Mitä tapahtuu Whitney Houstonin tyttärelle?

wenn3204310.jpg

Olen hieman mamma-moodissa, myönnän. Kun kuulin Whitney Houstonin kuolemasta, minulle tuli mieleen, että hänellähän on pieni tytär. Miten hän pärjää, kun isä (Bobby Brownkin) on mitä on!

Tosin mielikuvani tyttären nuoruudesta perustuivat mielikuviin uransa huipulla olleesta Whitneystä, joka poseerasi useasti pienen tyttärensä kanssa. Lähipäivät (ja kuvatoimistojen kuvien kartoittaminen) ovat osoittaneet, että nyt jo 18-vuotias Bobbi-tytär oli yhä ilmeisen rakas äidilleen. Bobbi on edustanut äitinsä kanssa useissa tilaisuuksissa, kuten ylläolevassa kuvassa viime vuoden Grammy-gaalassa (12.2.2011). Tänä vuonna Grammy-gaalassa muisteltiin edellispäivänä menehtynyttä Whitneytä.

wenn441396.jpg

Whitney, Bobby ja Bobbi Kristina vuonna 1999.

Bobbi oli myös torstaina äitinsä mukana klubilla, josta myös viimeiset kuvat laulajasta on otettu. Whitneyn suuruisen tähden menehtyessä myös huhuja ja spekulaatioita ei voi välttää. TMZ-verkkosisvuston mukaan myös Bobbi Kristina olisi ollut vaarassa hukkua jo päivää ennen äitinsä kuolemaa samaisen Beverly Hilton -hotellin kylpyhuoneeseen.

Oli niin tai näin sydämeni särkyi nähtyäni kuvan 7-vuotiaasta Bobbista nojaamassa surullisena nalleensa dokumentissa Mitä on olla Bobby Brown. Kahden huumeita käyttävän supertähden ainoana tyttärenä kasvaminen ei ole varmasti ollut helppoa. Ilmeisesti Bobbi on ollut sukulaisten ja lastenhoitajien hoivissa vanhempiensa heikoimpina aikoina. Löysin muutamia videoita, jotka osoittavat Bobbin perineen vanhempiensa musikaaliset lahjat. Tässä hän laulaa Adelea. Bobbi on myös esiintynyt äitinsä kanssa. Toinen tarina on, miten paljon vaikutteita vanhempiensa juhlimiskulttuurista tyttö on saanut. Tällä hetkellä tytt on yhä sairaalahoidossa äidin kuolemasta johtuneen järkytyksen vuoksi. Bobby-isä lensi heti tyttärensä tueksi. Pitää vain toivoa, että isä on kuivilla. Surullista, että noin lahjakkaan ihmisen kuin Whitneyn elämän pitää päättyä tuolla tavoin – ja vasta 48-vuotiaana. Toivotaan, että Bobbi ei seuraisi tässä äitinsä jalanjälkiä.

w1.jpg

Whitneyn rajun päihteiden käytön takia mediassa on liikkunut huhuja hänen menehtymisestään jo aikaisemminkin. Tässä äiti ja tytär vuonna 2009.

RIP Whitney Houston.

Kuvat: AOP

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *