Johan on rekrymarkkinat

Nyt kun määräaikainen työsuhteeni maailman ihanimmassa työpaikassa on loppumaan päin, on aika taas ryhtyä työnhakuun. Kun työ on loppumassa, ei tietenkään voi olla kovin kranttu vapaista työpaikoista. Päätän kuitenkin, että en halua heittäytyä epätoivoiseksi, vaan valitsen harkiten, mihin positioihin ja keiden työnantajien palvelukseen haen.

Saatoin nimittäin hieman ylpistyä. Vähän kuin jos saa komean ja älykkään miehen kiinnostumaan itsestään, ei ihan ensimmäisen peikon matkaan halua seuraavaksi lähteä.

Hain nimittäin unelmatyöpaikkaani: kansainvälinen asiantuntijatehtävä suurehkon tiimin esimiehenä tunnetun brändin parissa.

Minut poimittiin noin sadan hakijan joukosta ja pääsin loppusuoralle. Lopulta kahden kandin välinen kamppailu päättyi minun häviööni. Hopea ei tässä kohtaa tietenkään juurikaan lohduta, mutta taputtelin kuitenkin itseäni olkapäälle: vielä on viisikymppisessä muijassa ytyä ja vetovoimaa!

Hyvän työnantajamielikuvan luominen ei ole helppoa. Työntekijät puhuvat ja pettyneet sekä katkerat työntekijät ne vasta puhuvatkin. Ei myöskään riitä, jos laaditaan mairitteleva esipuhe itsestään työnantajana mutta itse rekryilmoituksessa vaaditaan työnhakijalta mahdottomia ja hakemukseen tulee liittää videoita sun muita temppuja. Herää kysymys, haluaako kyseinen firma sen parhaan ja osaavimman työntekijän vai epätoivoisimman ja nöyrimmän ahertajan, joka on valmis mihin vaan?

Yritykset palkkaavat headhunterin oikeastaan vain top-level johtajarekryihin. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä headhunterit veloittavat palveluksistaan sievoisen summan, koska todella käyttävät aikaa, laajaa verkostoaan ja osaamistaan löytääkseen asiakkaalleen parhaat kandit. Headhunter ottaa hienovaraisesti yhteyttä parhaisiin osaajiin, tiedustellakseen, olisivatko he ehkä kiinnostuneita työskentelemään kyseisessä firmassa. Jos vastaus on myönteinen, järjestetään ensimmäinen tapaaminen headhunterin kanssa ja jutellaan lisää kyseisestä positiosta. Mahdolliselta kandilta ei penätä, että kerro, miksi haluat juuri meille töihin! Mikä meissä on niin ihanaa! Eihän mahdollinen kandi tuossa vaiheessa edes voi tietää haluaako hän firmaan töihin.

Siksi onkin mielestäni hiton outoa, kun rekryilmoituksessa vaaditaan kertomaan miksi haluat juuri meille ja miksi me ollaan niin ihania! Jos kyseessä ei ole se kuumin yritys, vaan firma, jossa on hiljattain ollut yt:t ja jonka mielikuva, brändi ja maine on vähän nukkavieru ja valju ainoa rehellinen vastaus olisi että en vielä tiedä haluanko! Kertokaa te, miksi minun pitäisi haluta teidät!

Iso osa rekryilmoituksista on helkutin ylimielisiä. Tulee mielen Tinderprofiili perusjampalta, jossa vaaditaan, että naisen tulee olla superkaunis, superälykäs ja superkiltti ja naisen tulee tehdä temppu jos toinenkin saadakseen tämän jantterin omakseen. Painaisinko sydäntä? En helvetissä.

Mutta ei auta ns. itku markkinoilla ja koska headhunterit eivät kilvan soittele perääni on ryhdyttävä selailemaan työpaikkatinderiä eli linkkaria. Voi vain toivoa, että sieltä löytyy se unelmien prinssi, jonka kanssa voi elää elämänsä onnellisena jos ei nyt loppuun saakka niin ainakin useamman vuoden. Wish me luck!