Kyllä se on totta mitä sanotaan: liikunta on on kuin parasta terapiaa, mutta hyvin halpaa sellaista. Ja kaupan päälle sillä on vaikutusta myös fyysiseen terveyteen.

Lenkkipolulle, salille tai vaikka fiiliksen mukaan typerän riehakkaalle tanssitunnille meneminen on paras nollauskeino silloin, kun päässä painaa tuhat ajatusta, on stressiä tai muuten vain huono päivä.

Tänään tuli taas liikunnan nollausvoima (ja endorfiinien teho) testattua, kun salille raahautuessani olin henkilökohtaisista vastoinkäymisistä allapäin, äkäinen ja henkisesti hyvin poikki. Mutta katso – parikymmentä minuuttia juoksumatolla oma musiikki korvissa sai pään kummasti j helpottavaasti kumisemaan tyhjyyttään. Onnistuin juoksuun keskittyessäni tyhjentämään itseni kaikista ikävistä tunteista ja ajatuksista niin tehokkaasti, että matolla vierähti kauemmin, kuin suunnittelinkaan.

Paras nollauskeino juoksulla on tosin silloin, kun juoksee ulkona, mielellään luonnossa. Kuitenkin niin, ettei tamppaa koko ajan samassa kohdassa. Varsinkin metsässä juostessa on joskus tullut saavutettua suorastaan meditatiivinen olotila.

Salitreeni kunnon painoilla taas toimii erityisen hyvin silloin, kun on aggressioita ja turhautumista purettavana. Mieluummin niillä rankaisee rautaa kuin muita ihmisiä. Ja kyllä on tullut huomattua, että varsinkin hiukan kiukkuisena saa itsestään jollain lailla enemmän irti salilla. Tulee sellainen olo, että nyt kyllää valitsenkin tuon painavamman puntin tai lataan lisää painolevyjä kuormaan ja näytän koko maailmalle. Prkl! Siinä sivussa tulee tehtyä omia ennätyksiä.

Tänään oli salilta lähtiessä kuin uusi ihminen. En täysin kunnssa, sillä kaikkea ei liikuntakaan voi pelastaa itsestään. Mutta olo oli miellyttävän turta. Kiitos endorfiinit.

~ K