Iloa, lempeä, eloa

Eloheinäkesä

 

Samppalinnan kesäteatterin tuulimyllyn juurella tuulee, ja teatterikampaukset ovat koetuksella. Syy siihen, miksei suomalainen keväällä laita toppatakkia vintille, selviää jälleen: Joka sään kesäteatteri. Parinkymmenen hengen seurueemme (terkkuja Turun Seudun Luustoyhdistykselle!) keikkuu kesäloman kynnyksellä, ja väliajalle on varattu lämmikettä hyvissä ajoin.

Eloheinäkesä kertoo suurista ikäluokista, vanhenemisesta, elämästä. Siitä miten vihdoin eläkeiässä tuntee tietävänsä kaiken, mutta kukaan ei enää kuuntele. Heli Laaksosen (ei sukua allekirjoittaneelle, toim. huom.) ja Heikki Sankarin käsikirjoittama kesänäytelmä leikittelee ajatuksella, että mitä jos kaiken voisi tehdä uudestaan. Jos voisi palata ajassa taaksepäin ja saada uuden mahdollisuuden.

”Ihmisen osa on liikaa tietää, 
nähdä vain taakse, ei eteensä mitään.
Millaisen jäljen mä tulin jättämään?”

Juhanne Vatula (Jarmo Koski) on eläköityvä opettaja, joka ei usko vanhenemiseensa eikä aio suostua passiiviseksi vanhukseksi laitokseen holhottavaksi. Vatula kerää joukkonsa kasaan, lähtee taistoon keski-ikäistä byrokraattia vastaan ja alkaa perustaa senioreiden vapaavaltiota. Samalla pääsemme seuraamaan Vatulan henkilöhistoriaa läpi vuosikymmenten. Näemme Suomen historian ylä- ja alamäet pikakelauksella pienen ihmisen näkökulmasta.

Tekstistä tunnistaa lounaismurteisesta runoudesta tunnetun Heli Laaksosen (ei siis sukua) kyvyn nähdä tavallisessa ihmisessä ja arkipäiväisissä asioissa raikkaita ja osuvia huomiota.  Ihminen on itsessään kiinnostava ja tarinan arvoinen. Eloheinäkesä on osa Suomi 100 -juhlaohjelmistoa. Satavuotiaan Suomen keskiössä onkin tällä kertaa mahtimiesten sijaan tavallinen ja usein näkymättömäksi jäävä ihminen.

Niina Suvitien lavastus ja Kaarina Kopolan puvustus johdattelevat eri vuosikymmenten läpi napaten kustakin ajasta sille tyypilliset ja tunnistettavat ilmiöt. Äänimaailma ja taidokas musiikillinen iloittelu ovat taattua Samppis-laatua (pienellä Lauri Tähkä -vivahteella) ja siivittävät aikamatkaa. Kokoonpanossa on teatterin vakiokasvoja, kuten Antti L. J. Pääkkönen, joka taipuu moneen roliin ja pääsee näyttämään taitonsa myös beatboxaajana. Ja mitä olisi Samppalinnan kesäteatteri ilman Harri Heliniä?

 

Summa summarum: Suomi-leivos oli maukas, kesäilta ja teatteriseura aurinkoista. Ja arvatkaapas mitä. Tästä alkaa meidän kesäloma! Joten:

”Herää, lemmi ja elä! Elo, heinä, kesä!”

 

Kuva: Robert Seger/ Samppalinnan Kesäteatteri

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *