Miksi Angelina Jolien tai Rihannan paino kuuluu minulle?

wenn3648514.jpg

Kun Star Magazine-lehti julkaisi joulukuun alussa julkkunaisten ”todelliset mitat” olen käyttänyt tahattomasti aikaa goolaamalla, miten eri mediat ovat tähtien painoista/pituuksista yleensä otsikoineet.

wenn3588716.jpg

Mikään uutinen ei varmaan ole, että kuluneen vuoden aikana on eniten kauhisteltu Angelina Jolien ja Kate Middletonin painoja. Molempien yli 170cm pitkien naisten painon on arvioitu olevan 46-48 kg. Jokainen osaa lyhyelläkin matematiikalla laskea, ettei painoindeksi ole kummoinen. Lihaksikkaampien Britney Spearsin ja Rihannan painot olivat puolestaan lähes normaalit. Tosin varsinkin Britneyn ”painonvaihteluista” on tehty huvittaviakin ennen jälkeen-huomioita, kuten Lilyn Tiiti muinoin bloggasi.

rihanna_uusi.jpg

Olen myös harrastanut googlailu-sessioideni aikana itsekritikkiiä. Minäkin haluaisin maailmasta vähemmän ulkonäkökeskeisen paikan. Silti kurkkaan heti, jos näen ”katso kuinka paljon tämä ja tuo todella painaa”-linkin. Pitäisi aloittaa varmaan linkkauspaasto NAISTEN mittoihin liittyvien uutisten suhteen. Onko joku tehnyt tietoisesti uutisvirrasta tällaista karsintaa? Useita teistä puhutti Huippumalli Helenin uudet mitat.

Miesten painot eivät tietenkään kiinnosta ketään. Ennemmin miesten pyöristymisestä uutisoidaan tyyliin aika vatsa/miehekkäät mitat/onko olut maistunut Russell Crowe/John Travolta!?!

kuvat: AOP

 

 

Kommentit (3)
  1. Minusta nuo jotkut painot ei ole paikkaansa pitäviä,esim monet tähdet ilmoittanu painonsa alakanttiin

  2. Huvittaa, miten erilaisia ”varmoja” julkkisten mittoja onkaan uutisoitu. Tuo sivusto on näissä ihan klassikko-kamaa, kiitos muistutuksesta.

    Totta puhut miesten pituuksista myös, pitää joskus vielä perhetyä täällä ihan kunnolla aiheeseen 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *