastelee sitä, millaista vastenmielisyyttä tunnen mainitsemaasi some-lynkkausilmiöitä kohtaan. Mielestäni se on yksi nykyajan suurista ongelmista.

        ”Naughty horse” -tyyppiset ilmaukset todennäköisesti kertovat tietämättömyydestä – tosin uskon, että osa näistä on kirjoitettu hiukan kieli poskessa. Toisaalta myös monista urheilijan käytöksen tuomitsevista kommenteista näkyy tietämättömyys – ko. urheilulajista, urheilusuorituksista yleensä, eläinten käyttäytymisestä… Mielestäni tätäkään tietämättömyyttä ei täysin pyhitä se, että tarkoitus taustalla on ehkä hyvä (eläinten oikeuksien puolustaminen).

        Niin kauan kuin joku tuomitaan ja vieläpä julkisesti, olisi mielestäni parempi, jos tietämättömyyden pohjalta ei esitettäisi kovin jyrkkiä kannanottoja. Osoittaa myös kunnioitusta urheilua ja urheilijoita kohtaan, kun huomioidaan, että kyse on haastavista lajeista, joissa asiantuntijuuteen ei riitä niiden seuraaminen TV:stä.

        Tässä taas palataan arvokysymyksiin, joiden osalta tiedän olevani kenties vähemmistössä. Nykyaikaan kuuluu yleinen ja laaja kommentointimahdollisuus, jota myös käytetään sumeilematta. Siinä on paljon hyvää mutta omasta mielestäni myös paljon huonoa. Asioiden herkästi katsotaan olevan juuri sitä, miltä ne jossakin videoklipissä näyttävät ja mitä tunteita ne herättävät. Omiin arvoihini tämä ei oikein sovi, ja paljon negatiivista julkisuutta saaneet tapaukset ovat mielestäni usein surkuteltavia myös sen osalta, millä tavalla niissä käytetään verbaalista joukkovoimaa. Niin tässäkin tapauksessa.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *