Hyvät kuulijat

Suoraa puhetta

 

 

Sanotaan, että puhe voi muuttaa maailmaa, mutta millainen on hyvä puhe ja kuka on hyvä puhuja?

Turun Kaupunginteatterissa pidetään nyt puheita. Joukko näyttelijöitä on valinnut itseään liikuttaneita maailmanhistorian merkittäviä puheita ja tekstejä esitettäväksi. Suoraa puhetta sai ensi-iltansa eilen, ja nyt seuraa suoraa puhetta.

Konsepti on uusi, mielenkiintoinen ja ehkä vähän yllättäenkin tosi vaikea. En voi olla ajattelematta, että voiko puheenpitäjää sittenkään näytellä? Eivätkö ammattinäyttelijät olekaan automaattisesti hyviä puheenpitäjiä? Vai onko ongelmana se, että merkittävä puhe on jo kerran pidetty? Se on jo kerran koskettanut, se on osunut ja uponnut omassa ajassaan ja paikassaan ja ennen kaikkea, puheen on pitänyt erityinen ihminen, joka on tehnyt puheesta suuren.

Osa näyttelijöistä tuntuu pelkäävän isoja tekstejään. Yleisöäkin jännittää. Kun puhe on pidetty, taputetaan. Toiset taputtavat ihastuksesta, toiset lähinnä siksi, että näyttelijä on koitoksestaan selvinnyt. Hyvä Mika Kujala, sinä riität juuri sellaisena kuin olet! sanoo turkulaisyleisö suosikkinäyttelijälleen hiljaa mielessään. Illan aikana kysytään toisaalta myös, saavatko vain hyvät puhujat pitää puheita. Ilta olisi ollut lyhyempi, jos näin olisi ajateltu.

Hyvä puhe herättää tunteita. Turkulaiset autokuskit naurattavat hetken, koska Stefan Karlsson on hauska. Olli Rahkonen tirauttaa kyyneleen ammattitaidolla. Ulla Reinikainen on ihan oikeasti vakuuttava ja yhdistää puoliajat onnettomuuteen joutuneen naisen osassaan, ja tuo näin toivottua jatkuvuutta muuten poukkoilevaan esitykseen.

Vihapuheesta en jaksaisi puhua enkä sitä kuulla. Mutta kun nettipalstat ja yleisönosastot ovat täynnä pettymystä, turhautumista, kateutta ja pahaa oloa, niin ei kai sitä voi olla ottamatta huomioon, kun puhumisesta puhutaan. Toisen puhe on toisen vihapuhe. Lavalle on koottu otteita MV-lehden maahanmuuttokeskustelusta. Olen itsekin esiintynyt nimelläni MV-lehden jutussa, silloin ei tosin puhuttu maahanmuutosta vaan pedofiliasta. Olin puhunut jonkun tuohduksiin ajaessani seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia. Olin puhunut rakkaudesta. Onko puhe siis kuitenkin loppujen lopuksi kuulijan omaisuutta, ja kun se on sanottu, se jatkaa elämistään eikä puhuja voi siihen enää vaikuttaa?

Tekstien joukosta nousee esiin muitakin tuttuja aiheita, kuten tytöttely, jota käsitellään Pirkko Saision kolumnissa, jonka Ulla Koivuranta on ottanut käsittelyyn. Olen päälle kolmekymppinen puheenjohtaja potilasjärjestössä, jonka jäsenistön keski-ikä on noin 70 vuotta, joten olen aina tyttö muiden silmissä ja mukahauskoissa puheissa. Ihan sama miten osaava, tekevä ja toimiva olen, oletus on, että sukupuoleni mahdollistaa kahvinkeiton ja luennoimisen samanaikaisesti. Koska tytöt nyt ovat niin näppäriä, ja seksismin kokeminen ja siitä mainitseminen huumorintajun puutetta.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää tahoja, jotka autoitte perjantai-iltani onnistumisessa.

Kiitos kuiskaaja Sanni Sedrani, olit illan kantava voima.
Kiitos koko työryhmä yrityksestä olla osa ajattelevaa sivistyneistöä ja mahduttaa samaan iltaan maahanmuuttokriitikoiden kritisoinnin, seksuaalivähemmistöjen tsemppaamisen ja feminisminkin.
Kiitos Riitta Salminen Aino Virtasesta.
Kiitos Minttu parhaasta seurasta.
Kiitos te 122 kansanedustajaa, jotka puolustitte tasa-arvoista avioliittoa. Nyt mekin voimme mennä maaliskuussa naimisiin.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *