Zorro valloitti (ja hyvä voitti)

Eilisen työpäivän päätteeksi kaupunkilaisseurueemme pakkasi autoon naurettavan määrän selviytymisvarusteita (yli 20 asteen ilta-auringossa toki tarvitsee varmasti vilttejä, istuinalustoja, varatakkeja yms.) ja ajoi (navigaattorin avustuksella) Ruskolle, tosi kauas landelle tai ainakin vartin ajomatkan päähän Turun keskustasta.

Ruskon kesäteatterin idyllisessä maalaismiljöössä, hevosen kavioiden kopseessa (tämä ei ole blogilisää, siellä oli ihan oikea hevonen) oli paikallisen teatterikauden tähänastinen ennätysyleisö ja iloisen tiivis tunnelma. Jännitystä oli ilmassa ainakin omassa seurueessa, jossa kahdelle alle kouluikäisille esiteltiin mustanpuhuva hahmo nimeltä Zorro nyt ensimmäistä kertaa.

 

Zorro, Ruskon kesäteatteri

 

Mystisen sankarin viittaa soviteltiin ensimmäistä kertaa lähes sata vuotta sitten, kun Johnston McCulley loi tarinan Zorrosta (espanjaa, suomeksi kettu), kalifornialaisesta valtiovallan vastustajasta. Esa Silander on käsikirjoittanut vanhan ja vuosikymmenten saatossa lukuisia tulkintoja saaneen tarinan pohjalta näytelmäversion, joka ruskolaisissa käsissä ja Pauliina Saloniuksen ohjauksessa onnistui tuomaan kesäiltaan aimo annoksen meksikolaista tulisuutta, näyttäviä taistelukohtauksia, sitrushedelmiä ja suuria tunteita.

Leevi Flinkman aloitti reippaasti (ja viekkaana kuin aavikkokettu) nuorena Don Diegona, ja hahmon vartuttua Zorron naamiota kasvoilleen sovitteli Petri Aulin, joka täytti kuuluisat saappaat varsin karismaattisesti. “Sankariviitta on nyt sinun”, sanoo Don Alejandro (Hannu Pajunen) kasvatilleen Don Diegolle, kun on aika siirtää Zorron tehtävät seuraajalle. Hyvä voittaa aina, ennemmin tai myöhemmin, todetaan illan aikana useaan otteeseen. Juonta spoilaamatta: Hyvikset ja pahikset tappeli, arvaa kummat voitti?

Erityishuomiona Ruskon kesäteatterin tasosta voi mainita näytelmän lukuisat laulukohtaukset, jotka veivät tarinaa eteenpäin paikoin agressiivisesti, paikoin hyvinkin tunteisiin vedoten. Iida Blomqvistin Eleni loisti erityisesti laulullaan, ja mainitsemisen arvoinen on myös Tom Flinkmanin revittelemä Kenraali Monastarion rokkaava soolo.

 

 

Zorro, Ruskon kesäteatteri

 

 

Teatteri suosittelee näytelmää yli 5-vuotiaille, mutta meidän 3,5-vuotias jaksoi kyllä keskittyä tarinaan alusta loppuun eikä mikään kohtaus tuntunut liian pelottavalta. Jokainen kuitenkin tuntee itse parhaiten omat perillisensä, joten herkimmille tapauksille ikäraja on varmaan aivan hyvä.

 

Mikä oli sitten parasta? kysyn paluumatkalla takapenkkiläisiltä. “Kaikki”, vastaa 3,5-vuotias tyhjentävästi, mutta jatkaa kuitenkin: “Lapsi-Zorro. Minäkin haluan tuonne esille ja olla se lapsi-zorro ja ratsastaa oikealla hevosella! Äiti, koska minä saan olla se, koska?”

 

Niin. Siinä onkin sitten taas äiti-ihmisille vähäksi aikaa miettimistä, kuinka nämä Ruskolla lanseeratut haaveet toteutetaan. Aloitamme askartelemalla asiaankuuluvan naamion, mutta hevosen pito keskustakolmiossa vaatii vielä hieman järjestelyjä.

 

 Tunnelmia Zorrosta voi kurkata myös näytelmän trailerista: https://www.youtube.com/watch?v=qIARdFy0wT4

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *