Kun vaikeneminen on kultaa

Kissa kuumalla katolla

 

Amerikkalaisen 1950-luvun yhteiskunnan armottomat sukupuoliroolit ja puuvillaplantaasin omistajan härski sovinismi ja rotusorron jäljet ovat tässä ja nyt, kun Tennessee Williamsin klassikonäytelmä Kissa kuumalla katolla (suom. Juha Siltanen) herää eloon Turun Kaupunginteatterin lavalla. Sini Pesosen ohjaama draama ravistelee esiin puolitotuuksia ja vaiettuja aiheita koko kolmetuntisen kestonsa ajan. Nyt on kyse ihmissuhteista, dialogista, paljosta puheesta. Puheesta vaikenemisesta.

 

Vuosikymmenten ajan toinen toistaan arvostetuimmilla lavoilla nähty klassikkoteos vaatii tulkitsijoiltaan paljon. Taneli Mäkelä suvun patriarkan Big Daddyn roolissa on kerronnan kannatteleva voima, ja hänen puheenvuoronsa, erityisesti alkoholisoituneen poikansa Brickin (Pyry Nikkilä) kanssa, ovat näytelmän parasta ja voimakkainta antia. Brickin epätoivoisesti avioliitostaan kiinni pitävää vaimoa, joka tuntee itsensä kissaksi kuumalla peltikatolla, näyttelevä Niina Koponen tekee myös hengästyttävän ja intensiivisen roolityön näytelmän ensimmäisellä puoliajalla.

 

 

Kissa kuumalla katolla

 

Big Daddy on sairastunut syöpään, mutta syntymäpäivien kynnyksellä hänelle uskotellaan diagnoosin olleenkin väärä. Uudesta mahdollisuudestaan voimaantuneena Big Daddylle iskee totuuden puuska, ja hän kaivaa vanhat salaisuudet auki turhia kaunistelematta. Kun perheen sisäiset sanoittamattomat totuudet alkavat selvitä, syntyy keskusteluja, joita voitaisiin käydä yhä tänäkin päivä. Kysymykset ovat ikiaikaisia: Mikä on sopivaa rakkautta ja kenen kanssa? Mikä on oikeasti merkittävää elämässä ja mitä jää jäljelle, kun kaikki loppuu?

 

Myös sukupuolten epätasa-arvo ja siihen liittyvä naisten alisteinen asema nousee myös yhdeksi mielenkiintoiseksi teemaksi, joka sekin on valitettavan ajankohtainen tänäkin päivänä.

 

Näytelmän taustalla pyörivät videot ja musiikkimaailma tuovat kokonaisuuteen tervetullutta särmää. Tarinan sävy on synkkä ja vakava muutamia kevennyksiä lukuunottamatta, ja lapsinäyttelijöiden mukanaolo antaa eloa näytelmään. Kissa kuumalla katolla vaatii istumalihasten lisäksi aikaa ajatella ja syventyä tekstiin ja tunnelmiin, pieniin sanoihin ja katseisiin. Nykyviihteen tempoon tottuneen kulttuurinkuluttajan mielestä paketti saattaa olla hieman väljä ja herää ajatus, että olisiko kaiken voinut sanoa vähän tiiviimminkin. Mutta ehkäpä taas olisi jäänyt jotain sanomatta.

 

Kissa-leivos

 

Vinkki väsyneille kulttuurihenkilöille: Kun väliajalla nauttii kahvia kera näytelmän nimikkoleivoksen (suklainen) ja seuralaisen (puoliso), niin taas pysyy teatterikiikarit silmillä.

 

 

Kuvat: Otto-Ville Väätäinen/ Turun Kaupunginteatteri

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *