Sokkotreffit: uhka vai mahdollisuus?

 

Sokkona suhteeseen

 

Ravintola Samppalinnan terassille voi tänä kesänä istahtaa pohtimaan, mistä rakkaus alkaa ja mikä on sen salaisuus. Keinot on nimittäin monet, kun “se oikea” on hakusessa tai kun vanhaan suhteeseen halutaan uutta potkua, jos nyksän kanssa ei vaan kerta kaikkisesti energiat kohtaa. Löytyisikö se puuttuva tetrispalanen vaikkapa Tinderistä?

Peter Ahlqvistin ja Mikko Joukamaan Turun Nuoren Teatterin kesälavalle käsikirjoittama ja ohjaama musiikkihupailu “Sokkona suhteeseen” on riemastuttava ja yllätyksellinen komedia, jossa vanha kunnon sokkotreffikonsepti saa aivan uusia ulottuvuuksia. Esitystä rytmittävät ja jouhevasti kuljettavat tutut sävelet iskelmästä räppiin ja takaisin.

 

 

Sokkona suhteeseen

 

Tiivistahtisen näytelmän nopeasti vaihtuvat lukuisat roolihahmot haastavat nuoret näyttelijät, jotka selviävät urakastaan kunnialla. Nuoren Teatterin omalla lavalla jo tutuiksi tulleet Esme Kaislakari ja Niko Lepistö hauskuuttavat rooleillaan. Erityismaininnan ansaitsee kuitenkin Inke Koskinen, jonka musikaalinumerot soivat joukon varmimpina. Koskinen onkin kovaa vauhtia matkalla ammattilaiseksi aloittaessaan syksyllä teatteriopinnot Tampereen yliopistossa.

 

Herkullisimpana kerronnallisena tehokeinona lavalla nähdään takaumia värikkäälle 80-luvulle, kun 30 vuoden yhteiselon jälkeen uutta maustetta avioliittoonsa etsivät Eija-Riitta (Ronja Keiramo) ja Eino (Jussi Virtanen) muistelevat ensikohtaamistaan. Teoksen musikaaliparodiset piirteet myös naurattavat, ja kevyt tyyli sopii kesähupailuun kuin hyttysen ininä suomalaiseen kesäiltaan tai kertakäyttösadetakki kesäteatterikassiin tai mitä näitä nyt on.

 

 

Sokkona suhteeseen

 

Ja lopuksi pakollista avautumista säästä: viihdyttävästä ensi-illasta nautittiin sateettomassa mutta kuvitteelliset hameenhelmani ja kampaukseni nostattavassa tuulessa. Samppalinnan terassille kannattaakin muistaa varata mukaan joka-sään-varustus, niin elämyksestä saa nauttia muuttuvista sääolosuhteista huolimatta kesäillan viiletessäkin.

Ai niin, jos olet kiinnostunut kuulemaan, miten nainen isketään, niin Sokkona suhteeseen tarjoaa kyseiseen asiaan takuuvarmat nyrkkisäännöt, joita noudattamalla tuskin voi epäonnistua. Teatteriterassilta voikin kätevästi liikahtaa tien toiselle puolelle jokilaivoille hiomaan omia tai näytelmästä varastettuja iskurepliikkejä, jos pariutuminen on ajankohtaista.

 

Itse toki menin suorinta tietä kotiin. Rakkaus on sellainen.

 

 

Kuvat: Mikko Vihervaara

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *