bell hooks – Rakkaus muuttaa kaiken (niin & näin)

kansi: Camilla Pentti

 

Mitä rakkaus on?

”Minua pelottaa, että olemme kasvattaneet kokonaisen sukupolven nuoria, jotka varttuvat aikuisiksi peläten rakkautta, peläten täydellistä antautumista toiselle ihmiselle, koska he ovat nähneet, kuinka tuskallista on ottaa riski ja rakastaa vain huomatakseen, ettei se toimikaan. Pelkään, että nuorista kasvaa aikuisia, jotka etsivät läheisyyttä ilman riskiä, nautintoa, joka ei vaadi merkittävää emotionaalista panostusta.” (Harold Kushner) (12)

 

Bell hooksin Rakkaus muuttaa kaiken (2016, alk. 2000) on yhteiskunnallinen ja filosofinen katsaus rakkauteen. Kirja pohjautuu hooksin lukemaan kirjallisuuteen, empiirisen tarkkailuun ja keskusteluihin sekä hänen omiin henkilökohtaisiin kokemuksiinsa rakkaudesta. Taustavireenä on kapitalismin ja patriarkaalisen yhteiskunnan kritiikki. Hooks puhuu paljon miehistä ja naisista eriteltyinä, mutta painottaa sukupuolierojen juontuvan patriarkaalisesta sosialisaatiosta. Siten teoksen keskiössä ovat heterosuhteet, vaikka hooksin esittelemä rakkauden etiikka laajenee koskemaan koko elämää.

 

Teoksen lähtökohtana on yhteiskuntaa piinaava rakkaudenkaipuu. Hooksin mukaan rakkautta etsitään jopa silloin, kun emme usko sen löytämiseen, mutta rakkaudesta ei osata tai uskalleta keskustella, varsinkaan yhteiskunnallisella tasolla. Rakkaus mielletään jonkinlaisena fantasiana: ”Monet haluavat rakkauden toimivan huumeen tavoin, antavan välittömän onnentunteen. He eivät halua tehdä mitään, ainoastaan ottaa passiivisesti vastaan hyvän tuntemuksen. Patriarkaalisessa kulttuurissa erityisesti miehet tapaavat nähdä rakkauden asiana, johon heillä on oikeus heidän tarvitsematta tehdä mitään.” (95) Naisille lankeavan emotionaalisen tuen vuoksi useimmat miehet kokevat saavansa rakkautta siinä missä naiset ovat loputtomassa kaipuun tilassa.

 

Keskusteluissa rakkaus sekoitetaan hoivaan, kiintymykseen tai vetovoimaan. Rakastamiseen opettelusta ei puhuta samalla tavoin kuin esimerkiksi seksuaalisuuden etsimisestä. Rakkaudesta puhuminen leimataan ylitunteelliseksi, naiiviksi ja heikoksi. Hooksin mukaan ”aina kun yli nelikymmenvuotias sinkkunainen alkaa puhua rakkaudesta, ihmiset uskovat seksistisen ajattelumallin omaksuneina, että hän etsii ”epätoivoisesti” miestä”. (13) Hän itse kokee rakkauteen älyllistä kiinnostuneisuutta, sillä rakkauden vaikutus jokapäiväiseen elämään on niin merkittävä.

 

Hooksin määritelmän mukaan rakkaus on tahtoa avartaa itseään oman ja muiden henkisen kasvun ravitsemiseksi. Siihen sisältyy huolenpitoa, kiintymystä, huomioon ottamista, kunnioitusta, sitoutumista, luottamusta, rehellisyyttä ja avointa kommunikaatiota. Hooks kehottaa määrittelemään rakkauden käsitteen: ”Hämmennys sanan rakkaus merkityksestä vaikeuttaa rakastamista.” (21) Hänen kokemuksensa mukaan miehet ja naiset arastelevat puhua toisilleen rakkaudesta, sillä pelkäävät toisen osapuolen määrittelevän rakkauden eri tavoin. Hooks rajaa jyrkästi väkivaltaiset, epäkunnioittavat ja laiminlyövät suhteet rakkauden ulkopuolelle, olivat ne se sitten parisuhteita tai perhesuhteita. Todellinen rakkaus ei ole koskaan satuttavaa tai laiminlyövää. Hänen mukaansa ”Rakkauden puuttumisen ei tarvitse merkitä huolenpidon, kiintymyksen tai mielihyvän poissaoloa. Pitkäaikaiset romanttiset suhteeni ja perhesuhteeni ovat olleet huolenpidon kyllästämiä; niissä jatkunut emotionaalinen toimimattomuus olisikin ollut helppoa sivuuttaa.” (26)

 

Hooks vastustaa rakkauden määritystä tunteeksi ja korostaa toimintaa ja päätöstä. Hänen mukaansa intohimoinen rakkaus on keino oikeuttaa vastuuttomuus. Kumppanin valinnassa tulisi hooksin mukaan kyetä tarkastelemaan itseään, tarpeitaan, halujaan ja kaipaustaan etäältä. Hänen mukaansa pelkäämme arvioida toiveitamme, sillä pelkäämme, ettemme silloin löydä ketään, jota rakastaa.

 

Hooks puhuu rehellisyyden vaateesta. Hänen mukaansa valehtelu tai valheellisen kuvan luominen estävät todellisen rakastamisen: ”Oman ja toisen henkisen kasvun ravitseminen on mahdotonta, jos oman olemisen ja identiteetin ydin on haudattu salailuihin ja valheisiin. Rakastava käytäntö perustuu luottamukseen, että toinen ihminen haluaa aina vain parastasi.” (51) Yhteiskunnassa valehteleminen on kuitenkin normi. Kohtelias valehteleminen on arkipäiväistä. Hänen mukaansa jo lapset oppivat, että valehteleminen on keino välttää loukatuksi tulemista ja toisten loukkaamista. Yhteiskunta kannustaa vahvuuteen, kilpailuun ja itsenäisyyteen: ”Meitä kannustetaan pitämään rehellisiä ihmisiä naiiveina, todennäköisinä häviäjinä.” (51)

 

John Stoltenbergin mukaan patriarkaalisen kulttuurin maskuliininen identiteetti vaatii miestä kehittämään valheellisen itseyden: ”Aina siitä lähtien, kun pieniä poikia opetetaan olemaan itkemättä tai ilmaisemasta loukkaantumisen, yksinäisyyden tai tuskan tuntemuksia, heitä vaaditaan pysymään lujina, pojat oppivat peittämään todelliset tunteensa. Pahimmassa tapauksessa he oppivat olemaan tuntematta mitään ja milloinkaan.” (45) Hooks toteaa, että kaikki hänen rakastamansa miehet ovat valehdelleet välttyäkseen yhteenotoilta ja välttääkseen vastuuta sopimattomasta käytöksestään.

 

Harriet Lernerin mukaan seksistinen sosialisaatio rohkaisee naisia teeskentelemään ja manipuloimaan, valehtelemaan ollakseen mieliksi miehille. Naiset valehtelevat emotionaalista haavoittuvuutta, jotta miehet kokisivat vahvuutta: ”Usein naiset eivät sano suoraan, mitä ajattelevat, vaan minkä he uskovat miellyttävän kuulijaansa. He kertovat todelliset ajatukset vasta myöhemmin juorutessaan.” (59)

 

Itsensä paljastaminen ja toisen näkeminen sellaisenaan on vaikeaa, sillä käsitykset eivät myötäile kuvitelmia siitä, millaisia naiset tai miehet ovat. Robert Sternbergin mukaan ”Elämme narsistisessa ajassa, eivätkä monet ihmiset ole koskaan oppineet kuuntelemaan toisten tarpeita, tai he ovat vähintäänkin unohtaneet sen taidon. Jos haluaa todella muuttaa jotain omassa käytöksessään parantaakseen parisuhdettaan – – se tapahtuu antamalla kumppanin intresseille sama painoarvo kuin omilleen.” (128) Hooks toteaa: ”Kun kuulee toisen ihmisen ajatuksista, uskomuksista ja tunteista, ei enää voi nähdä toista vain omien toiveidensa heijastumana.” (52–53)

 

Hooksin mukaan rakkaus pohjautuu itsensä rakastamiseen ja hyvään itsetuntoon. Kun oppii löytämään itsestään rakastettavat piirteet, kykenee ymmärtämään, miksi joku toinenkin rakastaisi. Hooksin mukaan vain harva aloittaa parisuhteen vasta ollessaan valmis tulemaan rakastetuksi ja päätyy siksi toistamaan tutut perheriidat. Suhteen epäonnistuminen aiheuttaa pettymyksen, kun meille opetettu kaiken voittava romanttinen rakkaus ei toimikaan.

 

Hooks väittää seksistisen sosialisaation opettavan naisille itsevarmuuden uhkaavan naisellisuutta. Gloria Steinemin mukaan menestyjät, etenkin naiset, kokevat riittämättömyyttä ja itseinhoa, mutta teeskentelevät voimakkuutta ja rakkautta itseään kohtaan. Seurauksena he vieraantuvat itsestään ja saattavat valita paljastumisen pelossa eristäytyneisyyden ja yksinäisyyden. Etenkin miehet saattavat sabotoida elämäänsä itseinhonsa seurauksena. He alkavat käyttäytyä itsetuhoisesti saavutustensa kynnyksellä, jolloin edesvastuuton käytös osoittaa, etteivät he olekaan ”teeskentelemiään kunnollisia miehiä”.

 

Hooks laajentaa rakastamisen lähipiiristä koko elämää ohjaavaksi etiikaksi. Tämä tarkoittaa huolenpitoa, sitoutumista, luottamusta, vastuullisuutta, kunnioitusta ja tietoisuutta jokapäiväisessä elämässä. Hän vastustaa nykyistä kilpailuun ja materialismiin perustuvaa yhteiskuntaa, jossa yksinäisyys ja masennus ovat yleisiä. Hooksin mukaan ”Sekä miehet että naiset pysyvät huonosti toimivissa, rakkaudettomissa ihmissuhteissa, kun se suo taloudellisia mahdollisuuksia.” (93) Ahneuden politiikka saa etsimään välitöntä tyydytystä.

 

Hooks kirjoittaa patriarkaalisen ydinperheen epäonnistuneen ja kuuluttaa yhteisöjen perään. Laajennettu perhe mahdollistaa erilaisten ihmissuhteiden läsnäolon. Jos perhesuhteet sisältävät torjuntaa ja laiminlyöntiä, saattavat toiset ihmissuhteet kannustaa toiveikkuuteen ja saada uskomaan mahdollisuuksiin. Pienet, yksityiset yhteisöt, kuten ydinperhe ajautuvat helpommin epäterveeseen käytökseen, kuin laajempi, avoin yhteisö. Koska ystävyyssuhteet muodostetaan itse, oppivat monet rakastamista niiden kautta: ”usein niin lapset kuin aikuisetkin etsivät ystäviä, joilta saavat huolenpitoa, kunnioitusta, tietoa ja vaalintaa kokonaisvaltaiselle kasvulle”. (107) Ristiriitaisesti yhteiskunta kuitenkin opettaa, että perhesuhteet ja parisuhteet tulee arvotta ystävyyttä korkeammalla.

 

Hooksin mukaan erilaisissa suhteissa toimitaan eri tavoin, mutta toimintaa ohjaavien arvojen tulisi olla samat: ”Kun rakkaus käsitetään tahtona ravita omaa ja muiden henkistä kasvua, jota ilmaistaan huolenpidon, kunnioituksen, tietämisen ja vastuunoton tekoina, on kaikella rakkaudella sama perusta. – – aito rakkaus toimii perustuksena, jolla voi rakentaa sitoumuksen itseen, perheeseen, ystäviin, kumppaneihin, kaikkiin, joita päättää rakastaa.” (109) Hooks toteaa, että käsitys parisuhteesta erityisenä saa sitoutumisen nimissä kestämään epäystävällisyyttä, julmuutta, anteeksiantamista ja unohtamista, jota ei muissa suhteissaan hyväksyisi: ”Jos ei ole tottunut rakastamaan, on vaikeaa uskoa, että vastavuoroinen tyytyväisyys ja kasvu voisivat muodostaa parisuhteen pääasiallisen perustan. Jos ymmärtää ja uskoo ainoastaan vallan dynamiikkaan, nollasummapeliin, sadomasokistiseen valta-asemataisteluun, voi ironista kyllä tuntea olonsa ”turvatummaksi” toimiessaan näiden mallien mukaan. – – Ainakaan vallankäytön pelejä pelatessa ei joudu pelkäämään tuntematonta; valtapelin säännöt ovat tutut. – – Rakkauden harjoittaminen ei tarjoa turvapaikkaa. Asetumme alttiiksi menetykselle, kivulle, tuskalle. Asetumme alttiiksi sille, ettei elämä ole omissa käsissämme.” (120–121)

 

Hooks puhuu tietynlaisesta sielujen yhteydestä. Hänen mukaansa sellaiseen suhteeseen ryhtyminen on pelottavaa, sillä tuntuu, ettei ole mahdollista piiloutua. Rakkaus valaisee myös niitä ominaisuuksia, jotka haluaisimme piilottaa tai kieltää. Rakkaus haastaa kasvamaan ja muuttumaan: ”Todellinen rakkaus on erityislaatuista kykyä nähdä toinen yksilö kokonaisuudessaan. – – Todellisessa rakkaudessa toinen hyväksytään sellaisena kuin hän on, ehdoitta, mutta vilpittömästi sitoutuen auttamaan toista löytämään itsensä vielä paremmin; tavoite, jonka saatamme nähdä selvemmin kuin rakastettu itse.” (142) Rakkaus on halua kuulua toiselle niin syvästi kuin mahdollista. Se on oivaltavaa vuoropuhelua, jossa minuus joutuu tarkastelun kohteeksi. Hooksin mukaan todellinen rakkaus on mullistavaa, se on parantava muutosvoima, jonka seurauksena minä kehittyy uudeksi ja kokonaisemmaksi. Aikamoinen tuo rakkaus.

 

 

bell hooks: Rakkaus muuttaa kaiken (2016, alk. 2000)
niin & näin. 179s
kääntänyt: Elina Halttunen-Riikonen

http://www.netn.fi/rakkaus-muuttaa-kaiken

EDIT: Kirjailijan nimi korjattu alkavaksi pienillä kirjaimilla ja kääntäjän nimi lisätty. 29.1.2017

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

tää on niin viilausta, mutta bell hooksin nimi kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella aina, paitsi lauseen alussa.

Olen lukenut paljon hooksin teoksia, mutta en tiennyt että tämä on ilmestynyt nyt myös suomeksi. Hyvä tietää siis!

helmisaukko

Kiitos huomiosta! Virhe tuli omasta normatiivisesta ajattelusta ja huolimattomuudesta. Nyt korjattu!

Kommentoi

Commenting is closed.