Kukko tunkiolla eli siis salilla

Halojaa, pitit tulla oikein rikkomaan hiljaisuus ja vahvistamaan, etten ole kadonnut mihinkään aikajatkumoon, avaruusalukseen tai muuhun mystiseen.

Paino vain on major bitch edelleen ja on jatkanut parin saman kilon edestakaisin sahaamista, vaikka tekisin mitä. Se ei muuteen lannista, en ole jättnyt leikkiä sikseen ja palannut vanhoihin tapoihin, mutta kyllä se hiukan on palstailuintoa laskenut. Kun tuntuu, ettei ole mitään uuttaa kerrottavaa kuin sen valittelu, että paino ei ole vieläkään irronnut jumituksesta, yhyy. Nykyinen vuorotyö ei ainakaan ole auttanut asiaa. Energiat on myös tuntunut menevän johonkin ihan muuhun, vaikka hyvät tavat ovat pysyneet. Lisää painoa ei ainakaan ole tullut.

Nyt kuitenkin tuntuu, että olisi taas hyvä hetki palata aktiivisella tasolla myös painonhallinnan pariin ja elvyttää tämä piilevä intohimo. Edelleen otan siis neuvoja jumin purkamiseen vastaan. Tässä ollaan junnattu nyt yli pari kuukautta, eli voin ihan rehellisesti kutsua tätä jo kunnon jumiksi. Mutta minähän selätän sen! 

tumblr_m67k4hl5sq1rv3cnqo1_500.jpg

 

Joka tapauksessa, huomasin taannoin, että jalkani olivat jollain lailla turpeat, eikä juoksukaan oiken sujunut. painoa tuntui myös tulevan jalkojen treenaamisen jälken kaameasti lisää, mikä ei sinänsä ole epätavallista. Se turvotuksen hellittmiseen vain tuntui menevän aina kummallisen pitkään. Päättelin, että jalat saattavat olla jollain lailla ylirasittuneet, joten himmasin suosiolla jalkatreeniä ja naps  – jalat solakoituivat ja tuntuivat heti paremmilta. Eli jopa minä voin näköjään treenata liikaa.

Totesin, että voisin ehkä järkeillä jalkojen kanssa jatkossa niin, etten repisi niiden kanssa salilla turhan paljoa. Harrastan kuitenkin paljon sellaisia aerobisia lajeja, jotka jo itsessään rasittavat jalkoja. Salitreeni sen päälle saattaa olla turhaa, jos tavoitteenani ei ole saada mitään supererottuvia lihaksia jalkoihin, eikä ongelmakohtani ole alakropassa.

 

tumblr_m5uaq0am621r2dklqo1_500.jpg

 

Mutta se siitä, mennäänpä otsikon aiheeseen:  Ette usko, miten koomista on, kun naisten salille tulee miespuolinen personal trainer treenaamaan asiakastaan. Siis mies, naisten salilla!  MIES!

Salilla olleiden naisten käytös tuntui vaihtelevan vaivaantuneesta välttelystä kikatteluun ja avoimeen tuijotukseen. Itse kuuluin niihin, jotka tuijotti ja salakuunteli siksi, että saisi hyviä vinkkejä (hei miten ankeeta).  Tai HYVÄ ON, olihan herraa ihan ilo katsellakin. Kuitenkin, salille saapuneiden naisten silmät meinasivat joka tapauksessa pudota joka kerta päästä, kun he reksiteröivät, että heidän reviirillään oli joku toisen sukupolven edustaja.

 

~ K

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys

1 487 kcal

Tein tänään sen, joka olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. menin ja mittautin rasvaprosenttini, kun salilla sai tehdä sen ilmaiseksi.

Ei niistä tuloksista muuten sen enempää (no hei, jotain haluan pitää salassa), mutta tyytyväinen olin siitä, että lihasmassan ja sisäelinten ympärillä olevan rasvan määrä oli normaalia. Tosin tietysti ensimmäistä on vielä varaa kasvattaa ja jälkimmäistä pienentää.

Harmittaa tietenkin se, että en ole tehnyt tuota mittausta jo paaaljon aiemmin. Vuoden aikana kropalle on tapahtunut niin paljon muutoksia, mutta noiden lukujen kehitystä en saa nyt koskaan tietää. Neuvonkin nyt kaikkia painonpudotuksen, treenauksen tai molemmat aloittaneet menemään sinne mittaukseen jo heti päätöksen tehtyänne. Nuo luvut ovat niitä vaakaa merkittävämpiä lukuja.

Mutta tosiaan, omasta mielestäni parasta oli kuitenkin tietää tuo otsikon luku. Tuo on nimittäin lepokulutukseni eli se energiamäärä, jonka minä suurinpiirtein kulutan päivän aikana pelkkien peruselintoimintojen ylläpitämiseen, jos siis vain makaisin paikoillani liikkumatta ollenkaan. Eli mutkat suoristettuna minun pitää päivän aikana syödä vähintään tuo määrä, ettei kehoni menisi sille pelätylle säästöliekille.

Ja tiedättekö mitä, taisin oivaltaa, mistä viime aikojen jumitkin ovat voineet johtua. Aika usein minulla nimittäin taitaa kalorit jäädä tuon alle. Aivoihin on aika hemmetkin sitkeästi rakennettu se laihdutusmielikuva, että kaikesta pitäisi kuitenkin vähän nipistää. Vaikka miten tietäisi, että  pitää oikeasti syödä, että keho pysyisi toiminnassa. Kummat aivot.

Opin jälleen läksyni. Tästä lähtien lupaan taas pitää huolta, että syön tarpeeksi. Ja saan syödä. Tuohon vajaaseen 1500 kaloriinkin mahtuu ihmeen paljon perusterveellistä ruokaa ja sekin on vasta alarajani.

 

~ K

 

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Terveys