Tässä tulee nuorempi Rölli

Pelastakaa röllimetsä

 

Ville Soinila on röllinsä katsonut.

 

Päät kääntyvät, kun Turun Nuoren Teatterin lavalla koheltava Rölli avaa suunsa. “Se on oikea Rölli!” kuuluu alemmalta riviltä lapsen suusta, ja huomaan että lapsen seurassa oleva aikuinenkin on hetken hämmentynyt, sillä Soinilan Rölli kuulostaa ihan samalta kuin Allu Tuppuraisen 1980-luvulla luoma alkuperäinen jo useamman sukupolven tuntema jupiseva peikko.

 

Menossa on Pelastakaa röllimetsä -näytelmä, Allu Tuppuraisen käsikirjoittama koko perheen satu, jossa riittää tasoja niin isoille kuin pienillekin. Aikuisia naurattaa eri kohdissa kuin lapsia, mutta selvää on, että kaikki viihtyvät. Röllimetsä tuodaan lähelle katsojaa välillä pelottavana, välillä tunnelmallisen kauniina, välillä railakkain musikaalielementein. Tarina etenee lapsille sopivalla tempolla jouhevasti, ja musiikkinumerot ovat mukaansatempaavia ja koreografiat pysyvät hyvin kasassa.

 

Nuorimmat näyttelijät ovat vasta 10-vuotiaita, mutta ohjaaja Sofia Laurikainen on tehnyt hienon työn saadessaan lapsista, joista moni on vasta ensimmäisiä kertoja näyttämöllä, itsevarmoja esiintyjiä, joita on helppo katsella.

 

Sunnuntaina 25.1 ensi-iltansa saava Turun Nuoren Teatterin Pelastakaa röllimetsä kertoo opettavaisen tarinan siitä, miten röllimetsä uhkaa hukkua roskiin kun materialismin nimeen vannovat ihmiset ja Suurta Roskaa palvovat Humpuukit saavat metsän otusten päät sekaisin. Lelu päivässä pitää lapsen onnellisena, vai pitääkö sittenkään? Rölli lähtee ystävänsä Maahiskeijun (Kerttuli Nera) kanssa urheaan taistoon Humpuukeja vastaan. Pelottavinta näytelmässä on Humpuukien Ylipapitar (Janina Rautio-Visuri), turhamaisuuden ruumiillistuma, joka haluaa metsän olevan ruma näyttääkseen itse kauniimmalta.

 

 

Näytelmän virallinen ikäsuositus on viisi vuotta, ja se on varmasti ihan kohdillaan, mutta löysin yleisöstä myös reippaan 3-vuotiaan, joka ei olisi malttanut lähteä väliajalle ollenkaan.

 

Suosittelen esitystä lämpimästä niin pienille kuin isommillekin Röllin ystäville!

 

Pelastakaa röllimetsä

 

Ps. Kotimatkalla korvamatona ”tilipitappitippitappitilipitappitippitappitippitappi…”. Olen varoittanut!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *