Erimielisyyksiä sopivasta lapsiluvusta

Perhekoko, mistä tietää milloin lapsia on sopiva määrä? Otsikkokin sen jo kertoo että me painimme tämän kysymyksen kanssa.

Aiemmassa postauksessa mainitsin, että meillä on Miehen kanssa ollut eroavat ajatukset sopivasta perhekoosta.

Nyt kun raskaustesti oli todettu positiiviseksi, oli aika keskustella. Mies on kokenut että lapsia on nyt sopiva määrä, kaksi. Itse olen kuitenkin haaveillut kolmannesta jo aiemmin, joskus tulevaisuudessa. Uusi vauva tulisi muuttamaan koko perheen arkirutiineja, perhedynamiikkaa ja vaikuttaahan se myös parisuhteeseen.

Tosiasiat ja tilanteen arvioiminen

Onko sopiva määrä lapsia sellainen että kaikki mahtuvat helposti tämän hetkiseen autoon vai voisiko ajatella huoletta että hankitaan isompi kun tulee tarve? Talossa meillä on ylimääräinen makuuhuone, eli taloa sentään ei tarvitsisi vaihtaa isompaan. Pieniä vaatteitakin olisi vielä tallella, samoin erilaisia lastenhoitotarvikkeita.

Vaikka lapselle periaatteessa olisi tilaa muuttaisi kolmas lapsi kuitenkin tulevaisuuden suunnitelmiamme. Olen juuri aloittanut monimuoto-opiskelun ammattikorkeakoulussa ja tavoitteena on työllistyä uudelle alalle nopeasti. Mies toivoi myös minun nopeaa työllistymistäni taloudellisista syistä. Uusi lapsi siirtäisi opintoja, sekä työelämään siirtymistä. Myöskään taloudellinen puoli ei kohene kun toinen aikuinen on työelämän ulkopuolella.

Itse en usko että rahan tulisi ratkaista lapsilukua. Raha helpottaa elämää mutta elämän ei mielestäni tule pyöriä rahan ympärillä. Opintojen siirtäminen toki on harmillista mutta viisasta, sillä pikkuvauvan kanssa opiskelu tuskin sopii minulle. Mies haluaisi nähdä meidät perheenä matkailemassa erämaan autiotuvilla ja harrastamassa, eikä uusi raskaus ja sylivauva tuo näitä mielikuvia lähemmäksi. (Reissut ilman juoksevaa vettä vauvan kanssa eivät houkuttele eikä raskaana ollessa suositella harrastamaan aivan kaikkea.)

Entä sitten vastuut ja jaksaminen?

Etukäteen ei voi tietää millainen vauva on tulossa. Esikoinen huusi ensimmäiset kuukaudet ja viihtyi vain sylissä. Siihen nähden toinen lapsemme oli oikein tyytyväisen oloinen vauva. Hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut ”nukkuja”. Omaa vahvaa tahtoaan hän myös näyttää vähän joka-asiassa kasvettuaan isommaksi. Vilkkaan tahto-taaperon kanssa neuvottelu käy välillä hermoille. Meillä molemmilla.

Jo seurustelun alussa puhuttiin sopivasta lapsiluvusta. Aihe oli itselleni tärkeä, sillä minulla on esikoinen aiemmasta suhteesta ja toivoin hänelle tulevaisuudessa sisarusta. Miehellä taas ei ollut lapsia, kun aloimme seurustella. Ehkä tästä syystä yhteisen lapsemme vauva-arki on tuntunut hänestä raskaalta. Eihän hänellä ollut hajuakaan jatkuvista yövalvomisista, vauvan itkuisuudesta ja vatsan väänteistä eikä siitä miten vauhdikasta taaperoa on vahdittava herkeämättä 24/7.

Keskustelussa avoimuus on avain asemassa

Keskustelumme sopivasta lapsiluvusta sai asetelman jossa minä olin vahvasti puolustuskannalla ja Mies kyseenalaisti elämäntilanteemme sekä jaksamisen. Totesin ääneen että hänen olisi syytä mennä juttelemaan jaksamisestaan jonkun kanssa mikäli arki tuntuu raskaalta. Keskustelussa molemmat kertoivat omat tuntemuksensa asiaan liittyen. Tuli tunne ettemme olleet tiimi vaan toisiamme vastaan. Tämä sai itsessäni aikaan pelkoa ja epävarmuutta. Tilanne tuntui sellaiselta että aina toinen kokee ettei voi saada mitä haluaisi ja kokee ettei tule kuulluksi. Mikä on reilua toista kohtaan ja mikä itsekästä? Tulimme siihen tulokseen että ikävimmistä tunteista puhuminen oli jäänyt jo pidempään vähemmälle ja arjen jalkoihin.

Loppujen lopuksi Mies otti minut kainaloon ja totesi että ”Eiköhän me yhdessä tämäkin selvitetä.” Voin kertoa että aikoihin ei ole tuntunut halaus niin hyvältä. Mikä siis on sopiva lapsiluku?

Meille se on kolme <3