Prinsessa Madeleine, eksä ja eks-ystävä

wenn5507391.jpg

Näin (valitettavasti kuvatoimiston kautta) vihdoin kuvia, joissa prinsessa Madeleinen petturi-eksä Jonas Bergström kävelee yhdessä Madden hyvän eks-ystävän Stephanie af Klerckerin kanssa – käsikädessä ja kaulakkain. Eli maaliskuussa julkisuuteen tullut suhde on yhä voimissaan.

Jos joku ei muista niin Jonas oli tämä kuningasperheen unelmavävy, jonka kanssa Madde ehti kihloihinkin. Sitten unelmavävy oli päätynyt viettämään yhteisen yön norjalaisen opiskelijatytön kanssa, ja homma päätyi otsikoihin. Tuli ero ja prinsessa pakeni kohua New Yorkiin.

Keväällä draamaa lisäsi se, että Jonas oli alkanut seurustelemaan Madeleinen hyvän ystävän, tämän Stephanien kanssa. Asiasta kuultuaan prinsessa katkaisi välit ystäväänsä. Jossain vaiheessa Jonas oli lehtitietojen mukaan vielä saattanut raskaaksi jonkun työkaverinsa. Asiasta ei ole sen koommin huudeltu.

Seuraan itse lähinnä Ruotsin ja Englannin kuninkaallisia, ja tietysti varsinkin Madeleine on kiinnostanut, sillä hän on samoja ikiä kanssani. Viime aikoina minulla on mennyt Maddeen maku – tämän kärsimyksistä huolimatta.  Perheen kolmesta lapsesta hän vaikuttaa ylimielisimmältä, ja tuntuu, että hän haluaa nauttia asemansa hyvistä puolista, mutta unohtaa vastuunsa. Tajuaakohan prinsessa, että myös muut nuoret aikuiset kokevat ihmissuhteissaan kovia pettymyksiä, eikä isukilla ole tarjota heille suojatyöpaikkaa Isosta Omenasta? Eikä kaikilla ole prinsessa-statusta, joka tuo miljonäärin lohduttamaan sydänsuruista kärsivää.

Ylimielisen näköisenä tupakkaa Nykin kaduilla vetelevä Madde on viettänyt shoppailulomaansa jo vuoden. Mitä enemmän hänestä Nykissä otettuja kuvia katselen, sitä vähemmän minua hänen kokemuksensa harmittavat. Olisikohan Madeleinen aika kohdata vanha elämänsä vastuullisen aikuisen lailla?

Kuva: AOP

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *